Marrasmaisema

Tänään on maassa hitunen lunta. Tätä ennusti sääennusteetkin jo pari päivää sitten. Koska valoisan aikaan pääsin olemaan kotona hetken, ikuistin ikkunahaasteeseen välikuvan. Vähän kuin itselle muistiin, että minkälainen se marraskuinen piha on, kun lunta ei ole.

Meidän pihalla on lintujen talviruokinta ollut käynnissä jo hyvän tovin. Usein tässä pyörii myös orava tai useampi. Viime vuonna yhtäaikaa kilpaili usein neljä eri oravaa, joista pari kilpaili aika hurjastikin reviiristä. Tänä vuonna olen bongannut yhden vasta yhden oravan, joka kuitenkin on melkoisen pulskassa kunnossa tässä vaiheessa.

Nyt olen vihdoin lopettanut kevätsipuleiden hamstraamisesta haaveilun ja yritän keskittyä käsitöihin, lukemiseen (sekä työ-että huvikirjoihin) sekä mm. kadonneiden jouluvalojen etsimiseen. Mihin ihmeeseen on voinut kadota kolme settiä jouluvaloja. Voi räkä. Kohta on joulukuu ja olen luvannut virittää jouluvalot.. viime viikonloppuna.

Lipsahti

Menin katsomaan paikallisesta kaupasta amarylliksia lahjaksi tai kotiin. Oli siellä amarylliksia, jotka jäivät kauppaan, koska sieltä löytyikin alelaari. Ja jotain lähti kotiin ja jotkut jäivät vielä vähän vaivaamaan mieltä. Kohta tulee taas pakkasia, joten.. Kokeilen laittaa kaikki maahan, vaikka eivät kaikki ehkä näin myöhään enää lähdekään kasvuun. Toivon, että lähtee. Pitikin nähdä ne sipulipussit. Kiusaus on nyt kova. Ei hajuakaan, että ovatko kukkapenkit keväällä autiot vai täydet. Sopivatko värit yhteen vai eivät. Järjen ääni tosin on nyt hyvin vaimea ja tekisi mieli ostaa lisää. Onneksi on tarpeeksi pimeää iltaisin, ei voi enää kaivaa uutta kukkapenkkiä.

Saako tähän ostohimoon jonkin antibioottikuurin tai jotain? Voisi nimittäin tuo joululahjojen hankkiminen olla jo järkevämpää. Uskoisin, että lapseni eivät ilahdu joulupukin paketeista, joiden sisällä olisi pari tulppaanisipulipussia. Minä kyllä ilahtuisin. Ellei maa ole jo lumen peitossa silloin.

Kuusi kuvaa kesästä

Blogeissa on kiertänyt kuusi kuvaa kesästä haaste. Nappasin tämän mukaani, ilman varsinaista haastamista. Jotenkin on tässä marraskuissessa pimeydessä uskomatonta muistaa, että miten kesä voikin olla valoa täynnä.

Kesämme alkoi kyllä Alankomaista. Vierailumme aikana siellä oli nimittäin kevään ekat lämpimät säät. Suomalaisittain kesäiset säät, koska pystyi olemaan ilman takkia ja pitkähihaista.

Kasvien taimikasvatatus alkoi varhain. Oli ihan kivaa aluksi ja hienoa seurata siemenistä alkavaa kasvua. Kunnes kevät ei millään meinannut kääntyä kesäksi ja taimien ruodaaminen ulos ja sisälle oli vähän .. tylsää ja rasittavaa.

Ihan eri tavoin kuin ennen kuvasin kasveja sekä omalla pihalla.

Että myös muualla, kuten appivanhempien mökillä juhannuksena.

Tänä kesänä sateesta ei ollut puutetta, meilläpäin lähinnä ylitarjontaa. Huvipuistossa käyminen vesisateella on myös vähän erilaista kuin  poutasäällä. Ei tarvitse kyllä silloin jonottaa laitteisiin. Ruohonleikkuu jäi monesti kesken, pyykit saivat toisen tai kolmannen kastelun. Kasvit eivät lisäkastelua juuri kaivanneet.

