Onhan vielä heinäkuu?

Kun nimittäin kukkii syysleimu. Okei, aikainen syysleimu, mutta silti. Syys.

Ekat kanttarellit poimittu ja ekat lakat ja mustikoitakin jo saisi.

Vielä onneksi on heinäkuu. Onhan?

Liljoista on avautunut muka vaaleanpunainen Pearl Lorraine. Minusta toi ei ihan nyt ole sellainen vaaleanpunainen kuin ajattelen vaaleanpunaisen olevan. Mutta olkoot.

Aika nuokkuva lilja, kasvaa raukka ihan kaaoksen keskellä. Ei minusta taida olla puutarhatöihin kuin keväällä ja syksyllä.

Avautunut on myös Lilja Monte Negro. Aivan sitä, mitä pitikin. Tummanpunainen, intensiivisempi kuin kuvassa, penkissä, jossa on muutakin voimakasta väriä. (Mielestäni vaaleanpunaisen ja tummanpunaisen raja on häilyvä, jos muiden kuvailujen varassa ollaan.)

Samassa penkissä kukkivat yhä keltavaleunikko, joka on tainut tehdä jo ainakin yhden jälkeläisen ja on ihan pörriäisten suosikkeja. Tuo iso lehti tuossa vasemmalla kuuluu kyllä elämänlangalle.

Enemmän vaaleanpunainen tulee mieleen tästä yhdistelmästä, joka on Lilja Lollypopissa. Valkoista ja punaista ja johan näyttää vaaleanpunaiselta. Ja huomaatteko mihin on yksi lehtokotilo kiivennyt? Meidän pikkutuholaiset.

Taidan jatkaa laiskottelua. Ensi vuodenksi on suunnitteilla vaikka mitä. Tärkeimpänä syvemmän laiskottelun jatkaminen. Eli riippumatto, tai terassi, jossa on helpompi vetää lonkkaa keskikesällä.

Antoisia puutarhapäiviä teille muille ahkerimmille. Ja niille, jotka ottavat rennosti, kivoja laiskotteluja ja uintireissuja!