sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Tämän hetken suosituin kasvi

 Meidän pihan lentävien pölyttäjien ykköskasvi on kukkiva oregano. Se kasvaa yhdessä 120x80 kokoisessa viljelylaatikossa. Olen antanut sen siinä levitä rauhassa. Sen kaverina on jo kukkinut ruohosipuli sekä taitaa siellä sitruunatimjami myös olla. Muutama talvivalkosipulin varsi pilkistää, joistain itusilmuista on siellä lähtenyt kasvamaan. Tuo viljelylaatikko ei saa muuta kastelua kuin sadevettä. Multaa on päällä ja alla suora maayhteys savimaahan, joka on aika aidosti vanhaa metsänpohjaa. Tuota aluetta ei oltu mullalla paranneltu kun tontille muutettiin, joten joskus keväisin tai muulloin sateiden jälkeen maa kasvimaan ympärillä tuntuu lilluvan vedestä. Kastelen kasvimaalla vain yksivuotisia kasveja, nämä monivuotiset yrtit ovat olleet vuosia kastelematta.


Kimalaisia oli eilen oreganojen kimpussa yhtä aikaa parikymmentä, sekä siellä piipahteli perhosia. Kimalaisia käy myös muissa puutarhan kasveissa tälläkin hetkellä. Kuten isotähtiputkessa, kurjenpolvissa, ruusumalvassa, komeamaksaruohoissa, punahatuissa ja kukat aukaisevassa punalatvassa. Hetki sitten vielä sormustinkukat kukkivat, joten niihin lenteli ja niistä peruutteli pois kimalaisia koko ajan. 


Eilen kuvailin myös perhosia oreganoilla. Neitoperhosia lenteli pari kappaletta. Ehkä ne oli koko ajan ne samat, tai sitten siellä pyörähteli päivän aikana muitakin. 


Tämä on käsittääkseni jokin täpläperhonen.


Ja nokkoperhonen.


Situunaperhonen liiteli eilen myös, samoin näkee kaali tai lanttuperhosia. Uskoisin, että tänäänkin perhoset lentelevät, kun on lämmin päivä tulossa.  


Kasvimaan ehostus on pakko tehdä syksyllä. Suurin osa laatikoista hajoaa. Joten myös yrtit saavat uuden laatikon. Mutta sekin työ siirtyy kosteampiin keleihin. Eikä näin kukkivia oreganoja raaskisikaan nyt nostaa pois. 

12 kommenttia:

  1. Oregano on melkoinen kimalaismagneetti. Minulla sitä kasvaa yhdessä laatikossa muiden kasvien seassa ja olen pohtinut pitäisikö oreganolle antaa ihan oma laatikko. Se kun leviääkin kuin rutto jos kukintoja ei leikkaa ajoissa pois. Omassa laatikossa saisi paremman kasvurauhan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oregano kasvaisi ihan kivituhkallakin. Kova tyyppi lisääntymään. Sille voisi sopia ihan oma tila, ei tulisi niin kova kilpailu. Pidän siitä kovasti sen kukinta aikana, käytän kyllä lehtiäkin ruokia maustamaan.

      Poista
  2. Yrtit ovat kimalaisille hyvin mieluisia. Laventelit ovat meillä oikeita kimalaisten herkkubaareja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin laventeleissa käy kimalaisia ja joskus perhosia. Oreganoa on vain niin paljon enemmän.

      Poista
  3. Kimalaisia ja perhosia on ollut nyt tosi paljon. Meilläkin mäkimeiramissa on välillä kisaa parhaista paikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaista paikoista on tosiaan kisoja. Kimalaisia ja perhosia on paljon.

      Poista
  4. Oregano on pörriäisten suosikkeja meilläkin. Leikkaan niitä alas siinä vaiheessa kun niissä alkaa olla kuihtuneita kukintoja. Pakko vähän suitsia siementuotantoa :D Täydessä kukassa oleva mustilanhortensia kerää myös paljon pörriäisiä, samoin lapinnauhus. Syyssyrikkä on tällä hetkellä ehkä paras perhoskasvi. Kivaa kun tuuli on vähän tyyntynyt, niin perhosiakin näkee enemmän. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oreganon siementuotanto on hyvä. Kuten ruohosipulin. Niitä kasvaa vaikka missä, jos vain antaa kasvaa.

      Muatilanhortensiaa minulla ei ole, eikä nauhuksiakaan.

      Poista
  5. Minulla on myös oreganoa olen sitä itse joskus siemenestä kasvattanut. Perhosia on edelleen paljon vaikka jotkut ruokapaikat on jo kukkineet, onneksi uusia on kuitenkin kukalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi uusia ruokailupaikkoja on vielä avautunut tai avautumassa.
      Oregano on kyllä kiitollinen kukkija. Ja hyvä leviämään.

      Poista
  6. Oregano ja mäkimeirami ovat perhosten ja pörriäisten ykkössuosikkeja täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä kasveissa tuntuu mettä riittävän. Ja onhan se pörinä hienoa.

      Poista