Meillä kävi myös vieraita ja me kävimme vierailulla. Kuvassa kuningatar Sisi. Äitini kissa. Hollantilainen kuningatar, joka saanut nimensä Itävallan keisarinnan mukaan. Ja mielestäni on aivan nimensä veroinen. Tietää tämän kuninkaalisen nimensä arvon. Ja itsensä arvon. Minulla on kissa-allergia, joten meidän tapaamisemme eivät aina mene sen helpoimman kautta. Tänä kesänä kuitenkin ehdimme nähdä useamman kerran. Tässä alakuvassa kuningatar ei näytä ihan niin ylväältä kuin jossain muissa kuvissa.

Vajaa kuukausi jouluun ja 7 kk juhannukseen.

Tuija

Lapset sairastavat, joten on muka mahdollisuus ottaa kuvia päivänvalon aikaa. Päivänvalo on vaan niin hämärä, että hädin tuskin pokkarilla saa kuvia. Pihallamme kasvaa suuri tuija. Varmaan 40-50 vuotta vanha. Tämä kasvaa talon pohjoispuolella siten, että tuijan ja talon varjossa on osa maasta kokonaan varjossa, osa saa vähän aamuauringosta osasen. Tämän tuijan alustan kasvittaminen on minulla pitkän tähtäimen suunnitelma, sillä tämän tuijan vierestä myös tulemme kotiimme. Hieman olen varjopaikan kasveja jo hommannut. Mutta varovasti, että näen, menestyykö ne vai eivät. Tämä on mm. varjoyrtille ensimmäinen vuosi ja talvi. Jos varjoyrtti menestyy, niin sitten voin  hommata sitä vähän lisää.

Tuija kasvaa vain niin lähellä taloa, että oksia pitää ajoittain karsia, etteivät lyö kattoon tai seiniin. On korkea, ei mikään ihan koristekasvi.

Pihalla alkaa muuten olla aika vähän mitään nähtävää, lintuja riittää ruokkimisen ansiosta. Pidän usein auringonkukan siemeniä tarjolla ja pähkinöitä. Sen lisäksi talipalloja roikkuu omassa telineessään, ettei harakat ja oravat syö kaikki talipalloja heti. Kaupan talipallot ovat joskus hyvin pehmeitä. Joskus taas niin kovia, että murskaan niitä hivenen saappaan alla, jotta linnut saavat niistä irtikin jotain. Lintuja on mukava seurata valoisan aikaa, eli lähinnä viikonloppuisin. Arkenakin pidän huolta, että linnuille on aina syömistä.

Valoa (lunta) odotan jo kovasti, toivottavasti tätä lämmintä kautta ei kovin kauan jatkuisi.

Mietintöjä ensi vuodeksi

Eilisen havuaiheisen suunnitelman jälkeen ryhdyin kunnolla miettimään pihaamme. Etupihalla on pieni (edellisen omistajan istuttama) havupuu, joka on nyt noin 10-12 vuotta tuossa tököttänyt. Ikinä en ole sille mitään tehnyt. Tällä tietämyksellä ei ole hajuakaan, mikä se mahtaa olla. Hieman kaivoin sen juurelta maata pois ja laitoin siihen orvokit (joiden nimeä en nyt muista, mutta ovat perennoja ja  pitävät lievästi happamasta maasta), jotka toisella paikalla jäivät vähän jalkoihin.

Taustalla näkyy naapurin taloa ja kuvassa näkyy haravoimattomuus (tai siis on tuokin kerran haravoitu). Mikäköhän tuon laji mahtaa olla? Toinen, mitä tulen pähkäilemään, on se, että mitä laittaisin sen seuraksi. Jos ei havuja nyt ihan sinne tänne laittaisi, vaan vähän vaikka laajentaisi tuota kohtaa. Etupihalla ei juuri lapset leiki (eli kasvit eivät ole niin vaarassa).

