sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Myrskyn jälkeen

Eilinen Valtteri myrsky ei tehnyt meillä päin haittoja. Toki aurauskaluston saapumista omalle kadulle saa varmasti odotella aikansa. Ja toivon, että aurauskalusto on huomiseen mennessä ehtinyt aurata myös jalkakäytävät. Lunta on eilisen ja tämän päivän aikana satanut jotain 15-20sentin väliltä ja lisää sataa, tällä hetkellä jopa aika paljon.


Jatkan kuitenkin hieman sarjaa, mitä on nyt ja mitä oli puoli vuotta sitten. 

Puoli vuotta sitten (30.07.2021) kukki keinun viereisessä penkissä kaunopunahatut. Liljana kukkavarret olivat vielä lehdessä. 



Tänään, lumitöiden jälkeen, samaisen kukkapenkin liljavarsista näkyy vielä vähän. Korkein "keppi" on vartetun syreenin runko. Tuohon ei uskalla enää lunta tyrkätä, ettei syreeni mene mutkalle.


Tämän kuvan taustalla on työvälineitä, joita kesällä käytettiin eli mm. hara, jolla sepelistä kiskottiin pois rikkaruohoja. Valkoista näkyi lähinnä liljoissa.


Nyt työvälineet ovat niitä, joilla raivataan läpi valkoisen lumen jotain väyliä kulkijoille.


Näkymä takapihalla lumitöiden alkuvaiheessa oli tämä. Oli vain pakko tyrkätä lumia kukkapenkin yli. Koska sinne lumia sai kipattua alamäkeen. Ei enää minun vipuvarteni riitä kasaamaan korkeita kasoja kulkuväylien reunalle. 


Aamupäivän lumitöiden jäljet alkavat jo peittyä uuteen lumeen. Onneksi tämä lumentulo osui viikonloppuun, sillä auraamattomilla väylillä on melkoisen työlästä kulkea. Vertailukuvana tässä kuva heinäkuun ekalta päivältä näkymää takapihalle.


Edelliseen postaukseen viitaten, meillä korona, karanteeni ja muu siihen liittyvät hässäkät ovat ohi. Tammikuu oli kuitenkin karanteenista ja koronasta johtuen erilainen. Meidän perheeseen ei jäänyt kenelekään fyysisiä haittoja koronasta. 

18 kommenttia:

  1. Meillä lunta oli tullut yön aikana runsaasti ja lisäksi tuuli oli kinostanut etu- ja takapihalle melkoiset palteet. Lumitöitä sai tehdä oikein olan takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumitöitä on saanut meilläkin tehdä. Ja lisää joutuu tekemään.

      Poista
  2. Istutusalueista kannattaakin näköjään ottaa kuvia lumiseen aikaan. Se auttaa ymmärtämään, mihin puita ja pensaita ei ole järkevää istuttaa.
    Olipa totisesti onni, että myräkkä sattui viikonlopulle. Meiltä meni toista tuntia pelkästään siihen, että saatiin auran kinostama lumi sisäänkäynnistä pois. Sen jälkeen autokin piti kaivaa hangesta. Kiire lähtö olisi ollut mahdoton.
    Kiva kuulla, että selvisit koronasta sairastamalla ilman jälkioireita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin meni aika kauan yhteensä lumitöissä, välillä vaihdettiin vain tekijää, kun on rajallinen määrä välineitä. Tietää, että lunta on satanut paljon, kun pitää erikseen kolata tiet auki lumikasojen päältä, jotta sinne saa lisää lunta. Tänään ei kiireellä voi poistua kotoa. Meillä ei ole sitä aura-autoa näkynyt vielä. Se varmaan heittää lunta mukavat määrät.
      Olimme onnekkaita, kun päästiin tällä kierroksella koronasta vähillä jälkioireilla tai jopa ilman sairastumista.

      Poista
  3. Tämähän on hieno tapa tuoda esille vuodenaikojen vaihtelu 🤍
    Upeita kuvia ja kuinka ne korostavatkaan muutosta.
    Meille satoi uutta märkää lunta n. 35 cm ja lisää tulee koko ajan. Lumet kolataan surutta perennapenkin päälle ja talon nurkalta vapaalle nurmikkoalueelle lähelle vaahteraa ja syyshortensioita. Pakko saada tuo lumimäärä jonnekin pois kävely- ja ajoväylältä.
    Hyvä, että korona on helpottanut. Me olemme siltä toistaiseksi säästyneet, onneksi.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa helmikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut rankemmat lumityöt. Meillä on tähän asti varmaan tullut jo lähes sama määrä lunta, mutta kevyttä pakkaslunta. Tänään on satanut kunnolla lunta lisää, mutta ilman kovaa tuulta.
      Meillä alkaa olla suuria lumikinoksia, osa perennapenkkien päällä, osa nurmikon päällä. Kasvien suojaverkot alkavat hävitä lumeen.

