sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Juhlien jälkeen

Pikkasen on ollut ilmassa epävakaista säätä täällä meillä päin. Eilen me juhlimme esikoista ja olimme erittäin tyytyväisiä, että ainoa ukkoskuuro kävi juuri silloin, kun suurin osa vieraista oli lähtenyt ja esikoisen kaverit olivat vasta tulossa. Välillä paistoi aurinko. Ja jossain vaiheessa paistoi aurinko ja satoi yhtäaikaa. Kuitenkin pihaa pystyi käyttämään kahvitteluun ja seurusteluun. Piha oli paikoin aika märkä sateiden takia ja edellisenä päivänä mietin, että pitääkö paikoin laittaa kylttejä: Varo märkää maata. Onneksi vieraat katsoivat jalkoihinsa ja kukaan ei sentään ollut ihan mutainen. Onneksi en kuitenkaan luutunnut lattioita ennen juhlia, sillä kengät jalassa sisään ja ulos ramppaaminen tekee jo tunnissa aika monta roskaa lattialle. 

Ajattelin viikkoja aikaisemmin, että ennen juhlia sitten ajamme nurmikon kaksi päivää aikaisemmin. No, seurasin sääennusteen epävakaisuutta ja totesin, että ei tule mitään. En todennäköisesti ole vapaalla silloin, kun maa on kuiva. Joten nurmikko ajettiin maanantaina ja keskiviikkona viimeistelin tietyt paikat, koska maanantaina homma keskeytyi. Enempää ei ollut aikaa. Voikukkia on vaikea välttää tänä aikana, joten annoin niiden kasvaa. Paitsi sen ikkunanäkymän kohdalta, jota tuijottelin eniten leipoessa.



Itse juhla oli todella hulinaa, huolimatta ahkerasta keittiöpiiasta, että kuvien ottaminen juhlapäivänä jäi taas hieman vähäisemmäksi, mitä olin etukäteen ajatellut. Näin aina jossain vaiheessa, että eri ihmiset tutkivat kukkapenkkejä. 


Ihaninta oli saada kuitenkin juhlia vierasjoukon kanssa esikoista. Kuinka etuoikeutettu sitä onkaan, että lapsen ympärillä on ollut häntä rakastavia sukulaisia, kummeja. Ja meillä vanhemmilla on ollut ystäviä tai ystäväperheitä, joiden kanssa elää mukana tätä arkea ja juhlaa. 


Ihanaa oli myös, että lapsen ystäviä tuli tähän meille vielä käymään after/prepartyissa ennen kuin suuremmat riennot odottivat. 


Haapa on meillä päin ollut viime aikoina tuottelias. Se on lennättänyt välillä höytyviään todella runsaasti. Oli siis keijupölyä ajoittain ilmassa, kuten tänäänkin. 


Kuvat ovat otettu tänään sadekuuron jälkeen pitkin poikin puutarhaa. Huomenna voi taas joku kasvi olla lakastunut. 


Tuntui kuitenkin lähes ihmeeltä, että lähes kaikki suuret tulppaanit olivat yhtä aikaa kukassa. Tai joku vasta tulossa kukkaan. En ollut katkaissut vielä vartta kuin ehkä kahdelta lakastuneelta tulpulta. Myös monet narsissit olivat kukassa. Osa palloesikoista kukki, osa hyasinteista veteli viimeisiään. 


Kannatti syksyllä siis kaivella sipuleita maahan. 

16 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että juhlat onnistuivat hyvin. Lämpimät onnittelut ylioppilaalle! Kiva, että tulppaanien kukinnan ajoitus onnistui hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinta onnistui paremmin kuin hyvin. Toivoin, että olisi olleet ne myöhäisimmät tulput kukkimassa. Nyt oli vaikka mitä. Kiitos onnitteluista.

      Poista
  2. Näyttää aivan upealta! Olisin minäkin ollut tuolla nenä kiinni maassa skumppalasi kädessä :-D Mahtava kukkaloisto juuri nyt. Onneksi sää ei pistänyt ihan pahinta vaihdetta päälle.
    Onnea ylioppilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olisi voinut olla ihan tosi surkea sää. Ja meillä on niin pienet sisätilat, että ulkotilojen käyttö on aina plussaa. Kukkaloisto oli nyt kyllä todella kaunis.

      Poista
  3. Onnea uudelle ylioppilaalle ja perheelle! Sää yllätti positiivisesti, olimme itse vieraina juhlissa ja varautuneet koko päivän sateeseen. Eipä satanut sielläkään kuin yhden rankan ukkoskuuron, muuten paisteli aurinko! Kiva, kun vieraat pääsivät ihastelemaan puutarhaasi, siellähän on runsaasti kukkivaa juuri juhlan aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinko oli oikein iloinen bonus. Meille sattui tuuri sekä sään että kukinnan suhteen. Oli kiva juhlia, kun ei ollut rajoituksia. Eipä vähään aikaa olekaan ollut sellaista hulinaa.

      Poista
  4. Onnea uudelle ylioppilaalle ja koko perheelle. On tärkeä ja ihana asia kun nuorella on rakastavia ihmisiä ympärillä. Nyt on ollu epävakaista ja juhlien aikaan se jännittä, onko sateista. Kaunista kukintoo on ollu vieraille näkyvissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt todella arvostaa tätä verkostoa ja ihanaa oli päästä ihan livenä juhlimaan. Epävakaa sää tosiaan tekee pienen jännitysnäytelmän, kun sisätiloissa on rajallinen määrä neliöitä.

      Poista
  5. Lämpimät onnittelut uudelle ylioppilaalle ja koko perheelle. Kukatkin kukkivat puutarhassanne juhlistaen näin uutta ylioppilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä ihmeellisen paljon sipulikukkia kukassa. Toki myös joitain perennojakin.

      Poista
  6. Lämpimät onnittelut ylioppilaalle! Kävipä teillä hyvä tuuri sään ja kukinnan suhteen. Kivasti teillä olikin kukintaa juuri juhlien aikaan. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuuri oli nyt myös sään suhteen. Pieni sade ei haitannut.

      Poista
  7. Onnea onnea yo ja äiti! Siis upean näköistä, vieraasta onnekkaita kun pääsivät puutarhaasi käyskentelemään ja ihastelemaan 🤩 tulppaanit kun siellä siis juhlivat uutta ylioppilasta! Täällä satoi ja ukkosti yo-juhlissa, harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Harmi, että siellä oli huonompi sää. Täällä ukkonen oli puolessa tunnissa ohi, toki sade romautti meidän katoksen silloin. Katos ei kuitenkaan hajonnut ja se pystytettiin uudestaan, kun sade lakkasi.

      Poista
  8. Onnea tuoreelle ylioppilaalle ja hänen perheelleen!
    Puutarhasi oli pukeutunut juhlavasti, joten ei ihme, että vieraat kiertelivät ihastelemassa kukkia. Tulppaanitkin ajoittivat kukintansa juuri sopivasti. Mukavaa, ettei sade pilannut juhlia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi saimme pihaa käyttöön juuri silloin ruuhkaisempaan aikaan. Ja oli tuolla pihalla näköjään katseltavaa.

      Poista