torstai 9. kesäkuuta 2022

Väärät kasvit

Olen nyt noin 10 vuotta harrastanut puutarhaa. Tänä aikana on todella vähän ollut kasveja jotka eivät olisikaan olleet sitä, mitä olisi pitänyt. Ainakin yksi pioni oli aika alussa jo väärä, ei siis nimilapun mukainen. Asia ei ole kovin paljon haitannut. En enää osta puutarhamessuilla hollantilaisilta sipulilaareista mitään, sillä ne ovat aina yhtä lottoa. Joskus 9vuotta sitten valkkasin vain valkoisia ja punaisia liljoja, sain keltaisia ja oransseja. Ja nekin liljat saivat vielä päälleen kattoremontin aikana hieman törkyä päälleen. 

Nyt tänä keväänä tuli ilmi pari väärää kasvia. Ostin viime syksynä paljon kukkasipuleita. Odotin kovasti, että kantopenkissä kukkisi kasa valkoisia Tres Chic liljatulppaaneja. Juuri se pussillinen sisälsikin jotain ihan muuta. Näiden valkoisten tulppaanien keskusta on kuitenkin keltainen, joka sopii vieresiin metsätulppaaneihin. Silti olisi kyllä toivonut sitä, mitä ostin. En tosin yhtään muista, mistä sen pussin hankin, joten enpä jaksa tästä ottaa stressiä. Voin syksyllä kokeilla uudestaan.


Tänä kesänä olin todella iloinen, kun rungollinen syreeni alkoi vihdoin tehdä kukkanuppuja. Ostin tämän syreenin vuonna 2019, kun tein uuden kukkapenkin entisen pajuanervon tilalle. Ostin tämän puun ei-kukkivana nimellä syreeni Charles Joly. Ja nyt se näyttääkin kukkivan ihan muussa värissä kuin tumman lilana.  Ei sitten mennytkään väri ja laji ihan oikein. Ostopaikan muistan, kuittia en kyllä löytäisi, vaikka etsisin. Tämän kasvin kukkimiseen meni aika kauan, joten jos reklamoisin ja saisin uuden oikean syreenin, niin hermot menisi sen kukkimista odotellessa. Joten tyydytään nyt tähän. Valkoinen toki menee kaiken kanssa yhteen, joten ei tule ainakaan värien sommittelun kanssa ongelmia.


Tämä syreeni on keinun viereisessä penkissä, penkin nimi on siitä inspiroituneena: Keinupenkki. Penkkiä on nyt hankalampi kuvata, kun raja-aita sen takaa on pois. Helposti kuvaa samalla naapurin pihaa/taloa tai ihmisiä siellä. Joten kuvat on nyt otettava kikkaillen. Vaikka puun lehdet näkee ja erottaa silmällä ihan hyvin, kuvissa ne meinaavat myös hukkua taustalla oleviin takapihan puihin, joten alla oleva kuva on kaikkien säätöjen takia vähän hassu. Syreeni kasvaa vähän vinossa, mutta ei ihan niin vinossa kuin kuvassa. Täytyy yrittää suoristaa sitä. 


Sama penkki keinun puolelta. Eli toisesta suunnasta, ja syreeni häviää taas muiden puiden sekaan. 


Meidän tontin laitamilla kasvaa muuten puita. Niitä on vuosien varrella karsittu hurjasti, silti melkein kaikki meidän tontin rajat ovat täynnä itsekseen kasvamaan tulleita puita. Meidän tontti on lopulta aika täynnä monelaisia hoitamattomia alueita. Hoidettuja alueita ovat lähinnä kukkapenkit ja osa kulkuväyliä. Joten ehkä tässä sekamelskassa ei nyt kannata parista väärästä kasvista ihan hirveästi ottaa pulttia, kun on kuitenkin samaa lajia.

Viime keväänä nimittäin sain aika lailla väärän kasvin takia aikamoisen kohtauksen. Asia kyllä selvitettiin ja rahat hyvitettiin, enkä esitellyt kohtauksia myyjälle. Kohtaus oli lähes täysin sisäistä laatua. Tilasin magnolian, sain amppelimansikan. Tämän takia marssin sitten paikalliseen myymälään keväällä ja ostin sieltä lohdutusmagnolia Herny Kernin. Tämä lohdutusmagnolia kukki silloin ja se vaikutti kovasti ostopäätökseen. Saan sen, mitä haluan.  Siitä on mahdollisesti paleltunut tai kuivunut pari nupun tai uusien lehtien alkuja. Pidän kuitenkin saavutuksena kahta vaaleanpunertavaa nuppua. Kun nuput avautuvat kukiksi, saatan ihastella niitä usein. Tämä lohtumagnolia kasvaa ylimmän kuvan kantopenkissä. Suojainen paikka, vaikkakin keskellä kesää voi olla vähän kuivahtko ja vähän varjoinen. 



Joskus väärän kasvin saaminen ei ole oikeasti niin paha juttu. Joskus väärän kasvin takia saa ihan uusia mahdollisuuksia. 

14 kommenttia:

  1. No se on kyllä paha, että ostaa magnolian ja saa amppelimansikan! Oikeasti, miten on edes mahdollista! :-D Naurattaa ihan sikana, mutta uskon kyllä, että tilanne oli itkupotkuraivarin paikka. Onneksi hankit lohdutusmagnolian, joka osaa lohduttamisen taidon!
    Onkohan kukaan ikinä ostanut niiltä hollantilaisilta messusipulimyyjiltä enää toista kertaa. Ei varmaan kovin usein tule sitä, mitä piti, tai ei ehkä ikinä.
    No voihan vimpsula tuon syreenin kanssa. Se on kyllä tosi kaunis, pakko sanoa. Onneksi syreenin kanssa ei voi saada vahingossa räikeän oranssikukkaista sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä koetin jotenkin päätellä, että mitä samaa on amppelimansikassa ja magnoliassa. No mansikassa ja magnoliassa on samat alkukirjaimet. Tämä siis oli verkko-ostos. Olin kuitenkin tyytyväinen nopeaan rahat takaisin- hyvitykseen. Ja myös lohdutusmagnoliaan. Nykyisin asia naurattaa ja saa siitä hyvän tarinan, miten innoissaan avasin paketin ja mitä sieltä löysinkään.

