perjantai 23. heinäkuuta 2021

Tuulessa huojuvat

 Viime aikoina on kasveissa ollut aikamoista huojuntaa. Tuuli on huojuttanut kovasti varsinkin korkeampia kasveja, joskus on ihan maan tasallakin tuuli heilutellut kasveja. Jo viime viikolla joissain uimapaikoissa tuuli sai veden vaihtumaan lempeästä raikkaampaan lämpötilaa. Kotona tuulen on tuntenut ihan vain pitämällä ikkunaa auki. Minulla kasvaa kirahvinkukka sekä keltatörmäkukka aika lähekkäin. Kirahvinkukka hieman alempana kuin törmäkukka. Ne molemmat ovat huojuneet tuulessa. Joskus on näyttänyt siltä, että kimlaiset ovat takertuneet kukkaan ja ovat saaneet kimalaiset myös pienet huvipuistohötkötykset. Syysleimu on vaalea lila. Saatu kälyltä. Sekin on huojunut tuulen mukana. 


Samasta kohdasta toinen kuva. En itse tunnistaisi keltatörmäkukan ja kirahvinkukan kukkaa kuvista, jos näkisin vain aukinaisen kukan. Nuppu on erilainen ja onhan kirahvinkukka korkeampi. Molemmat voivat kasvaa hyvässä maassa vaikka kuinka korkeaksi. Minulla maa ei tuossa ole maailman paras, joten kirahvinkukka ei ole kovin korkea, jää alle 2 metriin. Ehkä myös vähäinen vesisade viime aikoina on voinut vaikuttaa.


Punalatvaa halusin pitkään puutarhaan, koska se huokuttaa perhosia. Korkealle kasville en vain millään keskinyt hyvää paikkaa, joten iskin sen syksyllä aika lähellä keltakurjenmiekkaa. Nyt voin todeta, että liian lähelle. Se varmaan enemmänkin heiluisi tuulessa, jos vain sillä olisi tilaa heilumiselle. Koska keltakurjenmiekkaa on yhä valtavasti (jaoin sitä paljon viime vuonna), niin keltakurjenmiekkaa pääsee taas tänäkin syksynä jonnekin uuteen kotiin. Kun perennoille laittaa alhaisen hinnan ja reilun jakopalan, ne on saanut nopeasti kaupaksi omalta pihaltaan.


Punahatuille on alkanut löytyä tällä tontilla hyviä paikkoja. Olen niin tyytyväinen. Punahatut maistuvat ihan pienenä taimena liian hyvin lehtokotiloille, joten liian märässä ja muiden kasvien siimeksessä, ne pienet alut on joskus syöty liian reikäisiksi. Nyt punahatuille on valoisampia ja vähemmän kosteita paikkoja, joten todella iso osa viime vuosien punahattuostoksista ovat hengissä. Ei toki ne kaikkein erikoisemmat. Ne tuntuvat kukkivan lähinnä Mustilan taimipäiviltä kotiin ja sen jälkeen pari viikkoa. Osa punahatuista on jäänyt mataliksi. Kuten nämä, jotka on kuvattu purppurakeijunkukka Rachelin kanssa. Keijunkukkien kukinnotkin ovat huojuneet viime aikoina tuulessa, vaikka eivät niin kovin korkealle kasvakaan.


Vieressä sitten korkeampi punahattu, joka todennäköisesti on Magnus. Sitä lajia olen ainakin tälle tontille eniten ostanut vuosien aikana. Tuossa penkissä on ollut elvytettäviä kasveja. Siitä jäi kastelukannu nurmikolle. 


Kerrankin nimittäin jokin muu punahattu kuin pinkki tai valkoinen on tällä tontilla kukassa. Ilman, että sitä on samana vuonna ostettu. Sen lehdet lurpottivat. Joten tuo alakuvan matalaksi jäänyt oranssi punahattu sai vettä kastelukannulla. Koska tämä kasvaa niin matalalla, tämä ei ole paljon tuulesta heilunut, maata tuuli sen sijaan on kyllä kuivanut tehokkaasti.

