sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Marraskuun haaastekuva

Marraskuu näyttää meidän ikkunasta, ihan marraskuulta. Lokakuuhun verrattuna piha on erilainen. Ikkunat kyllä ovat yhä pesemättä, joten jokin asia ei muutu.


Pihasta ei löydä paljon bloggailtavaa. Vaikka piha on levolla, niin tekemistä on silti, tosin ei juuri pihaan liittyvää. Mielelläni lasken jo kuukausia ensimmäisiin siementilauksiin sekä ensimmäisiin kevätkukkiin. Sisäkukkien kasvattaminen on minulle vähän vierasta ja vaikeaa. Meille kelpuutankin kasveja, jotka eivät tarvitse säännöllistä kosteutta tai kovin samana pysyvää sisälämpötilaa.

Vaikka tiedän, että minulla on peukalo keskellä kämmentä, varsinkin sisäkukkien suhteen. Silti ihan vähän ja salaa haaveilen välillä sisäpuutarhasta. Avoimissa puutarhoissa kävin ihailemassa mm. tällaisiä kasveja yksityisen ihmisen talvipuutarhassa / sisäkasvihuoneessa. Onneksi tätä haavetta voi toteuttaa muiden kasvatustulosten ihailulla. Marraskuun piristykseksi ja mukavan isänpäivän toivotukseksi:






6 kommenttia:

  1. Tosiaan kuten aiemmin sanoin ja sinäkin sanoit, puutarha-aiheet käy vähiin. Minulla on sentään tulossa chilisatoa, joten siitä sain kuvat ja kirjoitettavaa. Siitä sain yhden postauksen, mutta taas on edessä sama ongelma. Mitä kirjoittaisi kasvimaablogiin? Talvi taitaa pakottaa aihepiirin laajentamiseen.

    VastaaPoista
  2. Minunkin aiheet varmasti ovat mitä sattuu..

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollut yhdet ja samat viherkasvit sisällä jo 10 vuotta. Semmoset varmat ja helpot, joita ei saa tapettua muuta ko liikakastelulla ;)Niistäkään ei oikein juttuja saa tehtyä...tai miksei jos esittelis jokaisen kasvin erikseen..ehheh vähän tylsähköä. En tiiä minäkään oikein mitä kirjottelis. Noh, eihän kevääseen ole enää kuin 5 kuukautta... joka on kuitenki liikaa. :/

    VastaaPoista
  4. Kevääseen on matkaa kuukausia, mutta välietappeja on, onneksi. Kuten siemenluetteloiden selaamiset ja kasvien esikasvattelut. En tiedä tosin, olenko vieläkään täysin henkisesti toipunut viime kevään esikasvatusprosessista.

    VastaaPoista