sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Kevättä tulossa ruskan keskellä

 Vaikka puutarhassa on vielä ruskaisia kasveja, ovat osa kasveistä jo ruskeita tai osa puista täysin lehdettömiä. Joskus samassa kasvissa yhä kukkii, vaikka osa onkin jo ruskena.


Olen iloinen, että syyskimikki ehti kukkia kunnolla, vaikka pari hallayötä olikin vähän aikaa sitten. 


Peruukkipensaan tumma väri alkaa olla nyt todella punainen. Tästä väristä intoutuneena istutin vielä eilen yhden alepensaan eli purppuraheisiangervon 'Lade in Red', koska punaisia syysvärejä ei ole yhtään liikaa meidän puutarhassa.


Kaikki ostamani sipulit ovat olleet vähintään vajaan viikon maassa, osa jo kauemmin. Viime sunnuntaina sipulien istutus menikin maan laajempaan muokkaamiseen, mutta maanantaina sain sitten loput maahan. Perinteisesti olen kirjoittanut luettelon sipuleista itselleni kirjaan, mutta olen myös kirjannut sen ylös blogiin. Varmuuden vuoksi.

Laitoin lisää kirjopikarililjoja, yhden lumikellopussi, yhden talventähtipussin sekä myös pienesti lisää posliinihhyasinttiä, kun sitä meillä ei kasva. Sen sijaan sain kaupanpäällisiä pari pussia skilloja, joista toisen istutin omaan pihaan ja toisen annoin naapuriin. 

Syksykukkijoita:

Colchicum autumnale Album

Colchicum autumnale Pleniflorum


Kevätkukkijoita:

Ruskoiranhammas (olivat niin kuivia, että saa nähdä tuleeko mitään)

Krookukset: 

Yalta

Ruby Giant

Spring Beauty

Remembrance

Jeanne D'arc

Golden Yellow

Vanguard

(Osaa näistä minulla kasvaakin, mutta jänikset joskus keväällä niitä verottavat, joten liikaa tuskin ikinä on. Aarteita ovat nyt nuo minulla uutuuskrookukset Spring Beautyt, joten osa niistä toivottavasti jäi verkon sisään.)

Helmililjat:

Fantasy Creation

Night Eyes

Baby's Breath

Latifolium

Kevätkurjenmiekat:

Forzen Planet

Harmony

Clairette


Narsissit:

Cheerfluness

Pipers End


Hyasintit:

Woodstock

China Pink


Laukat:

Ping Pong

Purple Sensation (tuppaavaat taantumaan minulla)

Mount Everest

Summer Drummer

Nirgrum

Nevskianum


Tulppaanit: 

Humilis Samantha (pitäisi olla tosi kirkas, mutta erittäin matala)

Saxatilis

Persian Pearl

Mount Tacoma

Exotic Emperor

Sun Lover

Columbus

Candy Prince

Paul Scherer

White Trumphator

Sarah Raven

Margarita

La Belle Epoque

Slawa

Angelique

Brownie

Ballerina


Kokeilussa myös tänä vuonna yksi persianpikarililja sekä tarhanmarskililja.


Tänä syksynä koin, että olin vähän pulassa noiden istuttamisen kanssa, koska koronan jälkeen kyykkiminen ja pyllistely sai helposti huimaamaan. Onneksi oire väistyi vihdoin noin viikko sitten. Myös laukkojen määrä oli paljon suurempi kuin aiemmin ja niiden olemus on aina hyvin erilainen toisiinsa verrattuna, joten niiden kasvukorkeuksia ja värejä joutui kunnolla miettimään. Nytkin ne ovat sitten arpomalla kaivettu maahan. Viime syksynä koetin saada paljon tulppaanien kukintaa juhlia varten. Se onnistui aika hyvin. Silloin yhtenäistin kukkapenkkejä sillä, että istutin lähes jokaiseen kukkapenkkiin myös valkoisia tulppaaneja. 


Nyt annoin sitten taas väreille suuremman osan ja valkoista istutin vain vähän. Osaan kukkapenkeistä en nyt istuttanut sipulin sipulia, varsinkaan niihin, joihin suorastaan tungin edellisenä syksynä kukkasipuleita. 


