torstai 23. maaliskuuta 2023

Pieniä pilkahduksia

 Viime lauantaina oli nätti päivä ja meidän lämpimimmän kukkapenkin yhden kulman kohdalla oli ihan pikkuruinen sula alue. Tämän innoittamana ajattelin, että ihan vähän siirrän lumilapiolla lunta syrjään ja vähän kädellä sitten autan ja kurkkaan, että joko siellä lämpimämmässä kohdassa jotain jo tapahtuu (kukkapenkillä lattialämmitys viereisen kaivon takia). Lauantaina sitten näkyikin jo hieman keltaista. 



Tässä välissä on sitten aina välillä paistanut aurinko, ollut lumisadetta, sumua, pientä pakkasta. Ja onneksi pääosin plussalla oloa. Tänään samassa kohdassa on jo suorastaan kukkatungosta. Krooksen lehtiäkin näkyy. Ne voisivat vielä hetken uinua, koska jänikset voivat niitä muuten syödä. 


Lähes näiden vieressä on myös yksi lumikello nousemassa, se ei ihan sattunut samaan kuvaan, kun ovat kuitenkin vielä kaikki kovin pieniä. Ja tätä sulaa aluetta on varmasti silti alle neliön verran, suurimmillaan. Kuva tarkentui vähän sinne päin, kun kyykkimisolosuhteet eivät aina ole parhaimmat. 



Virallisesti kevät on nyt alkanut tällä tontilla, vaikka näidenkin päälle tulee varmasti satamaan vielä pari kertaa vähintään lunta. Lumi vain alkaa sulaa yhä nopeammin pois ja aina vähän suuremmalta alueelta. Muualla sitten lunta riittääkin sen verran, että ei ole haluakaan lähteä tonttia kiertäään. Vielä hörppäisi saappaan varsi lunta.

18 kommenttia:

  1. Tänään oli sulanut lunta todella paljon vaikka aurinko vain pilkahteli. Purot vain lorisevat mikä on hyvä merkki :)
    Siellähän näkyy vaikka mitä keväisiä piippoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon vesisade ja plussalla olo sulatteli. Nyt tosin sama paikka on lumen alla. Siellä ne silti ovat tallessa.

      Poista
  2. Ah, ihana näky! Tuon voimalla jaksaa paremmin odotella kunnon kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti kukat ilahduttivat, vaikka nyt lunta taas on ihan riittävästi. Tietää, että siellä se kevät odottelee.

      Poista
  3. Kappas vain, ihanat löydöt! Kevät on selvästi siellä alussa :).

    VastaaPoista
  4. Pienet pilkahdukset aina ilahduttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat pieniä ja samalla suuria ilahtumisen aiheita.

      Poista
  5. Ai miten ihania keväänmerkkejä:)

    VastaaPoista
  6. Oi, kukkakevät on alkanut teillä! Kunhan täälläkin vielä muutama kymmenen senttiä hanget madaltuvat, lähden minäkin avittamaan kukkapenkkejä esille. Nyt ei kannata, kun lunta on vielä lähes 70cm. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon lunta on teillä. Meillekin satoi lisää ja sääennusteen mukaan vähään aikaan ei ole paljasta maata näkyvillä. Kevät silti on sieltä tulossa.

      Poista
  7. Ihanat kevään merkit! Toivottavasti pikaisesti näkyy muitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta alkaa olla aika, kun näkyy muitakin kevään merkkejä.

      Poista
  8. Kyllä se kevät etenöö ja alakaa löytyy puutarhasta iloisia näkemisiä, keväisitä kukkijista. Aurinkoisia päiviä on luvassa tulevalla viikolla koko Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringolla on ollut, ja on, ihmeellinen voima. Alkoikin olla jo ikävä lumetonta aikaa.

      Poista