Kaukasian törmäkukka huojuu tuulessa ohuen varren päässä. Tässä on nuppuja, tuntuu silti aina kerrallaan avaavan yhden kukan. Siinä on usein mehiläinen aina kyydissä, joskus jopa joku mehiläinen on tuossa tuntunut horrostavankin. Osa liljoista on kukkinut. Osa kukkii parhaillaan ja nämä taustalla olevat liljat Purple Ladyt ovat aloittamassa kukintaa. Nämä liljat ovat sitä mitä pitääkin, sillä nämä on ostettu kukkivina viime syksynä Viherpeukaloiden myymälästä, kun palasimme kotiin Mustilan taimipäiviltä. Eli elokuun puolivälin jälkeen. Ja nyt ne samaiset liljat jo pullistelevat nuppujaan. 


Meillä on viileämmän viikon puhteina tehty sisällä hieman remonttia. Ulkona olen tehnyt jotain kunnossa pitohommia myös. Niiden parissa vielä voi jatkaa. Sisällä remonttikiintiö on taas hetkeksi täynnä. Ei siis minulta, vaan tekijöiltä. Minähän teen remonteissa usein vain avustavia hommia. Minun tehtäväni on ollut auttaa tavaroiden karsimisessa. Huomenna vielä käyn läpi joka ikisen kynän, joka huoneeseen menee takaisin. (Olinkin pitkään ihmetellyt, missä ihmeessä ovat kaikki tämän talouden kynät. En vieläkään tajua, miten ne lähes kaikki ovat majailleet lapsen huoneesssa.) Joka ikinen huoneeseen takaisin mennyt tavara on yrittänyt käydä kriittisen tarkastelun. Kun tämä on ohi, niin ensi kuussa minun on tarkoituksena käydä yhtä kriittisesti läpi lipasto, joka ostettiin aikoinaan tuon samaisen lapsen, silloisen vauvan, vaaatteille. Vaatteita siellä lipastossa ei ole ole säilytetty aikoihin, vaan se on täyttynyt jo kaikesta muusta. Puutarhassa teen huolellisemmin kaikkea ylläpitohommaa myös. Jotenkin motivoi se, että ensi vuonna (jos korona ei estä) meillä on kahdet isommat juhlat ja silloin on aina muutakin hommaa kuin lipastojen sisältöjen kriittinen tarkastelu. Eikä kesäkuun alkuun ehdi puutarhaa nyppiä, ellei aloita jo nyt. Tai siis minä en ehdi. 


Olen puutarhaan ostanut tosiaan erikoisempiakin punahattuja, mutta en ihan tuollaista kuten tuossa kuvassa. Onneksi se silti kelpaa kimalaisille.


Oikein rentoa viikonloppua! Minä taidan käydä nukkumaan.

10 kommenttia:

  1. Tuulta on riittänyt, onneksi on ollut muutenkin kuivaa niin kuivattava vaikutus ei ole ollut suuren suuri. Toivon Mustilan taimipäivän olevan tänäkin vuonna, pari punahattua lisää olisi kiva kun se viime elokuussa sieltä ostettu on hengissä. Ja samoin valkoinen törmäkukka joka on sekin sieltä. Kirahvinkukissa kimalaiset viihtyvät, saavat hyvän keinutuksen uneen samalla hyvässä tuulenvireessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ei ole ollut yhtä kovia puuskia. Minä halua yhä enemmän punahattuja puutarhaan, nyt kun ne viihtyvät. Osa ei tee nyt kuin yhden kukkavarren, osassa on sivunuppuja myös.

      Kirahvinkukka taitaa olla extraherkullinen. Vaikka oreganossa taitaa silti olla eniten pörinää.

      Poista
  2. Minullakin osa pari vuotta sitten kylvämistäni punahatuista on aloittelemassa kukintaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että punahatut aloittavat. Pidän arvossa kasvia, jonka kanssa olen epäonnistunut useamman kerran.

