sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Eka satsi maassa

Eilen ostin ekan satsin pieniä kukkasipuleita. Toiveissa on puistolumikelloja. Tässä maaliskuinen kuva tältä vuodelta turkinlumikellosta, kuten Saila kommenteissa korjaili.


Toiveissa myös lisää pikarililjoja. Olen jopa pari kirjopikarililjaa saanut kukkimaan. Nekin olivat yli puolitoista vuotta maassa, ennen kuin kaksi yksilöä näyttivät oikealta. Nyt siis kiirehdin, etteivät sipulit ehdi muuttua ihan kuivakkaiksi.


Hyvänä muistutuksena on Saaripalstan Saila, joka muistutti tiettyjen kasvien aikaisista istutusajoista. Pienessä flunssan poikasessa luulin jo olevani terve, mutta hetki kykkimistä pää alaspäin ja totesin vielä olevan toipilas, joten muut puutarhahommat saavat ihan rauhassa odottaa.

Kokeilen taas uudestaan myös Assyrian pikarililjoja, edelliset taisin laittaa liian kuivaan penkkiin. Myös pari pikkutulppaania, Persian Pearlia, pääsi vahingossa ostoskoriin ja siten multiinkin.


Jos näitä kaunokaisia olisi jatkossa kahdessa vierekkäisessä penkissä. Ellen tässä kohtaa ollut jo liian hätäinen ja aikainen.

Seuraavassa sipulisatsissa voisi olla vähintään paria eri laukkaa. Ja ehkä joku hyasintti. On ihan sellainen olo, että penkkeihin ei mahdu enempää suuria tulppaaneja. Pitäisi muuten tehdä taas ihan uusi penkki. Tässä pihassa tulppaanien menestys ei ole varmaa, ellei ne ole ihan oikeassa kukkapenkissä, sillä maa on paikoin aika surkeaa, savista ja kovaa. Katsotaan, miten käy, ja kuinka monta seuraavaa satsia lopulta tulee. Nyt päätin jopa laittaa sipulikukkista tulevat summat ylös. Alennusmyyntien loputtua ajattelin laskea (ja kauhistua) summan, joka näihin suloisuuksiin menee.

4 kommenttia:

  1. Ihanuuksia! Tuo Persian Pearl on ihanista ihanin tulppaani, tai onko sellaista... no, ainakin sieltä ihan ihanimmasta päästä!
    Ohoh, tuo lumikellosi ei ole puistolumikello, vaan näyttää turkinlumikellolta (G. woronowii). Sillä on tuollaiset vaaleanvihreät, kiiltävät ja leveät lehdet, voimakkaasti kaartuneet ulospäin ja reunoiltaan vielä alaspäin. Puistolumikellon lehdet ovat harmaanvihreät, huomattavan kapeat ja pysyvät aika suorina. Kaikki ihania, ja lumikellot risteytyvät keskenään, tulevina vuosina voi siis pihaltasi löytyä vaikka mitä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksesta. Ihan kuin olisin tämän tiedon kertaalleen oppinut ja saman tien unohtanut. Nyt korjasin tiedon tekstiinkin.

      Poista
  2. Hih, eräs puutarhuri telkkarissa totesi että kukkasipuleita voi istuttaa hyvinkin taulutelevision hinnalla, enemmänhän niitä ihailee;)

    VastaaPoista
  3. Taulutelevesion hinta olisi kyllä minulle vähän liioittelua. Tai niinhän sitä luulisi.

    VastaaPoista