lauantai 28. huhtikuuta 2018

Lahden Pihapiiri-messut

Tänä vuonna skippasin kaikki muut puutarhamessut. Ja taisi olla ihan oikea ratkaisu. Tänään kävin Lahden Pihapiiri-messuilla, jonne voitin liput. Mukaan sain tyttäreni, jonka yritän tässä ohessa saada salaa kiinnostumaan puutarhan hoidosta.

Kuva yleiskoristelualueelta.
Kuvia olisin voinut ottaa enemmänkin, mutta nyt pääasia, eli Puutarha vei huomion. Lähdin ajatuksella, että olisi kiva nähdä Cheriä Autuaasta olosta. Ja tämä toive toteutui melkein välittömästi perennalaarien luona.

Yleiskoristelualueelta
Toinen tärkeä asia oli löytää jotain perennoja (ei montaa), jota ei lähitaimistoista noin vain löydy. Myös joka kerta kevään messuilta ostan puutarhahanskoja, sillä niitä kuluu kesän aikana useampia pareja puhki.

Yleiskoristelualueelta
Ihanasti oli edustettuina mm. Perennataimisto Ekman, Perennapuutarha Pöntinen, Porkkalan Kartano (taimimyymälä), Tommolan tila. Harvinaisempia siemeniä oli hyötykasviyhdistykseltä ja maatiaiselta sekä muita siemenmyyjiä.

Saaren Kartanon Keudalla mukanaan marraskuussa jo kylvetyt, kasvihuoneolosuhteissa, kasvaneita lähes kaksimetrisiäkin "tomaatintaimia", joita näkyy tuossa alla olevassa kuvassa vasemmassa laidassa.


Kuuntelimme tyttären kanssa Tuuliannikan tuvassa- bloggaajan hauskaa esitystä, miten kaikkea ihanaa ja hauskaa voi tehdä ja kierrättää muiden hylkäämistä tavaroista.


Sen lisäksi kuuntelimme Riinan Versoja Vaahteranmäeltä- luentoa aiheesta Puutarha osa kotia. Riinalla on myös oma pieni osasto, joka oli viihtyisä ja jonka edustalle jossain vaiheessa kerääntyi iso kasa bloggaajia. Hauskaa.


Tyttäreni arpaonni toi puutarhaan Suomen Pioniseuran arpajaisista uuden kiinanpionin nimeltään: Lavender Bouquet. Tämän harvinaisuuden kuullessani saatoin kiljahtaa useamman kerran, kukka näyttää kuvassa juuri sellaiselta suloiselta ja pörheältä valkoisen ja vaaleanpunaisen kukan yhdistelmältä, joita kermakakkuunkin voisi verrata. Suomen Pioniseura luona voi jututtaa myös tietopankki Vesa Koivua, joka tietää paljon pioneista.

Kukkakauppa Neilikalla oli todellinen kävelevä mainos mukana.


Kukkakauppiailla oli myös kisa vappuaiheisesta luomuksesta. Samaisen Kukkakauppa Neilikka oli ottanut hyvin haltuun sekä kasvit, liikkumisen ja vappueväät.


Kukkapiin vaihtoehto oli myös hauska.


Kukkakauppa Villiviinillä oli tyylikäs kokonaisuus.


Muitakin kukkakauppoja oli mukana, mutta kuvaaminen ei mennyt ihan putkeen, joten niitä kuvia en valitettavasti voi esittää.

Jos et ole vielä messuilla käynyt ja huominen on vapaana, niin suosittelen vahvasti messukäyntiä. Minä olin oikein iloinen tästä messukäynnistä. Joskus olen messujen jälkeen ihan puhki ja ärtynyt. Nyt olin iloinen ja voimistunut. Tämä ehkä johtui myös siitä, että lapsi alkoi jossain vaiheessa muistuttaa, että messuilta kuuluisi myös lähteä jossain vaiheessa pois.