      Poista
  3. Mukavaa, että olet saanut punahatut viihtymään, eivätkä kaikki mene kotiloiden suihin. Tämän kesän kuivuudessa on sentään se hyvä puoli, että kotilot ovat kaivautuneet jonnekin maan uumeniiin. Kaipa ne sieltä taas sateiden saavuttua esiin kömpivät, mutta ollaan sitten valmiina keräämään.
    Mustilasta ostamani erikoisemmat punahatut eivät taida tänä vuonna jaksaa kukkia. Pääasia, että ovat elossa.
    Sinulla onkin oikea tahtojen taisto, jos lapsen kanssa karsit tavaroita. Siivosimme toissaviikolla kellaria, jossa aikuinen poika avusti. Onhan siellä hänekin tavaroitaan. Käytiin monta keskustelua siitä, onko joka ikinen vanha lelu syytä säästää tuleville sukupolville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että erikoisemmat punahatut ovat kuitenkin elossa. Niiden uusintakukinta olisi kiva nähdä.

      Nyt saimme tavaroita paljon karsittua. Osa annettiin heti pois. Vaikeinta on tällä hetkellä karsia lautapelejä ja kirjoja. Kirjoista ei voinut luopua monistakaan, niistä tulee niin iltasatuhetket mieleen. Ja osa on lapsillekin tosi rakkaita kirjoja. Leluista tuli jo tosi iso karsinta jokin aika sitten. Laitoin pehmoja aika paljon pois, niiden hygieenisyys ei ole mitenkään taattua. Toki osa säästetään, vain pieni osa. Yksi ystävä otti nipun kirjoja päiväkotiin, jossa on töissä. Siellä ne rakastetaan puhki.

      Poista
  4. Punalatvan kasvusto laajenee vuosien kuluessa, jos sille on tilaa. Minun punalatvani heiluvat kahden metrin korkeudessa (vähempikin riittäisi) ja niitä on iso ala, siementaimia tulee nykyäänm kiitettävästi.
    Punahatut ovat ihania, sinulla onkin jo montaa lajia.
    Remontin yhteydessä on hyvä tehdä tavarakarsintaa ja tuleepahan siivottua perusteellisesti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavrakarsinta on aina rasittavaa. Karsimisen jälkeen on usein todella hyvä fiilis.

      Punalatvalle täytyy hieman raivata tilaa. Joutuu kuitenkin olemaan muiden tilaa ottavien kasvien vieressä.
      Punahattuja olen viime aikoina kerännyt, jos ne vihdoin menestyisivät.

      Poista
  5. Tuulessa huojujia on ollut viime aikoina aivan liikaa. Tänäänkin tuulee mutta ei onneksi enää niin navakasti. Kaukasiantörmäkukkasi ei taida olla vielä kovin iso? Minullakin se kukki alkuun pari vuotta niin, että kukkia oli kerrallaan auki korkeintaan pari. Viime kesänä se räväytti koko potin ja kukki oikein komeasti. Tänä keväänä se kyllä lähti kasvuun mutta kuihtui pois syystä tai toisesta eikä ole siitä elpynyt. Pääsiköhän sitten liian vanhaksi vai mikä oli syynä? Onneksi oli siementaimia tulossa useampikin. Nyt vain toivotaan, että kaikki talvehtivat ja aloittavat kukinnan ensi kesänä. Se on oikein hyvä perhos- ja pörriäiskasvi. Kerrassaan veikeä punahattu viimeisessä kuvassa.
    Olen katsellut yhtä vaatehuonetta sillä silmällä, että sille tarvitsisi tehdä jotain perusteellista tarkastelua. Jotenkin kummassa vain rohkeus loppuu aina kesken kun pitäisi aloittaa sen raivaus. Ehkä pitäisi käydä se läpi vain hylly kerrallaan.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävät raivauskohteet jäävät helposti aloittamatta, jos ne pitää käydä läpi liian lyhyessä ajassa. Sekä kotona että puutarhassa pätee minusta sama asia.

      Kaukasian törmäkukka taitaa olla istutettu vuonna 2019, eli ei ole vielä kovin vanha. Siementaimia ei ole vielä näkynyt.

      Poista