keskiviikko 18. elokuuta 2021

Muistoja ja maisemia

 Viimeiset puolitoista vuotta on pienentäneet elinpiiriä. Silti saman tekee toisaalta myös energiatasot. Tarvitsen jo enemmän aikaa vain paikoillaan, kotona. Liian monta reissua lähekkäin saa minut jo ajatuksellisesti uupumaan. Kesäloman aika ei kuitenkaan tunnu lomalta, jos olen vain kotona. Vaikka puutarhassa onkin monia paikkoja ja kasveja, joita voin tuijotella ihan jatkuvasti. Uudestaan ja uudestaan. Kuten punahattuja. Tai syysleimuja.


Heinäkuussa kävimme useammalla rannalla. Vaikka lähirantakin on kiva, niin jostain syystä teini-ikäiset lapset eivät enää tarvitse äitiä rantavahdiksi. Tai edes oikein mukaan. Tai mielellään äiti voisi jäädä vaikka kotiin, eikä ainakaan näyttäytyä samaan aikaan samalla rannalla, missä on teini-ikäinen kaveriensa kanssa.  Kun mennään kauemmaksi ja spesiaaleille rannoille, kelpaa äitikin reissuun. Kuumaa hiekkaa rannalta on löytynyt tänä vuonna ihan kotimaastakin. Kuva Immalan järven rannalta.



Saimaalla on rantoja vaikka kuinka paljon. Huuhanranta on yksi pisimmistä hiekkarannoista. Sinne kannattaa ottaa eväät mukaan, sillä lähellä ei ole tosiaan jätskikioskia. Sekä kuljettaa omat roskat pois rannalta. Viikonloppuisin kesäkuumalla saattaa osalla rannalla yöpyjistä olla alkoholia mukana, joten siellä voi olla kesäviikonloppuisin illalla vaihtelevaa. Me käytiin pariin otteeseen tuolla rannalla. Kuumalla säällä hiekka oli polttavaa, Saimaa oli yllättävän lämmin ja järvessä ei tarvitse mennä toisen tontille, vaikka rannalla olisi väkeä.


Toinen kerta oli tuulisemmalla säällä, jolloin vesi oli vaihtunut ja viilentynyt. Tuuli teki aaltoja, mutta vedessä pysyi lämpimänä. Nenää joutui rannalla käyttämään, sillä toki satunnaista rannan käyttäjää ärsyttää, vaikka huussi olisi vieressä, on pitänyt silti männyn runkoja pitkin päästellä keltaista nestettä ulos. Ihan joka puun juurelle ei halunnut tavaroitaan laskea. Muuten ranta on kyllä hieno. Alakuvassa näkyy pallonheittäjiä, jos oikein tarkasti katsoo. Aikuinen saa kävellä aika pitkälle, jos haluaa, että jalat eivät yletä pohjaan. Pienille lapsille vain ihan rannassa on sellainen käsipohjasyvyys.


Nuorempi perheen teineistä on koko kesälomansa ajan valittanut koulun läksystä. Kasvion teosta kesäloman aikana. Sellainen suuri ja pohjaton valituksen aihe. Vaikka valitus on ollut mittavaa, on sentään kasvion takia käyty äiti-lapsi-reissulla suolla. Lapsen kesäloman aikana. Karpaloita etsimässä ja löytämässä.


Etukäteen suolle lähteminen tuntui vastenmieliseltä lapselle. Lapsi antoi käyttöön valttikortin, jolla hänet saa raahata viikonloppuna jo aamupäivällä suoretkelle (koska iltapäiväksi oli sadetta luvassa). Automatkalla kävimme keskustelua, miksi kasviota pitää tehdä kesäLOMALLA. 