Kato on varmasti taas käynyt, mutta jotain tulee kukkimaan melko suurella todennäköisyydellä myös ensi keväänä. Ainoa, mitä jäin harmittelemaan, oli kiurunkannusten vähäisyys. Luulin, että jostain lähiliikkeestä saa niitä, mistään en löytänyt. Jossain nettikaupassa niitä olisi ollut, mutta tilaus oli lähtenyt jo kesällä, kun en tiennyt, että täällä ei kaupat vain myyneet kiurunkannuksia (eikä vain täällä, vaan tarkisin pari liikettä muuallakin liikkuessa).

19 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Sekä nuo syksyn väripilkut, ja mahtava tuo punahattujen monen kukkavaiheen esitys, että ihanat kevätkuvat, joissa silmä lepää. Valkoisten tulppaanien istuttaminen joka puolelle oli kyllä loistoidea. Näyttää tavattoman kauniilta ja toden totta yhtenäiseltä!
    Melkoinen määrä monenlaisia sipuleita urakassasi. Täällä en ole ollenkaan yltänyt samoihin määriin, tai en nyt ole varma, millainen lista siitä tulisi, jos keräisi yhteen kaikista eri paikoista haalimani sipulit. Yksi paketillinen Liettuasta tulleita on vielä ystävällä odottamassa, että käyn kaupunkireissulla. Ehkä niistä tulisi yhteensä lopulta aika paljon.
    Onneksi huimaus hellitti, tuskaisaa ajatella tuollaisen sipulimäärän istuttamista huimatessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ensi vuonna voisi ihan laskea, mitä istuttaa ja kuinka paljon. Jotta ei menisi överiksi. On tosi vaikea istuttaa vain muutamaa lajia, jos moni tulppaani on jo taantunut. Kun yhä pidän tulppaaneista. Pienille kevätkukkijoille löytyy aina paikka ja sitten keräilijä minussa haluaa eri lajikkeita esim. helmililjoja tai kevätkurjenmiekkoja. Ehkä ensi syksynä voisi olla hillitympi. Näitä minäkin olen haalinut eri paikoista. Annoin luvan itselleni nyt tilata nettikaupoista jotain sellaisia, mitä olen vuoden tai pari haaveillut. Sitten sitä helposti tuleekin listaa. Sinullakin on ihan hyvä määrä varmaan sipuleita yhteensä ja laajat paikat, mistä olet ostanut.

      Se huimaus oli ikävä, haittasi aika paljon kaikkea liikkumista sekä sisällä että ulkona.

      Punahatuista osa on jo ruskeina, osa sitten on vielä tällaisiä välimuotoja.

      Poista
  2. Kiurunkannuksia en nähnyt yhdessäkään liikkeessä missä kävin sipuleita katsomassa. Liekö ollut huono talvi niiden suhteen. Pitää keväällä jakaa omia kasvustoja kunhan näkee mitä väriä kasvaa missäkin. Mahtava määrä sipuleita ja lajikkeita, ei ihme, että alkoi pyörryttää. Muta eiköhän kannattanut, keväällä on edessä upeaa sipulikukkien loistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että omat kiurunkannukset ovat hengissä, kun niitä on minulla vain yhdessä, kuivassa paikassa.
      Oli ihan hyvä saada kaikki sipulit nyt maahan, sillä säät ovat niin kovin vaihtelevia tästä eteenpäin. Keväällä sitten on taas unohtanut puolet istuttamista sipuleista.

      Poista
  3. Hieno valikoima erilaisia kevätkukkijoita. Minusta tänä vuonna kaupoissa oli varsin vaatimattomasti syyssipuleita. Tulppaaneja, narsisseja ja krookuksia löytyi, mutta ei iriksiä, talventähtiä eikä lumikellojakaan kovin paljoa. Kiurunkannuksia en nähnyt minäkään. Tein päätilauksen netissä ajatuksella, että loput ostan kaupoista. Ensi vuonna on pelattava varman päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet vaihtelevat. Muutamassa liikkeessä oli hyvä määrä kukkasipuleita täällä päin. Joissakin taas vähemmän, mitä oletin. Minäkin tilasin jo heinäkuussa joitain tilauksia netin kautta, myös kustannukset eivät tulleet siten kaikki kerralla.