Tämän vieressä on uusi (siis lähes) penkki, jossa pitäisi kasvaa kesällä pionia, liljoja, tulppaaneja jne. Ja tämän vieressä on tie, jota kautta aina tulen kotiin, joten sen takia haluaisinkin etupihalle silmän iloa.

Tämän lähellä säilytämme myös autoa, joka oli viime yönä pihalla lukitsematta. Ja siellähän käytiin. Ja läksi matkaan pari joululahjaa, jotka olin sinne (tyhmä minä) unohtanut lapsilta piiloon. Onneksi taloudellinen menetys oli pieni. Naapuri oli yöllä herännyt, kun heidän pihallansa käytiin, meidän pihamme jälkeen. Naapurin mies juoksi sitten suoraan sängystä hypänneenä perään paljain jaloin pelkissä boksereissa, vaimonsa huutaen nyrkkiä puiden poliisista. Emme siis taidakaan asua rauhallisella lintukotoalueella. Pitkän matkan jaksoi naapuri juosta ja lähti hätäkeskuksen kautta partio perään, mutta sinne katosi varas ja tavarat. Varmaan meidän tavarat oli jo viety aikaisemmin.

Mitä olisinkaan kärsinyt, jos uutukaisesta kukkapenkistä olisi varastettu sinne jemmatut kukkasipulit. Olisin kyllä surrut (ja menettänyt taloudellisesti) enemmän kuin viime öisen varkauden tiimoilta. Nyt kaupasta saa uudet, eikä lahjojen saajat ehtineet pettyä, kun eivät tästä tiedä. Ja onneksi mitään ei rikottu. Ei autoa, eikä kukkapenkkiä, eikä ihmisiä. Pitääköhän sitten alkaa laittaa ensi kesänä pihakalusteitakin (jos siis hommaa uudempia) ketjuilla yöksi kiinni.

Pieni asia, mutta hieman kyllä järkytti turvallisuuden tunnetta. Päivä on muuten ollut hyvinkin touhukas. Läksyjä (oman ja lapsen) ja viikon ruokien laittoa, siivoamista.

Haaveita kesästä

Muistiinpanoja itselle vuodeksi 2013. Kerää siemeniä tästä unikosta isän pihalta.

Ilman kuvaakin tämä pitäisi olla ihan helppo muistaa, koska siellä ei muita unikoita kasva.

Marraskuu tuntuu blogissa ja huomaa sen muutenkin. Pimeä on töihin lähtiessä ja töistä tullessa. Vielä olisi haravoitavaakin pihalla. Aina valoisalla on tuntunut olevan muita kiireitä, jos sää olisi haravointia suosinut.

Olen lukenut muiden blogeista, miten mahtavia määriä sipulikukkia ovat istuttaneet. Nyt iski kateus.  Muista siis ensi syksynä tavoitella jotain tälläistä. Tulppaanimerta. Tosin kuva on otettu Alankomaissa Eftelingin puistossa 1.5.2012, jossa on ehkä pari puutarhuria vakkaristi töissä.

Tänä vuonna tein tosin oman ennätyksen. Kaivoin maahan / istutin syksyn aikana ehkä noin 40 eri lajia pihallemme, eri aikaan kukkivia sipulikukkia ja myös muutamia juurakoita. Näiden lisäksi kesän aikana pihaan on vaivihkaa tullut vähintää 10-20 eri perennaa. Saatuna tai ostettuna. Toivon totisesti, että piha näyttää keväällä ja kesällä täydemmältä ja värikkäämmältä kuin viime vuonna.

Tästä johtuen, siis värien hakemisesta, on alkanut tulla myös mieleen myös käyttää vihreää: havuja ja heiniäkin ehkä joskus mahdollisesti pihalla. Ihan sen takia, että näin syksyllä piha alkaa muuten muistuttaa mutavelliä. Ei savinen harmaanruskea ole kovin ihana väri. Vihreä olisi kauniimpi. Tässä siis riittää projektia vielä monelle vuodelle.

