Jumissa

Tämän ruusun nuput ovat olleet iäisyyden tässä jamassa, jumissa nupussa. Olen unohtanut tämän maatiaisruusun nimen, tekee juurivesoja. Kerrottu vaaleanpunainen, keltainen keskus. Ei kasva kovinkaan korkeaksi. Viime vuonna kukki samaan aikaan kiinanpionien kanssa.

Samaan aikaan Valamonruusu on kukkinut jo täyttä päätä. Korkeimmillaan se kipuaa yhdessä leikkaamatonta orapihlajaa pitkin parin kolmen metrin korkeuteen.

Nyt kiinanpionit lopettelevat.

Paitsi nimetön pioni, joka tekee myös sivukukintoja.

Ja liljat aloittavat, kuten lilja Lollypop. Ja näköjään kuvista voi taas todeta, että en taaskaan muistanut riipaista kaikkia rikkiksiä pois.

Ja hartiat ovat myös olleet jumissa, saman kävin toteamassa myös hierojalla. Perussairauteni, nivelpsoriasis on vahingoittanut vasenta nilkkaani, joten tuntuu, että koko vasen puoli kropasta on se, joka helposti kärsii. Tällä hetkellä eniten hartiat. Onneksi hieronta taitaa tällä kertaa auttaa hartioihin. Ihoni voisi pitää taas sellaisesta aurinkoisesta helteestä, jolloin voisi taas maata rannalla ja antaa auringon hoivata kutisevat kohdat. Edes pari päivää.

Myös muisti on jumissa. Tätä ongelmaa yritän vähentää tulevaisuudessa, joten yritin kerrankin olla istutusten lomassa järkevä. Otin kuvan kasvista, jonka istutan, sen jälkeen kuvan kasvista ja nimilapusta ja sitten vielä kuvan paikasta, johon se istutan. Tässä istutettu tähkätädyke Rosen Rot, istutettu lähelle kurjenpolvia, pionia, idänunikkoa. Tämä on nyt yksi kuvista, jotka pitää sitten ensi keväänä kaivaa esiin.

Muistiinpanojeni seasta kasvien tietojen etsiminen on välillä hankalaa. En halua enää kitkeä vahingossa istuttamiani kasveja seuraavana keväänä. Nytkin minulla on joku mysteerikasvi kasvamassa. Olen varma, että se olen istuttanut, mutta ei ole kyllä mitään käryä, että mikä se mahtaa olla. Kunhan kukkii, niin kysyn blogistanian kasvituntijoilta apua. Olen nyt vihdoin aloittanut piirtämään ja kirjoittamaan istutuskarttoja, joihin yritän kaivaa kasvien paikkoja ja nimiä. Samalla se on vähän haastavaa, kun pidän myös kukkapenkeissä sellaisesta vähän sekaisesta ja villistä tunnelmasta, niin kasvitkaan eivät kasva jonoissa tai riveissä. Kartta joutuu olemaan sellainen summittainen. Ja kunhan sitten muistaisi kaikki kasvisiirtelytkin kirjoittaa ylös, helpottaisi eloa kummasti.

Hyvät heinäkuiset istutuskelit

Heinäkuussa on ollut ihan hyvät perennojen siirto- ja istutuskelit kahden päivän helteiden jälkeen. Alennusperennoita (ja myös ihan täydellä hinnalla ostettuja) on päässyt maahan, kun ei ole itse tarvinnut miettiä kasteluita. Pionit pikkaisen kärsivät näistä hyvistä istutuskeleistä. Tai lähinnä valkoisin on pikkasen rusehtavakin. Ihmeen hyvin osa pioneista on kestänyt sateet.

Viileämmät säät ovat silti saaneet pionit kukkimaan kauemmin kuin helteillä. Mutta viileät ja sateiset säät säikyttivät selvästi rusotuomipihlajoitani. Niissä on keltaisia lehtiä. Ääk. En halunnut ottaa niistä kuvia. Olisitte luulleet syksyn jo tulleen.

