Kaksi eri todellisuutta

 Vaikka tämä on pääosin puutarhablogi, en nyt voi olla kirjoittamatta myös omista mietteistäni keskellä taas yhtä mullistavaa kevättalvea. Maailma tuntuu järkkyvän nyt jatkuvasti, ja täytyy vain yrittää pysyä kyydissä.

5.9.2021 Kesken jonkun projektin. 

Olen syntynyt Etelä-Karjalassa, asunut ihan itärajalla lapsena ja nuorena, ja siellä rajavartijan lapsena. Olen myös asunut armeijan alueella osan ajan alaikäisyydestäni. Sukuni on isäni puolelta Kymenlaaksosta, myös hyvin rajan tuntumasta. Äitini suku on Pohjois-Karjalasta/Etelä-Karjalasta ja siellä on myös evakkokokemusta myös. Puolisoni suku on niin ikään itäisestä Suomesta ja myös siellä on koettu aika henkilökohtaisesti, mitä tarkoittaa rajapyykin siirtyminen. (Nykyisin en enää asu itärajalla.)

5.3.2022 Melkein sama kohta kuin yläkuvassa. Ainostaan seison yli metrin korkeammalla lumikasan päällä. Jalkojen alla, ja läheisyydessä, on monia kuutioita kolattua lunta muualta pihalta.

Kaksi viikkoa sitten koko kehossani oli koko ajan painostava tunnelma. Odotin sodan syttymistä. Torstaina 24.2, kun sota oli alkanut, painostavan odottamisen tunnelma laukesi. Ja keho asettui uuteen tilaa. Valppauteen. Tämä selvästi on tuonut minulle hyvin erilaisia ajatuksia maailman tulevaisuudesta, kuin joillekin kavereilleni, jotka ovat elämänsä asuneet länsi-Suomessa (joiden suku on ollut lännessä). Olen puhunut paljon puolisoni kanssa monenlaisesta tulevaisuuksista, varautumisista. Äitini. joka asuu ulkomailla, on jo miettinyt minun ja lapsieni evakoimista heille. Olen miettinyt, miltä tuntuisi, jos puoliso ja veljeni kutsuttaisiin rintamalle. Lähtisinkö itse pakoon vai jäisinkö. Ammattini takia minulla olisi käyttöä, mutta varsinkin nuorin lapseni tarvitsisi äitiä. Nuorimman lapseni asevelvollisuus ikään on vielä jonkin aikaa. Veljeni puoliso ei ole Suomesta kotoisin ja on Euroopassa asuessaan kokenut jo yhden sisällissodan 1990-luvulla. Silloin oli mm. oman puutarhan omavaraisuus todella tärkeää. Toki myös säätila salli ruoan kasvatuksen vähän muinakin kuukausina kuin vain kesällä.

Lintualtaan päältä on lumi suluanut. Sen kohdilla on kukkapenkki, joka jatkuu kuvassa vasemmalle. Normaalisti meillä on takapihan ja etupihan välillä vajaa metri syvyyseroa. Nyt kolaustie johtaa jo aika pitkälle tapapihaa. Ja kolaustien allakin uinuu kukkapenkin kasvit. Lumitalvi.

Olen miettinyt monia tulevaisuuden tavallisia asioita lyhyellä tähtäimellä. Kannattaako kotia rempata, jos sota laajenee muihin maihin. Kannattaako tehdä yhtään mitään, jos sota laajenee. Heti sodan alettua lahjoitin rahaa punaisen ristin katastrofikeräykseen, ja samalla mietin, että täytyy siivota koti siten, että tärkeät paperit/tavarat ovat selvästi yhdessä paikassa, josta ne on helppo napata mukaan. Ei enää naurata sukulaisrouvan (sodan kokennut muistisairas, joka asuu itärajalla) varustekassi, jonka hän pakkasi sänkynsä viereen Ukrainan uutisten takia jo helmikuun alussa.

Kuva 10.9.2021. Tuo kuvan oikeassa laidassa oleva polku on siis tätä yläpuolen kukkapenkkia vajaan metrin alempana. Tuolla kukkapenkissä näkyy myös lintuallas.

 

Samalla elämme tavallista arkea. Emme katso televisiosta uutisia, että esikoisella on mahdollisuudet keskittyä lukulomaansa. Täytän työkalenteria normaalisti ja suunnittelen jo seuraavia vuosia eteenpäin. Mietin kesää ja kesän juhlia. Mietimme uusia tapetteja seinille. Mietin kasveja, jotka uinuvat hangen alla. Pelkkä tieto niistä kasveista antaa iloa. Ärsyynnyn, kun rautakangella ei saa vielä terassin edustan jäälautan alta pilkottamaan edes pientä murusta maata. Ihmettelen tätä lumen määrää ja sitä, milloin se ehtii sulaa. Ja mietin, että minne laitan kasvamaan auringonkukkia (Ukrainan kansalliskukka) tulevana kasvukautena, että ne varmasti ehtivät kukkia. Alla oleva kuva on vuodelta 2019, jolloin edellisen kerran auringonkukat ehtivät ihan oikeasti kukkaan vaikka senkin jälkeen minulla on ollut jokin kasvatusyritys.

Tuntuu, että elän tällä hetkellä kahta eri vaihtoehtoa. Niin tavallisen elämän versiota, kun se on näissä tilanteissa mahdollista ja sitä versiota, jossa täytyy olla valmistautunut johonkin sellaiseen, johon en olisi ikinä halunnut olla valmistautunut. 

Tavallisen elämän versiossa olen jo hankkinut esikasvatettavia taimia, toki toisten esikasvattamia. Minulla on ostettuna keijunmekon, jättiverbenan ja kelloköynnöksen alkuja. Kohta kelloköynnöksen kanssa on se samainen ongelma, että miten ihmeessä niiden lonkeroiden kanssa tulee pärjäämään vielä pari kuukautta sisätiloissa.