tiistai 30. heinäkuuta 2024

Heinäkuun lopun tunnelmia

 Lämmintä on ollut myös heinäkuussa. Tänään on selvästi vähän vähemmän asteita ja meillä on aamusta myös tihkusadetta. Heinäkuussa on ollut paljon puutarhaa. Olen käynyt monissa puutarhoissa puutarhaseuran kanssa sekä yhdellä putarhamatkalla (jossa olin matkanjärjestäjänä puutarhaseuran kautta). Säätä ei voi valita, niin puutarhareissulla oli kyllä kova hiki. Silti olin oikein tyytyväinen reissuun. Alakuvassa kukkii syysleimu Blue Paradise, joka on ostettu sellaiseselta taimistoreissulta, josta ei pitänyt ostaa yhtään syysleimua lisää. Tämän vieressä (ei kuvassa) on vasta aloittelemassa kukkimaan korkeampi syysleimu 'Sherbet Blend', joka on hommattu samalla reissulla. Tältä reissulta ostin vain pienehköjä kasveja, paitsi pari päivänliljaa. Alan oppia. Ehkä.


Kotona minulla alkavat olla kukkapenkit aika täynnä. Osa penkeistä jo odottelee raivausta, jossa osa kasveista on tarkoitus hävittää, kuten vieraslajilistalla oleva jättipoimunlehti (klik). Raivauksista tosin tulee aina paljon jakotaimia ja kasveja, jotka kasvavat väärässä paikassa, mutta joille ei ole vielä sitä oikeaa paikkaa. Mustilan taimipäivät ovat elokuun loppupuolella. Teen sinne hyvin järkevää ja maltillista listaa. Alakuvan penkistä olen raivannut vasta etureunaa. Taakse olisi mentävä ja tälle kukkapenkille tehtävä suuria muutoksia. Penkki on suuri, joten se tulee olemaan pitkä prosessi. Aika monta purkkia maksaruohokin purkitin, jotta sain kulkuväylää kitkemiseen edes esiin.



 

Koska kukkapenkit ovat täynnä ja monta siirtoa odottavaa kasvia on jo, täytyy alkaa ottaa käyttöön niitä haastavia paikkoja tai muuten alkaa raivata rytökasoja. Siellä on sitten taas hyvä motivaatio kamalaan raivaukseen, jos saa uutta istutustilaa. Siihen nähden, että en tehnyt puutarhalle juuri mitään alkukesästä, on nyt heinäkuussa taas tullut kaikenlaisia puutarhainspiraatioita. Osa inspiraatioista vain joutuu odottamaan. Eilen kokeilin etupihan savimaata hieman kanttausraudalla. Se oli niin kivikovaa, että ei sitä pysty työstämään käsipelin kuin vasta syksyllä. Tähän etureunaan olisi tarkoitus tulla pari jatkuvakukintaista maanpeiteruusua. Penkissä on pari ruusua jo viihtynyt, mutta kukintaa tai muuta mielenkiintoista ei ole minusta tässä tarpeeksi. Nytkin siellä vain juroo kasveja. 



Meillä kasvaa talon vieressä, kaikkein pohjoisemmassa nurkassa jättikokoinen tuija. Sen alusta on ollut vuosia rikkaruohottunut. Nyt kaivoin pienen muurin vierestä rikkaruohoja pois kottikärryllisen ja kanttasin muurin vieren, joka on haastava leikata siististiä ruohonleikkurilla. Sinne sitten aloin iskemään myös osan tämän vuoden ostoksia. Paikka saa aamupäiväauringon kesäisin. Siellä on nyt matalaksi jääviä kuunliljoja: hostat Stiletto sekä Cherry Berry. Muualta siirsin yhden pikkuisen Hosta 'Blue Mouse Earsin', kun se vähän joka paikassa jää muiden kasvien peittoon. Myös keltakirjava hakoneheinä 'Aureola' sai tuolta aurinkoisimman paikan, valmiiksi kasvavan saniaisen viereltä. Päivänkakkara pehko tuolla on kasvanut hyvin niukassa maassa jo valmiiksi, sitä en poista sieltä. Täytyy ehkä tuo muu rikkaruohikko peittää sanomalehdillä ja kattaa ohuella kerroksella joko kuorikatetta tai jotain muuta ennen kuin rikkaruohot vaeltavat takaisin. 




