maanantai 3. syyskuuta 2012

Toisin kävi

Luulin keväällä, että tähän aikaan vuodesta olen esitellyt hienoja sadonkorjuukuvia valtavan hienosta kasvimaan sadosta ja kaikki hmettelisivät, että kuinka hienosti on ekakertalainen saanut kaiken kasvamaan. Ihan niin ei käynyt.

Esittelen sen sijaan kuvan siitä ainoasta freesiasta, joka kasvoi ja jonka heti poimin ja joka nyt näyttää ihan rupuselta. Ei niitäkään tullut kahtakymmentä.


Nyt sen sijaan on kasassa paljon opittua, varsinkin kantapään kautta. Ja paljon uusia suunnitelmia ja kukka-ajatuksia. Pohdin myös eräiden luontokappaleiden tuhoamista, ennen kuin tuhoavat myös ensi kesän kasvimaan sadon. Mietin myös, että mitä ihmeen tekstiä sitä blogiin syytää sitten ensi kuussa tai talvella. Voi siis olla, että puheenaiheet puutarhan puolelta jäävät vähän vähiin tätä menoa ja joko blogi hiljenee tai aiheisiin tulee vaihtelua.

4 kommenttia:

  1. Olen rajannut blogini koskemaan vain kasvimaata, joten minulla on sama ongelma kuin sinulla. Pian kasvukausi on ohi ja kasvimaa menee levolle. Blogini aiheet ovat silloin vähissä. Tammikuussa olen jo yleensä alkanut ideoimaan uutta kasvukautta. Ongelmallista aikaa blogini kannalta on erityisesti loppuvuosi. Vielä en ole maatakaan kääntänyt, joten vielä riittää kirjoiteltavaa. Entä sen jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla voi käydä sitenkin, että joka toinen päivä ajattelen, ettei ole kirjoitettavaa, kun taas joka toinen päivä huoli on turha. Tosin en edes kirjoita tätä joka toinen päivä.. ;)

      Poista
  2. No ensi kesänä on varmasti jo paremmin satoa. Tämä puutarhaviljely on haastavaa hommaa, koskaan ei tiedä, kuinka kasvien käy. Satoon vaikuttaa niin monet asiat, ilmat ja tuholaiset eivät tänä kesänä olleet kasveille suosiollisia.

    Minä olen talven aikana höpissyt muistakin itseä kiinnostavista aiheista, kuten kirppareista, sisustamisesta yms. Kummasti sitä juttua keksii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taidan uskoa, että juttua tulee talvellakin. Ei ehkä niin kovin, mutta jotain sentään. Kesällä ei juuri helteitä ole ollut, mutta ei juuri ole täällä meilläpäin tarvinnut kohopenkkejä kastella. Jos hellekesä iskee, olenkin sitten uuden pulman äärellä.

      Poista