      Poista
    2. Sepä se, kun sipuleihin saa helposti menemään vinon pinon euroja. Vähitellen hankkimalla summa ei kirpaise niin pahasti.
      Laitoin sinulle haasteen: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2022/10/kuusi-kuvaa-kesasta-haaste.html#comment-form

      Poista
  4. Olet toipumisvaiheesta huolimatta saanut melkoisen määrän kukkasipuleja maahan! Minäkään en saanut kaupan hyllystä kaikkea haluamaani ja toisaalta nettitilaukseni tein liian myöhässä, ehkä sen vuoksi ei kaikkea enää ollut tarjolla. No, alkoi kyllä jo väsyttääkin maan kaivelu, vaikka tiedän, että keväällä laiskuus harmittaa.
    Valkoiset tulppaanit näyttävät ihanilta ja todellakin yhtenäistävät eri alueita - hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain onneksi kaikki maahan, vaikka vähän mietinkin, että miten tulee käymään. Sinulla on ollut kauden aikana ihan tosi paljon maan kaivuuta, ei ihme, että alkaa jo vähän väsyttää. Teillä on myös niin suuret tilukset, että sipulikukkia tuskin pystyy ihan joka paikkaan istuttamaan samoja määriä.
      Valkoinen käy vähän kaiken kanssa yhteen. Osa on varmasti taas taantunut keväällä kukkineista tulppaaneista.

      Poista
  5. Todella paljon kukkasipuleita istutettuna. Keväällä saat nauttia niiden kauniista kukinnasta jo ennestään istutettujen lisäksi.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan hyvää ja suotuisaa talvea sipuleille maan sisuskissa.

      Poista
  6. Minua alkoi huimaa kun luin sipulilistaasi 🤗 valtavan määrän olet istuttanut. Minä istutin muutaman pussin. Meillä ei narsissit menesty niitä haluaisin erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina näin syksyisin hieman innostunut sipuleista. Ja on se määrä joskus aika suuri. Ei kertaakaan keväällä ole kaduttanut. Toivottavasti narsisseille löytyisi sopiva paikka.

      Poista
  7. Huh huh, mikä lista kukkasipuleita! On sinulla ollut urakkaa niiden istuttamisessa ja varsinkin koronan jälkioireiden jyllätessä. Onneksi huimauksesi on jo helpottanut.
    Huomasin saman kuin moni muu kommentoijista; kukkasipuleita ei tänä vuonna ole mitenkään yltäkylläistä valikoimaa tarjolla. Täältä ei löytynyt kiurunkannuksia eikä kevätkurjenmiekkoja, koiranhampaista tai lumikeista puhumattakaan. Olisin voinut niitä kaikkia hankkia mutta jäin ilman. Ehkä ensi syksynä on paremmin valikoimaa. Tulppaaneita ja narsisseja olisi ollut vaikka minkälaista mutta niille ei ollut tarvetta. Tai ehkä olen keväällä eri mieltä asiasta mutta nyt ei vain ole inspiraatiota niitä istutella :D Jospa vanhat vielä jonkun kukan tekisivät, vaikka eivät saaneetkaan kesällä normaalia kuivaa lepokautta kun satoi koko ajan.
    Hienot kevätkuvat! Valkoiset tulppaanit todellakin tasapainottavat värien runsautta ja yhtenäistävät näkymää. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitin sinulle haasteen, käyhän kurkkaamassa :)

      Poista
    2. Kiitos. Käyn katsomassa. Ei aina ole samanlaista inspiraatiota kaikkiin kasveihin. Minä pidän tosi paljon tulppaaneista, kun ne ovat tähän asti kukkineet usein ainakin sen kerran. Monillahan tulppaanit ovat vähän riskikasveja peurojen takia. Silloin tuskin innoistuisin näin paljon.
      Meillä taas oli kesällä kunnon kuiva jakso, mutta oliko se sipulikasveille sopivaan aikaan.

      Poista
  8. Ihanaa kukkaloistetta luvassa ensi keväälle!

    VastaaPoista