sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Viileän toukokuun eteneminen

Näin eilen ja näin tänään sinistä taivasta. Onpa ihanaa. Olen pari vuorokautta pian pois ja ihan varmasti rusotuomipihlaja avaa nuppunsa kukkapilveksi sillä aikaa. Toivottavasti ehdin ne nähdä tänä vuonna. Eli ei myrskyä kiitos. Aika usein toukokuun puolivälissä tämä puu kukkii.


Olen istuttanut kirjopikarililjoja vähän sinne ja tänne, koska ekan istutusvuoden jälkeen niitä kukki niin vähän. Ajattelin vähän auttaa niiden leviämistä. Löysin myös yhden siamilaisen kirjopikarililjan. Näitä kasvaa nyt siis kukkapenkeissä monessa kohtaa. Esikoiden kanssa, matalien tulppaanien kanssa, isompien seassa. Myös ilman suunnitelmaa.


Koska vaaleat ovat hitaammin leviäviä, laitoin omenapuun juurelle pussillisen vain valkoisia, kolme-neljä nousi. Lemmikki leviää tuonne joka vuosi, kitken sitä vähän ennen kukintaa, enemmän kukinnan jälkeen. Siellä pitää taas kitkeä myös ihan oikeita rikkiksiäkin. Pioni on viime vuonna istutettuja, kuten osa tulppaaneistakin.


Kirjopikarililjoja on myös keskellä ei mitään. Tässä oli aiemmin kalliokielokin, mutta se joutui viime kesänä siirtymään, kun piti saada autoa siirrettyä. Kirjopikarililjat jäivät keltavuokkojen kera. Saa nähdä muodostuuko tähän pikkuhiljaa mininiittyä kirjopikarililjoille. Paikka on kyllä tarpeeksi kostea keväisin.


Assyrianpikarililjat ovat hentoisempia, pidempiä ja kukkaosa sirompi. Kuvassa tekevät vähän sekavan vaikutelman.


Sain viime syksynä tuliaistulppaaneja, joissa ei lukenut lajikenimikettä. Ostettu kai vain jostain hollantilaisesta ruokakaupasta. En olisi kuvan perusteella näitä valinnut. Ja nyt olen hyvin iloinen näistä, ovat kai jotain matalia lummetulppaneja. Muuten tulppaanit kyllä pitävät kukkiaan supussa. Viime vuonna samaan aikaan oli paljon useampia tulppaaneja kukassa.


Siellä täällä kasvaa myös sinisiä helmililjoja. Vain valkoisia olen näiden lisäksi istuttanut. Lajikkeita olisi vaikka millä mitalla. Siniset leviävät ihan itsekseen, niiden suhteen taidan olla omavarainen seuraavat vuodet. Nyt voisi vain hankkia niitä, mitä ei vielä ole.


Valkovuokkojen kukinta on kestänyt pitkään. Kuivissa paikoissa rinteessä kasvavat valkovuokot ovat aivan tavallisen kokoisia, mutta kostealla sammalpedillä kasvavat valkovuokot ovat suuria. Tästä ei ehkä erota oikein mittakaavaa.


Unohdin jo aiemmin esitellä, että Hollannissa on tänä vuonna hyötykasvien tai kukkien kasvattaminen muotia. Vaikka toimiston ikkunalaudalla. Joten huhtikuun alussa oli tavallisissa ruokakaupoissa hyllyjä, joissa hyötykasvien kasvattaminen oli mukavasti tuotteistettuna. Tyyliin, lisää vain vesi.


Samalla hinnalla olisi saanut kyllä aika monta litraa multaa ja muutaman erilaisenkin siemenpussin.

8 kommenttia:

  1. Todella kaunista! Ja kun ajattelee, että todellisuudessa on vielä kauniimpaa, sillä kuviin on turkasen vaikea saada mahdutettua kaikkea ympäröivää kauneutta. Toivottavasti ehdit nähdä tuomipihlajasi kukinnan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On välillä vaikea saada kuvaan pieniä kasveja yhdessä. Oma silmä ne havainnoi lähekkäin ja näkee ihan hyvin värit, mutta kuvista samaa ei saa mitenkään näkyviin. Toisaalta tällä pihalla tuntuu joskus, että joka päivä on vain ne samat, jotka on tuhat kertaa jo kuvannut. Lajien määrä onneksi kasvaa koko ajan.

      Poista
  2. Oi, toivottavasti et missaa rusotuomipihlajan kukintaa, se on niin kaunis!
    Kirjopikarililja ei taida olla kovin innokas leviämään, viime vuonna minun penkissä oli kaksi kukkaa, nyt sinne näyttäisi tulevan kolme, ovat vasta ihan alullaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En näköjään missanutkaan kukintaa. Joskus leviämistä täytyy vähän avittaa. :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia. Pidän lummetulppaaneista, koska ne kukkivat hyvin vuodesta toiseen. Samaa ei voi sanoa monista muista tulppaaneista. Hyvää toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mukavaa toukokuuta sinnekin! Nyt minulla on vihdoin taas se vaihe, että syksyllä mahtuu penkkeihin uusia tulppaaneja. Pidän sipulikukkien ostamisesta ja samalla haaveilusta syksyisin.

      Poista
  4. Kauniita ovat nuo tulppaanit.Kyllä se on vaikeeta aina kuvat noita pieniä kukkia. Meillä ei kunnolla kuki vielä helmililjatkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienten kukkien kanssa pitää itsekin aina kyykkiä, jotta niitä pystyy kuvaamaan. Ja jos sattuu tuulemaan, homma vaikeutuu.

      Poista