Kutsun alakuvassa olevaa kukkapaljoutta perennaniitykseni. Niittykukkia tuolla ei ole, mutta kukkapilviä kyllä. Kovasti tämä aina ilahduttaa, vaikka on vahingossa tullut tehtyä. Samaan aikaan kukkivat mm. lila syysleimu, keltatörmäkukka, kirahvinkukka, tänä vuonna vihdoin sinipiikkiputki, vaaleanpunainen ukonhattu sekä taustalla vaaleanpunainen pallohortensia Pink Annabelle. Loistavana keltaisena jokin kaksivuotinen hattukukka. Myös punahattuja kasvaa tuolla sekä pinkkinä, että uuttuutena haalean keltainen, sekä pian avautuu pari näyttävää puuliljaa Pretty Woman. Vielä sinne avautuu yksi melko pinkki syysleimu sekä kirahvinkukkia ja keltatörmäkukkia lisää. Olen paljon saanut tuolta keltatörmäkukan ja kirahvinkukankin jakotamia. Keltatörmäkukka ei kuki näyttävämmin multaisessa maassa vaan juuri soraisemmassa penkissä. Tämän perennaniittyni ulkonäkö ja värimaailma vielä vaihtuu viikkojen edetessä.


Elokuu kolkuttelee nurkan takana. Onneksi sekin on nykyisin puutarhassani hyvin kukkaisaa aikaa. On kuitenkin kannattanut hommata syysleimuja, kaunopunahattuja ja myös muita syyskukkijoita. 

10 kommenttia:

  1. Minulla piti olla puutarhapäivä, mutta päivä menikin remonttitarvikekiden hankkimiseen. Ja huomiseksi luvattu sadetta. Ei puutarha mihinkään karkaa mutta tekemistä olisi paljon. Elokuussa kukkii vielä paljon kaikenlaista, hortensiat ovat silloin parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei oikein sateet saapuneet kuin hyvin pienesti.Täytyy taas kohta kastella ihan kastelukannulla.
      Elokuussa on onneksi paljon ihania kukkijoita.
      Remontti varmasti vie vielä aikaa teillä.

      Poista
  2. Meillä tuli pari tippaa tänä aamuna, ja sää on selvästi viilennyt, vaikka meillä ei hellettä tässä ollutkaan.
    Ihana tuo perennaniittysi! Ja kivan näköinen siistitty varjopenkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari tippaa tullut meilläkin tänään. Olisi voinut sataa vähän enemmän meidän tontille.
      Perennaniittyni on puolivilli.

      Poista
  3. Hommaa piisaa puutarhassa. Minullakin ollut vuosien jälkeen muutosten kesä. Etupihan alueet kokeneet muutoksia.
    Sadetta on saatu liikaakin ja ukkosta lähes päivittäin.
    Tsemppiä jatkoon👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille on tullut enemmän sadetta kuin meillä. Toki muutaman kilometrin päähän tuli enemmän sadetta kuin meillä. Joskus tulee aika paljon muutoksia puutarhassa.

      Poista
  4. Meillä on satanut tällä viikolla, joten puutarha sai helpotusta hellejakson jälkeen. Pesin tänään ikkunoita, koska vesisateessa kitkeminen ei oikein houkuta. Puutarhasta ei tekeminen lopu, mutta onneksi ihan katastofia ei tapahdu, vaikka joka päivä ei kitkekään. Teillä on ollut kivoja puutarhareissuja , minun on pitkään tehnyt mieli käydä katsomassa "Kyllin kaunis" -puutarha - se näyttää kuvissa niin ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi saitte vihdoin sadetta. Kyllinkauniissa olen käynyt kaksi kertaa ja voisin mennä useammankin kerran. Huomenna olisi myös Hattulassa yksi aivan ihana puutarha auki, mutta nyt en pääse.

      Toivon, että ehdin ja jaksan tänä syksynä tehdä puutarhassa muutamia muutostöitä ja kunnon raivausta.

      Poista
  5. Perennaniittysi on ihana!! Silloin, kun kasvit viihtyvät, on niiden syytä antaa olla paikoillaan ja iloita värien runsaudesta! Puutarhamatkoilta pitää tuoda jotain tuliaisia ja siten saa hyvän syyn nippaista pieni pala nurmikkoa ja leventää jotakin penkkiä, jotta uusi tuliainen mahtuu joukkoon. Mustila kolkuttelee jo lähiviikkojen päässä, sitten taas tehdään niitä "järkeviä" ostoksia! Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ei vaan uskalla siirtää tiettyjä kasveja, jos ne kerran viihtyvät. Puutarhamatkoilta tarttuu kyllä tuliaisia helposti. nyt kerrankin teen listaa kasveista, joita haluaisin tai jotka ovat hävinneet puutarhastani. Yritän olla myös sortumatta kasveihin, joita en ihan oikeasti tarvitse.

      Poista