      Ne hollantilaiset sipulikauppiaat saavat taatusti myytyä enemmän vääriä kuin oikeita kasveja. Ei ihme, että moni puhuu siitä lottoamisena tai arpomisena.

      Onneksi syreeneissä on kauniita värejä.

      Poista
  2. Kyllä on ollut kommelluksia! Nuo muut pystyy hyväksymään, kun toisessa vaakakupissa on magnolia&amppelimansikka. Syreenin kukkien väri lienee onneksi se postauksesi lopussa kirjoittama uusi mahdollisuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amppelimansikka ja magnolian sotku oli aika iso pettymys. Toki sain nopeasti rahat takaisin. Mutta en uskaltanut enää magnoliaa tilata verkkokaupan kautta, ettei asia taas viivästyisi. Valkoinen syreenien kukinta ei ole nyt ollenkaan paha asia, vaan tosiaan mahdollisuus.

      Poista
  3. Huh, magnolian muuttuminen amppelimansikaksi on jo melkoisen paksua! Ovat hieman eri hintaluokkaakin.
    Minullekin on sattunut joitain ostoksia, jotka eivät ole vastanneet nimilappua. Jos on suunnitellut värit ja kasvin tarkasti, niin harmittaa nähdä joku muu kuin oletettu.
    Onneksi tuo valkoinen syreeni on kaunis. Saa nähdä onnistunko minä saamaan tuon Charles Jolyn, muistaakseni ostin sen keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinä sait Charles Jolyn. Se on kuitenkin aika hienon värinen. Magnolia-pettymyksestä olen päässyt onneksi yli ja nyt iloitsen magnoliasta, joka on selvinnyt jo yhden vuoden puutarhassa.

      Poista
  4. Sipulien tilaaminen on aina lottoa. Toivottavasti tilaamani liljat ovat nyt sitä, mitä piti. Viime vuonna oli oikeaa lajia, mutta vähän väärää lajiketta. Väri oli onneksi muuten sopiva, niin ei harmittanut. Sen sijaan kurjenmiekkoja tilattaessa tuli ilmeisesti oikea kasvi, mutta juurakot olivat läpimätiä. 🙄 Siitä meinasin kyllä pelihousut repiä. Kahteen kuvalliseen reklamaatioviestiini ei vastattu yhtään mitään, mutta eipä nuo karhulaskuakaan lähettäneet, kun jätin laskun maksamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole juuri kukkasipuleiden kanssa ole tullut aiemmin ongelmia. Kun vain välttää ne messusipulit. Kurjaa, että saa mätiä juurakoita. Olen verkkokaupoistakin usein saanut todella hyvin sitä, mitä olen tilannut.

      Poista
  5. Oi kymmenvuotisjuhlat Sinulla meneillään! Uskomaton juttu tuo magnolia-amppelimansikka 😤 Välillä tuntuu, että menisikö millään muulla alalla tälläisen huijaukset läpi. Meidän oletetaan olevan niin joustavia.Syreeni on ihana, taitaa olla Moskovan kaunotar. Tuo puuosio puutarhassa nne on aivan ihana. Ja kukkapenkki keinun vieressä on unelma minulle! Magnolia on myös ihan wau 🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että amppelimansikan muuttuminen magnoliaksi täytyi olla inhimillinen virhe, sillä sieltä puuttui muutkin rutiinijutut, kuten lähetyslista. Mutta sain nopeasti rahat takaisin. Olen hyviä verkko-ostoksia tehnyt monta kertaa ja muuten saanut hyvin esim. sipulit oikeina.
      Kiitos tunnistuksesta. Moskovan kaunotarta tuo syreeni kyllä vastaa.

      Poista
  6. Minäkin veikkaisin syreeniä moskovan kaunottareksi. Joskus saa kivan kasvin tilalle, joskus joutuu pettymään pahasti. Itse haksahdin messuilla hollantilaisiin ja nyt näyttää, että ainakin lupiini on jotain muuta kuin mitä pitäisi olla. Keltaisen ostin ja nuppu on liila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liila nuppu ei ehkä muutu keltaiseksi kukaksi. Harmillista.
      Syreeni on todellakin moskovan kaunottaren värinen ja se ei ollenkaan ole paha juttu.

      Poista
  7. Tuo on kyllä pahin jos on ehtinyt hoivata kasvia pihallaan jo muutaman vuoden ja mielessään kuvitellut miltä sitten kukkiessaan näyttää. Pettymys on väistämätön ja menee hetki sopeutua kuvitellusta poikkeavaan lopputulokseen. Tuo ilmeisimmin Moskovan Kaunotar on kyllä omasta mielestä oikein kaunis vaihdokki jos sellainen täytyi nyt tulla ja omassa pihassa toivon viimein ensi vuonna näkeväni sellaisen kukinnan. Mutta magnolian tilalle amppelimansikoita 😵

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt valkoinen moskovan kaunotar syreeni näyttää niin parhaat puolensa, että ei voi olla ihan pahoillaan. Magnolian onneksi sain sitten taimimyymälästä, että pystyin varmistaan, että lähden oikean kasvin kanssa sieltä ulos.

      Poista