      Poista
  4. Hienoa kuulla, että selvisitte koronasta ilman haittoja. Nuo kesäkuvat olivat silmälle miellyttävän kauniita, ehkä olen itse tuijottanut tänään lunta omalla pihalla jo liikaa :D.
    On kuitenkin havainnollista pohdintaa lumien sijoittelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on tosiaan tullut tuijotettua. Harvoin odotan näin innokkaana myös keltaisia aura-auton vilkkuvaloja. Kun ei omista lumikenkiä, olisi kiva päästä huomenna kävellen töihin.

      Poista
  5. Ihan hauska vertailla näkymiä puolen vuoden takaa. Lumi muuttaa maisemia aika paljon. Meilläkin on jo kaikki vähänkään pienemmät pensaat peittyneet lumeen ja joistakin näkyy vähän latvankärkiä. Kookas mustilanhortensia sentään on vielä tunnistettavissa.
    Teillä on sitten satanut enemmän kuin meillä. Eilen kolasin kerran pihamaan eikä siinäkään kauaa mennyt. Sen jälkeen on satanut muutaman sentin, mutta enpä usko, että on vieläkään yli 15cm tullut yhteensä. Tsempit sinne lumitöihin ja iloista alkavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyös lumen alla monia kasveja, myös muutamia matalia verkotettuja. Pohjoisessa silti on enemmän lunta kuin meillä. Meillä tuli la ja su yhteensä sen verran paljon lunta, että maisema muuttui täysin. Kotipihalla on melkoisia kinoksia ja jalkakäytävät ovat kavenneet tai hävinneet ja keskusta on aivan täynnä lumikasoja. Suojateiden kautta tien ylittämine oli eilen haastavaa, kun toisella puolella saattoi olla 1,5metrin lumivalli. Lunta on kiireellä työnnelty.

      Poista
  6. Aura -auto hajosi juuri ennen meidän katua, odoteltiin käytännössä koko päivä, että tulivat sen auraamaan. Johan siinä oli ripeät naapurit ja me itse hoidettu homma ennen auraa. Kiire oli vielä tänä aamunakin syytä jättää kotiin, niin oli runsaasti valtavia kasoja kaupungin keskusta-alueella. Täytyypä itsekin kaivaa jokunen kuva kesästä noiden lumikasojen paikoilta. Kiva idea tehdä vertailua. Siellä ne lumien alla odottelevat....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kurja tuo aura-auton hajoaminen. Meillä osa kotitiestä piti kolata käsivoimin, oli niin monia autoja jumissa. Eilen kävelin töihin pidempään kuin yleensä, kun väistelin auroja ja etsin järkevää kävelyreittiä. Ja keskustassa oli moni reitti myös tukossa jättikasojen takia. Uskoisin, että menee vähintään viikko, ennen kuin on taas tavalliset talviolosuhteet.
      Lumen alla on uinumassa vaikka mitä, kunhan muistaisi kaiken.

      Poista
  7. Kesäkuvia katsoessa ei tahdo uskoa miten vihreää ja värikästä on joka puolella! Sitä odotellessa:)

    VastaaPoista
  8. Ihana kuulla, että olette taas kunnossa! Valloittavan näköinen tuo viimeinen kuva, sormustinkukat ja vehreys. Ja valkoiset liljat olivat niin upeita. Lumesta ei pulaa. Vaikea jotenkin uskoa, että nuo kukat kukkivat vielä joskus. Voimia lumikaaoksen keskelle ja iloa kevään odotteluun Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vaikea uskoa, että lumi tulee sulmaan kovin aikaisin. Ja kukkivia kasveja on vielä vaikea kuvitella tuonne ulos. Onneksi joinakin päivinä tuntuu, että kevät on tulossa.

      Poista
  9. Onpa ihana kuulla, että taudit ovat ohi ja mitään ei jäänyt niistä. Hauskasti on lunta lintujen juoma-altaan päällä. Puolen vuoden päästä on elokuu, kevääseen ei ole enää kuin pari kuukautta, pitäisi miettiä milloin haluaa pitää vuosilomia, kevät olisi hyvä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on tosiaan vähän joka paikassa, myös lintujen kylpypaikalla. Keväällä olisi tosi ihanaa pitää lomaa. Minulla loma taitaa mennä aika lailla heinäkuulle.

      Poista