sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Värit luonnossa

Viime viikonloppuna oli lasten kanssa sukuloimassa. Me myös ulkoilimme paljon. Oli nimittäin varmaan tämän syksyn kauneimmat maisemat. Piti vähän tehdä sellaisia intervallikävelyjä. Pysähdyin nimittäin kameran kanssa aina ajoittain ja piti juosta muut kiinni. Keskellä vierasta metsää ei voinut aina jäädä kovin paljon jälkeen, ettei tarvitse ihan arpoa oikeaa polkua.

Tälle pikkusuolle ei ilman kumisaappaita ollut asiaa.
Suo on ihan pienen lammen kupeessa.
Oli myös kaunista ajella pitkin ruskamaisemaa. Tänä viikonloppuna moni puu alkaa olla jo paljas. Osassa on vielä väriä.


Saatan blogimaailmassa hieman hidastua tästä lähtien, sillä muut projektit vievät aikaa. Olen langoilla aina ajoittain, mutta varmasti epäsäännöllisemmin. Täytyy täällä takoa silloin kun rauta on kuuma tai edes lämmin. Muuten en saa tehtyä valmista ennen määräaikaani.


Tavoitteeni ensi vuodelle on: enemmän puutarha-aikaa.

22 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja syystunnelmia. Tänä vuonna ruska on ollut erityisen kaunis täällä etelässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ollut kaunista myös Etelä-Suomessa. Värien ilotulitus ei aina kauan kestä.

      Poista
  2. Hienoja ruskan värejä. Luonto on nyt kauneimmillaan. Mukavia tulevia haasteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vuoden loppuun mennessä osa pakertamisesta pitäisi olla valmista.

      Poista
  3. Ihanat ruskakuvat, kauniisti värittyvät lammen pinnan kanssa. Huomaan itse, että jostakin on tingittävä, minulla jää blogimaailma välillä kovin taka-alalle, on asioita, jotka vaan menevät tämän harrastuksen ohi. Mutta täältähän se taas löytyy mukavine blogituttuineen. Tsemppiä projekteihisi ja hyvää lokakuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggailu vie sen verran aikaa, että se kilpailee monen muun asian kanssa. Onneksi tähän aikaan vuodesta vähäisempi blohgailu ei eded juuri näy.

      Poista
  4. Tunnelmallisia kuvia. Minullekin tuli tänään intervallikävely metsässä miehen kanssa, kun en malttanut olla kuvaamatta kaunista ruskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intervallikävelyt metsässä on joskus kamerallisen osa. Metsässä oli mukava tunnelma keskellä ruskaa.

      Poista
  5. Oi mitä kuvia!
    Syksyinen luonto on jotenkin niin rauhoittava ja kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylsyinen luonto on rauhoittava, vaikka olisi kovin värikäs. Mukava yhdistelmä.

      Poista
  6. Kauniit kuvat! Tahti blogimaailmassa taitaa vähän kaikilla hidastua näin loppuvuodesta kun ei sillä lailla enää irtoa juttua puutarhasta. Täällä se sitten odottelee, kun on aikaa ja innostusta palata takaisin :) Tsemppiä projekteihisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajankohtaiset puutarhajutut kyllä vähenevät. Se on toisaalta ihan hyvä rytmitys.

      Poista
  7. Rauhalliset, hienot kuvat. Syksy luonnossa on tänävuonna kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on ollut luonnossa. Olen kyllä nauttinut värikkyydestä.

      Poista
  8. Kauniita kuvia. Tsemppiä projekteihisi. Puutarhan hiljennettyä tulee vähän postattua muutakin asiaa ja askartelua. Ja hyvä se välillä on antaa aikaa muillekin asioille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä tosiaan, että aikaa on monelle eri asialle vuoden aikana.

      Poista
  9. Voimia kiireisiin, toivottavasti ehdit välillä täälläkin pistäytymään ilonamme. Teillä on ollut ihanat maisemat ja luontoelämys. Kauniita kuvia olet ottanut. Onnellista syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ehdin käydä välillä lukemassa muiden postauksia, vaikka merkkiä en lukemisesta jättäisikään. Ja pari postausta varmasti tulee, jopa ehkä viikonlopun aikana.

      Poista
  10. Välillä on hiljaisempaa ja välillä enemmän aikaa blogistanialle.
    Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se menee. Aikaa on vuorokaudessa se 24 tuntia ja se voi olla aika vähän ajoittain.

      Poista