lauantai 14. syyskuuta 2013

Jäähyväisiä kasveille

Syyskuu on ollut tänä vuonna todella nautittava. Nyt kuitenkin on niin syksy, ettei tuolla ulkona enää kauan ole kesäistä. En saanut tämän vuotisia ainoita pelargoneja kukkaan ollenkaan. Tosin en varmaan heitä hoivannutkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Säilyttää en voi, kun tuoksu on jo lehdissä ihan hyttysmyrkkyinen. Siksi ovat saaneet olla terassilla vartiossa, ettei hyttysiä eksy sisälle. Hyttysiä oli kyllä muutenkin niin vähän, että en tiedä, oliko tuosta apua. Kompostori odottaa.


Kalliokielo muuttuu keltaisemmaksi päivä päivältä.




Puihin alkaa tulla väriä.


Aamut alkavat olla kosteita ja sumuisia. Lähirannalla on vielä porukkaa uimassa myös aamusumussa.




Tomaattien kohtalo pitäisi päättää. Uskaltaako enää antaa kasvaa ulkona vai tuodako kaikki raakileet sisälle jälkikypsymään. Kunnolla ne eivät enää ulkona ole kypsyneet, mutta ovat kuitenkin heikosti tai melko hyvin punertuneet, riippuen päivistä.


Vähän haikeaa tänään, kun erehdyin katsomaan kesäkuvia. Ovat ihania, ne kesäkuvat, mutta tuli ihan pikkuisen jo ikävä kesää. Onneksi syksy tarkoittaa myös kevätkukkien sipulipusseja ja sieniä metsästä.

4 kommenttia:

  1. Voi onpa harmillista heittää pois pelakat, ottaisikohan joku naapurustosta tai tuttavistasi ? Ensi vuonna kukkisi jo varmasti hyvin.
    Samaa oon miettinyt, että pian on edessä tomaattien sisälle pelastus, aikansa kutakin, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, kuka on niin ahkera lähipiiristä, että pystyy talvettamaan omat pelakuuni. Mutta ehkä ensi vuonna voin jotain itsekin säilyttää talven yli.

      Poista
  2. Ei vielä heitetä hyvästejä...nyt on niin kaunista, että pitää nauttia mahdollisimman pitkään. :) Kesä on niin kauan ku lapio vaan uppoaa maahan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta lumien tultua voi siis puhua syksystä? Yritetään. Onkin kyllä ollut ihana syksy.

      Poista