lauantai 25. huhtikuuta 2015

Lahden pihapiirimessut

Lahden pihapiirimessut jatkuvat vielä huomenna. Olin itse siellä tänään. Kiitos Anun Puutarha, jonka arvonnasta voitin liput messuille. Kahden vuoden takaisiin messuihin verrattuna oli vähän eri asiat nyt mielessä. Silloin vain kasvit, nyt myös piharakentaminen. Vähän tehtiin suunnitelmia puolison kanssa omaa pihaa ajatellen. Ihan kamalasti ei ollut kovin suuria ideoita, mutta aina ne omat ideat silti lähtevät liikkeelle myös sellaisista pienistä jutuista.

Mieheni mielestä hauskinta oli virolaisen firman tekemän leikkimökki.


Huomasin taas kerran, että messuilla en innostu näistä ihan perusjutuista, joita näkee myös ihan tavallisissa kaupoissa.



Kierrätysjutut piristävät, vaikka kaikkea ei voisikaan omalla pihalla toteuttaa. Ideoita tulee kuitenkin enemmän. Ja on vähän särmääkin mukana.




Koulutuskeskus Salpaus tekee usein kierrätysperiaatteella jotain pihajuttuja (säänkestävyys tietty mietityttää).





Joku toinen koulutuskeskus taas oli tehnyt japanilaishenkistä puutarhaa, jonka lyhyehköllä käytävällä piti kävellä.



Lahden puutarhaseuralla oli tällainen tynnyri, jossa puolisoni mukaan yhdistyi meidän kiinnostuksen kohteet: kasvit (minä), ruoste (puoliso).



Agrimarketin tekemää pihaa myös kuvasin, ajatellen vähän muotoja.



Jotain oli kuitenkin tehty säänkestäväksi. Uusi firma, suomalainen kasvihuone. Tämä Veg&ablen kasvihuone on kaunis ja kestävä. Toki hintaakin tulee. Jos muuten kierrätyspihat ovatkin mielestäni kauniita persoonallisuuksia, tämä on jo uutena hyvin kaunis ja persoonallinen. Ja sisällä tuntui aivan kasvihuoneelta. Tässä on mielestäni särmää, tyylikkyyttä, persoonaa ja onneksi myös suomalaista suunnittelua ja tuotantoa.


Parhain terassi oli ehdottomasti Kinnarin tilan/ Pionin ja Piirongin runsas terassi. Muiden terasseista en edes ottanut kuvia, koska näyttivät mielestäni liikaa parvekkeilta tai sisätiloilta.




Ja vaikka siirtolapuutarha Kotiniemen polkupyörä ei näyttänyt ollenkaan puutarhalta tai kasvilta, oli tämä niin hauska, että piti ihan ikuistaa.


Ostoksia tein lähinnä perennapuutarha Ekmanilta: tarhakylmänkukkaa entisen hävinneen tilalle, vanhaa lilaa syysleimua, vaaleanpunaista salkoruusua. Olisi ollut vaikka mitä ostettavaa, mutta pidin tällä kertaa budjettia mielessä. Sitä ehtii ylittää vielä monta kertaa kesän aikana.

10 kommenttia:

  1. Hauskan oloisia uusiakin ideoita. Mukava oli matkata! :)

    VastaaPoista
  2. Kierrätysideat ovat kyllä kivoja, noista lavoista kyllä on moneksi. Fillari on kyllä niin hieno, että pitää ihan kopsata kuva jotta voi katsella mitä kaikkea siihen on virkattu :) Kiitos kuvista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia otin omaksikin iloksi. Hyvä, jos oli iloa muillekin. Tuo pyörä oli kyllä upea.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Pyörä teki kyllä vaikutuksen. Mennyt kyllä aikaa siihen.

      Poista
  4. Kiva nähdä kuvia messuilta! Meilläkin olis muuten noita kuormalavoja...

    VastaaPoista
  5. Ihana päästä katsomaan messukuvia, kiitos! Hippipyörä oli hauska :) Ostoksesi oli myös hurmaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos kuvista on muillekin iloa, kun eniten kuvaa sellaista, joka syystä tai toisesta tuntuu itsestä kivalta/inspiroivalta. Ostoksia olisi voinut tehdä paljonkin. Nyt tosin tein sellaisia ostoksia, jotka eivät olleet ihan hetken mielijohteita.

      Poista