Tai oikeastaan lapsi esitti yksipuolisia kannanottoja asiaan ja minä olin aiheeseen kyllästyneenä jo aika hiljaa. Ei vain jaksa ihan kaikkea 7 -8 viikkoa käydä samaa keskustelua uusin argumentein. Karpalot kuitenkin löydettiin ja kuvattiin. Yhteenveto: Suolle lähteminen oli tuskaa, suolla oli kuitenkin kivaa. Värejä, tuoksuja, perhosia, korpin raakuntaa. 


Näimme matkalla kyllä pari alle kouluikäisen lapsen uhmakohtausta tai muuta riipaisevan surullista huutokonserttia. Teini vain totesi, että: " Mä niin ymmärrän, noidenkin pitää varmaan tehdä kasviota."


Yritin tehdä itseni kanssa sopimuksen, että vapaapäiviä voisi aloittaa luontoretkillä. Sydän halajaisi, järki pistää vastaan. Järjen ääni ei antanut tähän ihan lupaa. Jos joskus aloittaa vapaapäivät jo sohvan pohjalla, ei aika anna myöten hillua vielä luontoretkilläkin. Ehkä pääsin kompromissiin mielessäni, jolloin joskus ei jäädä sohvalle, vaan lähden luontoretkelle. Sitten toisina päivinä on kai pakko edistää kodin askareita, kaupassa käyntejä ja muita tylsiä velvollisuuksia. Puutarha-aikaa olisi ollut. Mieli ei ole vain mukana. Nyt tosin ajattelin ryhtyä myös puutarhahommiinkin. 


Ja kiitos universumille siitä, että sateita on saatu. Nyt muistuttaisin, että sadehanan voi myös sulkea. Vaikka vain ihan pariksi päiväksi. 

14 kommenttia:

  1. Viikon tauko sateissa olisi luksusta. Pari vuotta sitten tein lapsen kanssa digikasvion, purnasin kyllä minäkin sen tekoa kesälomalla ja ihan liian laajana. Nuorimmainen ei tehnyt kun päätti ettei tee, no vaikea on teiniä pakottaa jos lyö totaalisesti liinat lukkoon asian kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä on jo toinen kertq digikasviota. Sitäkin purnataan. Ja onhan lapset ihan eriarvoisessa asemassa kasvioidensa kanssa. Koulusta ei saa opastusta esim valoitukseen. Eli ei kannata käyttää valkoista paperia, muuten aina jokin valoituksessa epäonnistuu. Myls kamerat ovat erilaisia laadultaan. Kun pitää ottaa sekä lähikuvia että kuvia esim puista. Ja kolmanneksi vanhempien panostus. Ei kaikkialla ole kävelymatkan päässä suota. Sinne tarvitsee usein kyydin ym.

      Poista
  2. Ai miten hienoja kuvia karpalosuolta. Ei ihme että sinne päästyä oli sekä äidillä, että teinillä ihan kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolla on aina aika maagista, varsinkin isommalla suolla.

      Poista
  3. Kouluaikana tapahtuva retki suolle voitaisiin nivoa monen aiheen opetukseen monen ikäiselle. Ihmettelen, miksei koulu itse järjestä tätä retkeä ja touhua pieninä ryhminä. Omatoiminen tutkiminen saattaa olla todella haastavaa tietyssä iässä, kun taidot ei vielä riitä ja tavoitteen asettaa itselleen hyvin korkealle.
    Hienosti selvisitte tehtävästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen mielestä oma bilsab ope ei itse edes tunne kasvion kaikkia kasveja itsekään. Se toki helpottaa kasvionn palauttamista. Ei ole niin suuret paineet. Oppilaat käyvät usein pienellä lammella tutkimassa lammen mutaa ja sen eliöitä, mutta siihen se taitaa jäädä. Ei kaikki yläkouluikäiset kyllä pysty kasviota itsenäisesti tekemään. Vähintään kaveria tai aikuista tarvitsee mukaan, kun kasvien luonnollisten kasvupaikkojen löytäminen ei ole edes helppoa kaikille.