Tein nyt maltilliset kasviostokset, punainen tarhakylmänkukka sekä punainen satiinivaleunikko (Meconopsis naputensis). Tarkoituksena oli ostaa valkoinen tai punainen tarhakylmänkukka sekä valkoinen tai jonkin muun värinen kuin sininen sinivaleunikko. Kerrottu valkovuokko oli myytävänä, meidän pihalla vain ne tavalliset valkovuokot leviävät niin moneen paikkaan, että en ehkä olisi muistanut, mihin kerrotun lykkään. Monia muitakin ihanuuksia jätin nyt ostamatta. Tänä kesänä puutarhabudjetti on rajallinen, joten paljon haaveita jää myös seuraaviin vuosiin.

Vielä muuten messuista sen verran, että jos on kiinnostunut hollantilaisista sipuleista ja juurakoista tai orkideoista tai poreammeista ja haluaa kilpailuttaa sähkösopimuksen, on näihinkin tuolla messuilla mahdollisuus.


Ja juuri nyt muistin, että näin jossain paikassa pullon Jaakon taikaa. Ajattelin, että käyn sitä myöhemmin kysymässä ja unohdin koko asian.

32 kommenttia:

  1. Olipa kiva tavata! Ja oli ihana se teidän arpaonni Pionin kanssa! Minunkin piti Jaakon taikaa hankkia, mutta en minäkään enää muistanut. Ja ihan sama, en muille messuille ennättänyt. Näihin olin tyytyväinen, kohtaamiset ja monta ihanaa perennahyllyä täyttivät toiveet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi voinut olla myös pidemmän aikaa ja suuremmalla rahamäärällä messuilla. Tänä vuonna ehdin myös eri tavalla kuunnella luentoja. Niistä saa aina myös inspiraatiota.

      Mukavaa oli nähdä!

      Poista
  2. Mahtava arpaonni! Olen menossa messuille huomenna, tänään ei raaskinut hyvän sään takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messujen takia minulta meni juuri se hyvä sää ohi. Lähdettiin messuilta vesisateen aikana. Arpaonni oli todella hyvä, tyttären mielestä sattumaa, minun mielestäni tyttäreni ansiosta. Oikein mukavaa messupäivää huomenna!

      Poista
  3. Oi, nämä vaikuttavat tosi ihanilta messuilta, olen ihan vähäsen kade. Tuntuu, ettei ole aikaa eikä rahaa enää mihinkään nykyisin. Olen onnnellinen tuosta pionivoitostasi, se meni niin oikeille ihmisille, tyttärellesi ja sinulle! Pioni on varmasti ihastuttava. Nimikin ihana. Hienot ostokset teit myös, mukavia uutuuksia puutarhaasi. Toivottavasti puutarhakärpänen puraisee kunnolla tytärtäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kerroin tyttärelle, että jos pioni on yhä hengissä vuosien päästä, hän tulee saamaan sen (tai jakopalan) omaan pihaansa. Jos siis pihan joskus saa. Tytär kyllä oli skeptinen asian suhteen. Veikkasi saavansa kasvit hyvin hengiltä.

      Messut olivat minulle sopivat. Ei liian suuret, eikä liikaa kaikkea muuta. Ja perennamyyjillä myös jo kasveissa alkuja. Laadukkaita, Suomen oloissa kasvaneita kasveja.

      Olen ihan innoissani tuosta pionista.

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Molemmat luennot olivat huiput ❤ Oli mukavat messut 😊

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kivat oli messut ja oli kiva tavata ihan livenä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska oli nähdä. Toivottavasti myös löysit seuralaisesi.

      Poista
  8. Olipa niin kiva tavata! <3 Ja ihana, miten bloggarit näyttivät vetävän toisiaan puoleensa. :) On niin kiva saada höyrytä yhdessä. Ja tapaamiset antavat aina lisää perspektiiviä myös blogien lukemiselle.
    Ja tuosta pioni-arpaonnesta olen todella iloinen. Se oli vieläpä niin kaunis ja harvinainenkin lajike!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arpaonni oli kyllä hieno. En tiedä, olisiko ilahtunut mistään teknisestä vimpaimesta yhtä paljon.
      Hauskaa oli tavata ja hienoa, että laitoit oman osaston. Monta bloggaaja tuolla onkin yhteensä ollut.

      Poista
  9. Kivoilta messuilta vaikuttivat näin kuvista ja kertomuksestasi päätellen. Kiva, että pääsee edes blogien kautta erilaisille messuille mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogit tosiaan esittelevät niitäkin tapahtumia, joihin itse ei pääse. Mukavaa on päästä virtuaalimatkoillekin.