Ihmettelen myös sitä, että kovin pahasti ei ole kyllästyminen tähän iskenyt. Sellainen kun on minulla tapana. Ensin innostua jostain ja sitten lopettaa jossain vaiheessa kuin seinään. Sitä odotellessa ehkä ehdin tuota pihaa laittaa kauniimmaksi.

Marraskuun haaastekuva

Marraskuu näyttää meidän ikkunasta, ihan marraskuulta. Lokakuuhun verrattuna piha on erilainen. Ikkunat kyllä ovat yhä pesemättä, joten jokin asia ei muutu.

Pihasta ei löydä paljon bloggailtavaa. Vaikka piha on levolla, niin tekemistä on silti, tosin ei juuri pihaan liittyvää. Mielelläni lasken jo kuukausia ensimmäisiin siementilauksiin sekä ensimmäisiin kevätkukkiin. Sisäkukkien kasvattaminen on minulle vähän vierasta ja vaikeaa. Meille kelpuutankin kasveja, jotka eivät tarvitse säännöllistä kosteutta tai kovin samana pysyvää sisälämpötilaa.

Vaikka tiedän, että minulla on peukalo keskellä kämmentä, varsinkin sisäkukkien suhteen. Silti ihan vähän ja salaa haaveilen välillä sisäpuutarhasta. Avoimissa puutarhoissa kävin ihailemassa mm. tällaisiä kasveja yksityisen ihmisen talvipuutarhassa / sisäkasvihuoneessa. Onneksi tätä haavetta voi toteuttaa muiden kasvatustulosten ihailulla. Marraskuun piristykseksi ja mukavan isänpäivän toivotukseksi:

Oi, marraskuu

Ei ole ulkona ollut oikein kuvattavaa. Paitsi, jos päättää kuvata, vaikka mikä olisi. Tämän päivän sää on ollut kuin pilvessä olisi ollut.  En tarkoita siis mitään humehia vaan ihan säätä vain. Linnut ilahduttavat pihalla, onneksi. Melkoinen parvi niitä tulee lintulaudalle. Kamerallani on vaikea ikuistaa niitä kunnolla, sumuisen sään saa paremmin ikuistettua.

Väriä elämään pitää nyt löytää muualta kuin ulkoa. Puikoilla on nyt aivan hehkuva kaulahuivi tulossa.

Kaikki eivät hehkuvasta oranssista pidä, minä pidän kukissa ja huiveissa. Minusta hehkurakkaus kasvina on kaunis, kauniimpi kuin jalostetumpi palavarakkaus. Kaivoin siitä kuvan. Hehkurakkaus ei kasva yhtä pitkäksi kuin palavarakkaus, mutta kukka on suurempi. Oranssi on mielestäni kaunis, hehkuvana.

Tämä on maatiaisperenna, joka tekikin yllättävän paljon siemeniä. Niitä muutaman keräsi ja laitoin suoraan maahan. Ehkä keväällä näkee, tuottaako tulosta. Muutama siemenkota jäi keräämättä ja taitaa näistä olla siemenet jo menetetty. Yllätyin, miten paljon siemeniä tämä tuottaa. Jos tämä on kovinkin tuottelias, niin minähän olen ehkä pulassa tämän kanssa. Vielä tosin sitä vaaraa ei ole.

Pian saan kaulaani myös jotain hehkuvaa ja toivottavasti lämmittävää. Tänään on kauden ekat glögit juotu, pian siihenkin jo kyllästyy. Siinä vaiheessa, kun glögi puuduttaa, on siemenien mietinnän aika. Nopeasti tämä aika kevääseen menee, kun tekee pieniä etappeja välille ja yrittää muistaa, että piha lepää nyt, jotta jaksaa sitten keväällä ja kesällä taas kukoistaa.

Yksi syy hyvä vierailla omalla pihalla näin marraskuussa on se, että en nähnyt kotiloja. Piilossa ne ovat, tuholaiset, mutta ei tarvinnut niitä kuitenkaan tuijottaa. Jos joku joskus haluaa kasvattaa kotiloita ruuakseen, niin meiltä saa alkupääoman.