      Poista
  4. Voin hyvin kuvitella, millaista vääntöä teillä on nuoren kanssa kasvion tekemisessä riittänyt. Teineillä on uskomaton taito ja kyky olla äärimmäisen rasittavia ja seuraavassa hetkessä silkkaa auringonpaistetta. Kiva, että suoretki oli kuitenkin onnistunut.
    Motivaation löytäminen on nyt työn takana puutarhahommissakin. Ensin oli viikkojen rutikuiva helle, sitten saapuivat päivästä päivään jatkuvat kaatosateet. Kun näihin lisää koronan moninaiset kiemurat, sohva kutsuu vääjäämättä. Juuri tänään mietin, kuinka kiva olisi tehdä retki Porkkalanniemeen voileipien ja kahvitermoksen kera. Ei vain sekään houkuttele, kun pitää pukeutua saappaisiin ja raahata sadetakkia mukana. Sade on tullut tarpeeseen, en valita. Mutta toivon reiluja taukoja, kuten varmasti meistä moni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin lähinnä toivon sateeseen taukoja. Lähimetsään toivon vielä sieniä. Nuori on halunnut saada kasvion tehtyä, mutta hommaan ryhtyminen on ollut aina yhtä tuskaa. Onneksi se on kohta tehty.

      Retket sadevaatteet päällä ei ole aina niin kivaa. Ja myös monessa paikassa kulku muuttuu sateella haastavammaksi.

      Poista
  5. Nuorille ei ehkä kasviot ole se kiinnostuksen kohteista ensimmäinen, mutta hyvin saitte homman hoidettua.
    Nyt on sade saanut hyydytettyä innon lähteä tekemään perennojen jakoa ynnä muuta mullan kaivamista. Ajattelin odottaa sekä parempaa säätä että luontaista inspiraatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvio voisi olla kova juttu keski-ikäiselle puutarhaharrastajalle.
      Inspiraatio on varmaan se vahvin motivaattori puutarhahommille.

      Poista
  6. Kasviohuumaa on tuntunut olevan monilla tahoilla, kaksi kolleegaa tuskitteli alkukkesästä, mistä mahtavat löytää oikeat kasvit ja heillä oli kuivaaminenkin matkassa - eli ihan oli teinien läksyt vanhempien taakkana sielläkin. Itse mietin taas ja aikanaan oman nuorimmaisen kanssa kasviota kerätessä, että olisin ollut ikionnellinen, jos meilläkin olisi ollut tuollainen kesätehtävä... ei se varmaan silloin olisi tuntunut lainkaan ihanalta! Mutta tämä voimattomuus, haluttomuus ylipäänsä tehdä mitään, on alkanut vaivaamaan ihan isosti. Ei yhtään blogipostausta kohta kuukauteen - jotain kummaa tässä nyt on - koitetaan jaksaa, vaikka syksy painaakin päälle. Hei, oletkohan tulossa Mustilaan Taimipäiville, sehän yleensä piristää meitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasviot ovat kyllä hieman paha rasti lasten itsenäisesti touhuta.
      Mustilaan olisi tarkoitus naapurin kanssa suunnata. Se kyllä saa inspiraatiot hyrräämään.

      Poista
  7. Hieno homma tuo kasvion tekeminen. Siinä tutustuu moneen kasviin ja tieto jiäp mielen sopukoihin. Suollakin on mielenkiintoisia kasveja ja karpalotkin jo punertaa. Harvalle teinille on houkuttelevoo suolle lähtii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tieto lähinnä leviää minun aivoissani. Lapsen aivot hylkivät kasvien nimiä, vaikka olisi ne itse kuvannut ja jopa löytänyt. Kun on suoritettu, voi unohtaa.
      Meidän lähellä on kaunis suojeltu suo, jossa on kuitenkin pitkospuut. Se on sen verran kiva paikka, että siellä ei sitten enää harmita.

      Poista