Rytö vai ei

Kun aloitin puutarhainnostuksen vallassa muokkaamaan pihaa, tuli jotain selkeitä hutilyöntejä tehtyä. Yksi tälläinen on kumpu pihalla. Kun aloitin puutarhuroimaan eräänä syksynä, aloitin innolla muokkaamaan takapihan junttasavesta kasvimaata. Tein huolelliset kaivuut ja ajattelin tehdä kunnon lämpöpenkin. Kaivoin pintamaan rikkaruohot pois. Kasailin kaikenlaista risua pohjalle, lehtiä ja kompostia päälle jne. Kunnes siitä tuli sellainen .. kumpu. Innoissani siihen jotain laitoin keväällä kasvamaan. Ja eihän siitä mitään tullut, kun sitten vasta tajusin, että lehtien tullessa puihin, läheinen terijoen salava varjostaa kumpua liikaa.

Kumpu on ollut siis sellainen kummallinen kumpu pihalla. En ole oikein keksinyt siihen kunnollista kasvatettavaa. Nyt se kuitenkin on ollut aina välillä ihan nätti. Se on uinut viime aikoina nurmitädykkeessä. Tuo kumpu on ainoa paikka, jossa nurmitädeyke ei hermostuta minua. Kumpu jää kasvimaan taakse nykyisin.

Kummulle olen ajan saatossa iskenyt kaikenlaista. Siellä kasvaa muutama tulppaanit sitkeästi vuodesta toiseen. Nyt sieltä ehkä pitäisi repiä pois heikkona hetkenä sinne laitettu talvio. Toukuussa kumpu sai uuden kevätatsalean (Rhododendron x fraseri).

Tulput kukkivat silloin, kun kevätatsalea oli (taustalla) vielä nupussa.

Kevätatsalean kukinta oli kyllä värikäs. Se näkyi kauas, vaikka itse atsalea ei vielä kovin suuri olekaan.

Kumpu on nyt kuitenkin melko värikäs. Ja ehkä tämä saa vielä pari pensasta lisää ja pidän tätä muuten puolivillinä. Tai sitten ei. Atsalea ei enää kuki, mutta vihreän eri sävyt tekevät nyt siitä värikkään.

Kitkettävää tuolla on, ja omalla tyylilläni kitken tuota joka vuosi. Ikävin kitkettävä on elämänlanka vai karhunkierto, jonka lehtiä näen tässäkin kuvassa. Kasvien lehdet tekevät tuonne sen kirjavuuden. Seuraavalla kitkentäkierroksella yritän taistella elämänlankaa vastaan ja koetan pikkutalvion kitkeä pois. Hopeatäpläpeippi saa jäädä.

Koska aikoinaan tein kai ihan hyvin perustamistyön, on tuo paikka nykyisin tosi multavaa. Joten taidan iskeä sinne vielä pari muutakin lähes varjoista paikkaa sietävää pensasta. Tuonne onneksi käy ilta-aurinko, joten ihan pimeä paikka se ei ole.

Perennoista tuolla kasvaa lehtosinilatvat sekä myös jokin ängelmä. Se ängelma ei vielä kuki, joten en muista, minkä olen sinne istuttanut. Tämän valkoisen lehtosinilatvan taustalla kukkii takapihan metsäkurjenpolvi, jonka aina kierrän ruohonleikkurilla. Sekin on itsekseen parkkeerannut melkoisen varjoiseen paikkaan, mutta on siellä kasvanut vuosikaudet.

Monta vuotta tämä kumpu oli rytökasa ja mieheni kauhistus. Vieläkin mieheni tätä ihmettelee, mutta nyt ehkä olen keksinyt tällekin kummulle kasvinsa. Taidan vielä kokeilla tänne muutamia esikoita, jotka voisivat keväällä täältä loistaa kauas. Sitä, mitä ei jaksa peitellä, täytyy korostaa.