perjantai 22. lokakuuta 2021

Lokakuinen talvipuutarha

 On jo viikko siitä, kun teimme retken pääkaupunkiin. On niin vähän tullut viimeisten puolentoista vuoden aikana käytyä juuri missään, että tämä reissu oli todellinen elämys. Näimme suvun kanssa juhlien ja kulttuurin merkeissä ja kävimme vielä puolison veljen perheen kanssa (kälyni myös pitää kovasti kasveista) Helsingin talvipuutarhassa. Vaikka ensisilmäyksellä ulkona ei näytä niin kovin kukkaiselta, niin onneksi ensisilmäys ei kerro kaikkea. 




Kaikkea pientä on kukkimassa, vaikka monet kasvit olivat kuihtumassa tai leikattu alas.





Mutta ne ruusut, niitä kukki paljon. Täytyy vähän talven aikana googlailla näitä ruusuja. 


Rosa Kastelruther Spatzen


Rosa Pomponella




Rosa Bordeaux sekä ylä että alakuvassa.


Rosa Bailando


Rosa Sirius


Etualalla Rosa Admiral


Sisällä talvipuutarhassa kävin ensimmäisen kerran. Se on auki vähemmän aikaa kuin ulkopuutarha. Kuvia otin aika paljon, joten tässä vain osa kuvista. Osin kasvit olivat hyvin tiheästi.



Pidin kuitenkin myös väljemmistä kohdista. Miksi meillä kotona ei ole tuollainen tunnelma?



Miksi meillä kotona ei ole pikkuista parveketta? Ja parvekkeen alla karppilampea?


Parvekkeelta olisi kiva katsella kasviviidakkoon.


Neidonhiuspuun ostin jo melkein itsellekin syksyllä. En vain saisi sitä millään todennäköisyyksillä talvetettua. Onneksi sitä voi ihailla vaikka täällä.





Jättiagave kuivemassa huoneessa. Näitä olen nähnyt ulkona Porkkalan kartanon puistossa. Silloinkin tosin suurissa ruukuissa.


Siellä oli myös pieniempiä kasveja. 


Lokakuu on ollut minulle yllättävän täyteliäs. Olen kokenut kulttuuria sekä muita elämyksiä. Ihan kuin elämässä olisi taas täytettä. Haravoimista ja muuta puuhaa riittää kyllä syyslomalle sitten omalla tontilla.

18 kommenttia:

  1. Eipä uskoisi kuinka kaunis lokakuinen talvipuutarha vielä onkaan.
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli yllättävän paljon kukassa ulkona, ruusuja varsinkin. Ja hyvä sää tietysti kaunisti puutarhaa.

      Poista
  2. Kaunista,vihreää ja vehreää. Tällaiset kuvat ja lokakuiset kuulumiset ilahduttavat erityisesti tällaisena päivänä, kun lunta on tuiskuttanut koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa paikassa tosiaan on ollut enemmän lunta kuin vihreää viime aikoina. Talvipuutarhassa nurmikko viheriöi vielä ihan täysillä.

      Poista
  3. Sinulla on ollut ihana retki! Kävin Talvipuutarhassa muutama vuosi sitten, joulukuussa ja silloinkin oli kaunista. Mutta ulkona ei tietenkään mikään kukkinut. Kotipihan hommia on vielä hiukkasen ennen talven tuloa, mutta maiseman vaihdos tekee välillä terää! Mukavaa syyslomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvipuutarhassa voisi useammankin käydä, jos ohi kulkee. Oli kiva käydä välillä muualla kuin vain omalla pihalla. Minun kukkijani ovat hieman vähäisemmät.

      Poista
  4. Oli kiva päästä mukaan kuvien välityksellä. Kasvitieteellinen puutarha on kiinnostava näinkin myöhään syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kävimme vain talvipuutarhassa. Kaisaniemen kasvitieteellistä ei ehditty mahduttaa ohjelmaan. Sielläkin voisi taas pitkästä aikaa käydä.

      Poista
  5. Kuvat talvipuutarhan ulkoalueilta ovat kuin elokuussa. Ruusut eivät selvästikään pienestä kylmyydestä hätkähdä.
    Jos koronasta jotain hyvää pitää sanoa, niin sen jälkeen pienikin kulttuurikokemus tuntuu ruhtinaalliselta. Ihmisen ptää ilmeisesti luopua jostakin ymmärtääkseen sen arvon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ottanut kuvia alas leikatuista kasveista, enkä kuihuneista kasveista. Yleisilme ruusujen puolella oli hyvin kukkaisa.

      Meillä oli sen verran kulttuuria, että ensimmäistä kertaa huomasin, että sen kaiken sulatteluun meni oma aikansa.

      Poista
  6. Voi miten ihana paikka, huippua kun pääsit käymään ja esittelit meillekin. Kuulostaa muutenkin ilahduttavalta, että olet nauttinut kulttuurista ja mukavista tekemisistä pitkän "kuivan" kauden jälkeen. Oikein! Iloinen puolestasi. Kukkaystävä kälynä on myös lahja. Haravoida ehtii muulloinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mahtui aikatauluun. Kaunis paikka.
      Haravointeja pääsen vasta tällä viikolla jatkamaan. Oli vähän sadetta, jäätä ja lunta hidasteena.

      Poista
  7. Yhen kerran, vuosia sitten miekin on tuolla talvipuutarhassa käyny. Lumikuningatarpäivillä helemikuussa on ollu haaveissa piästä käymään. Upeasti Lumikuningatar orkideat kukkivat siellä.
    Ruusut on kauniissa kukassa vielä, Sinisarjat varmaan on jo sisälle otettu. Nyt kun poikani perheineen asuu siellä pääkaupunki seuvulla, ois oiva käyntikohe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä käyntikohde. Harrastaja löytää paljon mielenkiintoisia kasveja ja ei-harrastajallekin paljon silmäniloa ja erilaisia kasveja. Toivottavaati helmikuussa pääset orkideoja katsomaan. Nytkin oli muutamia orkideoja kukassa.

      Poista
  8. Jostakin syystä olen itse aina suunnistanut Kaisaniemen kasvitieteelliseen ja tämä talvipuutarha vielä näkemättä. Voisikin ottaa seuraavaksi kohteeksi tämän, kiitos vinkistä👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisaniemi on erittäin suositeltava, talvipuutarha on pienempi, joten sen ehtii käydä nopeammin läpi tai tylsistyvien seuralaisten kanssa

      Poista
  9. Ihanat ruusut ja hauskaa, itsekin kävin vastikään talvipuutarhan ruusutarhassa! Se sulki ovensa talveksi marraskuun alussa, mutta ruusuja kukki vielä hyvinkinihan lokakuun viime päivinä. Ryhmäruusutyyppiset ja puistoruusut ovat hyviä kukkimaan pitkään. Ihana näky, tuolloin kun te kävitte, oli vielä enemmän ruusuja kukassa!
    Talvipuutarha on tosiaan sisältä ihana kuin unelmien näyttämö. Itsekin toivon, että voisi olla tuollainen talo. Tuolta ei oikeastaan haluaisi lähteä, haluaisi vain muuttaa tuonne. Kyllä tuollaisessa ympäristössä viihtyisi! Nuo väritkin, terrakotan sävyiset syvennykset ja muut, niin ihania. Aah. Kohta siellä alkavat kukkia orkideat ja kameliat ja kaikki sellaiset ihmeellisyydet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvipuutarha on mukava kasvikeidas. Täytyy käydä uudestaan visiitillä eri vuodenaikaan. Sisätilat ovat hurmaavat ja ulkoakin on kaunis.

      Poista