      Poista
  10. Kuulostaa kivalta messuvierailulta. Hyvä, että myös taimistoja oli hyvä määrä mukana, ettei aina vaan pelkästään niitä sähkösopimuksia ja grillejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä taimistojen määrä oli positiivinen. Toivon, että taimistojen myynti oli myös riittävä, jotta tulevat toisenkin kerran. Pihalle ei montaa grilliä tarvitse. Perennoja sen sijaan voi olla vaikka kuinka paljon.

      Poista
  11. Lahden messut kuulostavat siltä, mitä puutarhamessuilta odottaakin. Siellä näyttää olevan monta sellaista kohdetta, joita kaipasin Hesassa.
    Onnea hienosta pionivoitosta! Tosi iloinen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin tästä pionista todella iloinen. Harvassa arpajaisissa edes on tälläisiä palkintoja.
      Harmi, että perennamyyjiä ei juuri ole ollut Helsingin messuilla. Olisiko aikainen ajankohta ja kalliit paikat syynä. Kuvia olisi voinut ottaa näistä messuista enemmänkin, nyt tosin mielessä on muuutamia ideoita.

      Poista
  12. Olipa kiva tavata perennahyllyllä kykkimässä :) Kauniilla tyttärelläsi oli mahtava arpaonni, ehkä puutarhakärpänen puraisee omaa harvinaisuuttaan hoidellessa. Messuilla on upeat valikoimat perennoja ja sitä juuri puutarhamessuilla kaipaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauskaa, että törmättiin perennahyllyillä. Tytär suostui vielä valitsemaan lottonumerot yhteen riviin, valitettavasti ne numerot eivät tällä kertaa tuoneet voittoa.
      Toivon, että puutarhainnostus saa edes pienen kipinän. Minäkin innostuin vasta aikuisena puutarhasta.

      Poista
  13. Olipa kiva, kun kävit kuuntelemassa minua, kiitos siitä. Ja kiitos myös, että liityit likujakseni. Liityin myös sinun lukijaksi. Blogisi vaikuttaa oikein mukavalta ja kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla oli oikein innostava esitys. Nyt näkee kaiken romun taas eri silmin. Asun samassa taloudessa ihmisen kanssa, joka tutkii aina kaikki roskalavat. Nyt ymmärrän tätäkin harrastusta vähän paremmin.

      Jatka samaan malliin. Yleisöllä oli hauskaa esitystäsi kuunnellessa.

      Poista
  14. Voi että, kun en pääse messuille! Oli niin kiinnostava postaus.

    Kiva kun liityit lukijakseni! Luulin kyllä, että olit jo lukijani kun tunnuit niin tutulta. Olin ihan varma, että minäkin olen sinun blogisi lukija ja yllätyin kun en ollutkaan. Nyt ainakin olen :) Hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä klikkailen itseäni lukijaksi liian laiskasti. Nyt klikkailin samalla pari blogia kerralla. Joskus luen eri laitteilta blogeja ja kommentoinkin niitä ja silti en olekaan vielä lukija/tilaaja..

      Messuilla oli kiva käydä.

      Poista
  15. Olpas tyttärellä hyvä arpaonni.Toivottavasti muistoissa säilyy vuoskymmeniä. Miekin kävin perjantaina messuilla , mieheni kanssa. Monta hyvvee ostosta tein, kerrottu punanen tarhakylymänkukka yhtenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin äsken lukemassa teidän messumatkasta. Pitkä päivä teillä olikin. Mukavaa, että viihdyitte.

      Kyllä toivon nyt arpajaisvoitolle pitkää ja pulskaa ikää.

      Poista
  16. Vau, voitittepa ihanan palkinnon. Kivoilta messuilta vaikuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sopivan kokoiset messut. Kasviarpajaisiin täytyy osallistua jatkossakin, jos sellaisia tulee vastaan.

      Poista
  17. Olipa kiva kun törmättiin ja just oltiin paikalla kaikki kun voitit sen Pionin! Mikä onni:)Yritetäänpä nähdä pian paremmalla ajalla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava oli nähdä. Oli hauskaa, että yhtä aikaa oli niin paljon tuttuja koolla. Vielä ehtii nähdä.

      Poista