Suhteeni omaan pihaan ja puutarhaan on muuttunut paljonkin vuosien varrella. Ennen työleiriltä näyttävät ja tuntuva harrastus on nykyisin jotain muuta. Kun on elämässä jotain hyvin raskasta, puutarhurointi ei minua houkuta. Paitsi aggressioiden purkuun elämänlangan (=peltokierto) kiskominen voi toimia. Jos on raskasta, mutta ei liian, silloin puutarhurointi voi auttaa. Se antaa kropalle tekemistä. Jotain pientä tai suurta askaretta, jota tehdessä voi miettiä eloa ja elämää. Tai keskittyä vain hetkeksi tai pitkäksi ajaksi kerimään rikkaruohojen juuria. Tai antaa kokonaan muuta ajateltavaa, kun pohtii pää sauhuten, että miten hommat oikeasti kannattaisi tehdä. Ja sitten yhtäkkiä voi huomatakin, että mieli täyttyy ilolla, kun näkee lempikasvin tai lempinäkymän juuri sillä hetkellä. Tai sitten bongaa jotain omaan nimimerkkiin sopivaa kuvattavaa ja voi miettiä, että alkaisiko keräämään vihreäkukkaisia kasveja.

Viime vuonna ostin neilikkaa katukirppikseltä. Se paljastui sulkaneilikaksi, joka on haalean vaaleanpunainen ja istutettu vahingossa kohtaan, jossa on myös akileija, jonka uloimmat terälehdet ovat samaa väriä.

Ostin jo aikaisemmin (pari vuotta sitten) verikurjenpolvi Max Freyn ja sen kumppaniksi ohotanmarunan. Maruna joutui kotiloiden ateriaksi. Nyt kokeilen tätä paria uudelleen sellaisessa paikassa, jossa kotilot eivät hypi niin silmille.

Pikkuhiljaa pihalla tapahtuu kaikkea kaunista. Siltä ainakin tuntuu, että tosi pienin askelin. Ja joskus taas tosi nopeasti. Kaksi päivää meni, että en tuijotellut tomaatteja. Taisivat pitää siitä, että niitä ei hoputeta ja yritetä katsella pakottaa kasvuun. Sillä nyt ne ovat onneksi ottaneet pienen spurtin ja löysin myös pienen aavistuksen pienestä sadosta (joka valmistuu ehkä jouluksi).

Puutarhapäivät

Eilen tein tuntikaupalla kaikenlaista hommaa pihalla. Tarkoitus oli mennä ajamaan nurmikko. Aina ei ehdi sitä  mitä piti. Huomiselle on luvassa sadetta, joten istutuksia olen tehnyt ja perennojen siirtoja ja pitihän se nurmikkokin ajaa ennen sadetta. Siinä samalla haahuillessa virisi taas uusia suunnitelmia. Kuten suunnitelmia siitä, missä olisi kiva istuskella. Ja minkälaisessa penkissä.

Osa asioista kyllä tapahtuu ihan suunnittelemattakin. Viime postauksessa kerroin, että ihmettelin kurjenpolven korkeutta, huitelee yli metrissä. Tässä siitä kuva. Kutsun tuota kurjenpolvea nyt Orioniksi, kun en tiedä parempaa nimeä. Kulkee pitkin kärhötelinettä. Tässä kukki aikaisemmin alppikärhö Cecile, nyt kurjenpolvi ja myöhemmin kärhö Aljunshka. (ja seassa on kyllä yksi ruusupapukin.) Tuijottelen tätä ihmettä joka päivä ihmeissäni ja olen tyytyväinen, että annoin sen kituliaan taimen vahvistua. Voi olla, että tämä on poikkeusvuosi kurjenpolven korkeuden suhteen, mutta ei haittaa. Alla siniset nyppykurjenpolvea ja taustalla hieman punertavaa isotähtiputkea.

Toisaalla ihastelen kyllä pionejakin. Ainoat kolme kukkivaa kiinanpioniani kukkivat niin samaan aikaan, että olen haaveillut Pionien kodin sivuilla etsimässä erittäin aikaisin ja erittäin myöhään kukkivia pioneja myös. En vielä yhtään tiedä, miten ne neljä kiinanpionia, jotka viime vuonna istutin, tulevat kukkimaan. Kunhan nyt kukkisivat ensi vuonna.

Valkoisen kiinanpionin lapussa lukee Shirley Temple ja sitä vieläkin epäilen. Kuitenkin samassa penkissä on valkoista kurjenpolvea, Album ja valkoista harjaneilikkaa. Pian kukkivat myös tummemman punaiset harjaneilikat. Tämä penkki vetäisee jossain vaiheessa räikeämmät värit, kun tumman punaiset ja keltaiset liljat aloittavat. Keltaista tässä on nytkin, kuvaan ei vain kaikki satu. Tähtilaukat avautuvat tähti kerrallaan.

Vastavaloon kuvailut tekivät tänään tällaisia kuvia. Lupauksia kukinnasta.

Ja täysin väritöntä.

Puutarhaelämä on taas maistunut hyvältä.