torstai 6. kesäkuuta 2013

Tuoksuja

Etupihalla on ollut tuoksuja pitkin kevättä ja alkukesää. Alkaen hyasinteistä toukokuussa. Kuvissa olevat ovat peräisin marketin hyasinttisekoituspussista.


Näiden kanssa yhtä aikaa aloitti narissi Thalia, jonka tuoksu on kuitenkin aika mieto.


Thalian tuoksu jäi selkeästi tuomipihlajan jalkoihin. Tämä kai on marjatuomipihlaja.



Norjanangervo aloitti seuraavana tuoksullaan. Nämä pensaat olivat jo ihan harottavat, leikkasin ne keväällä 12 ihan alas ja tänä keväänä olivat vähemmän  harottavat ja kukinta runsas.


Tämän jälkeen on naapureiden syreenit tuoksuneet voimakkaasti meillekin. Meillä olisi pihalla roskisten välissä yksi syreenin alku. Ollut samassa jamassa ties kuinka kauan. Vähintään 10 vuotta. En tiedä, ovatko edelliset asukkaat yrittäneet päästä siitä eroon ja yksi alku on silti jäänyt, vai mikä sen tarina on. Tälle raukalle yritän kuitenkin löytää paikan pihalta, jotta saan sen jatkamaan tuoksukevättä ja -kesää.

Meillä on ollut viikko ilman jälkikasvua. Jälkikasvu aloitti loman mummolassa. Silti ei ole ollut aikaa kirjoittaa ja bloggailla. On ollut matonpesua, uimista, pihahommia, loikoilua ja kaikkea muutakin ohjelmassa töidenteon lisäksi. Nyt konkretisoituu se, että töiden jälkeen ei juuri mitään ehdi ja se, miksi pihalla on vähän villi meno ollutkin. Onneksi lomaani ei ole enää pitkä aika ja sitten ehkä ehtii vähän keskittyä pihaankin.

Suunnitelmia on tulevaisuuden suhteen. Valitettavasti siihen kuuluu pari puun kaatoakin. Toisen syö aina ötökät ja toinen uhkaa kaatua pian väärään suuntaan. Niiden tilalle kyllä mahtuu sitten jotain muuta, kuten ehkä juuri se syreeni. Haluaisin myös jasmikkeen ja syyshortensian ja luumupuun ja jonkun toisen omenapuun ja .. Listaa on.

6 kommenttia:

  1. Se voikin olla fiksu veto istuttaa pensaita siihen kohtaan missä puut olivat. Pensaat harvoin kasvavat liian suuriksi tai vaarallisiksi rakennuksille, silti niillä saa mukavasti näkösuojaa. Tuoksuvat pensaat, kuten syreeni ja jasmike, ovat ihan parhaasta päästä!

    VastaaPoista
  2. Suunnittelu on ihanaa puuhaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu on ihanaa, hoitaminen ei ehkä aina niin ihanaa.. ;)

      Poista
  3. Mukavaa kiirettä tosiaan näin kesällä pitelee... varsinkin näin hyvillä keleillä. Kiinnostavaa kuulla, mihin pensaisiin sitten päädyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on jotain jo mielessä, mutta vielä ei ehkä ole kaikkien hankintojen aika. Ei ole kivaa, jos uusi istutettu saa kyytiä esim. puun kaadon yhteydessä. Hiljaa hyvää tulee, tai sitten hullaannun jossain taimimyymälässä ja menee suunnitelman impulsiivisesti uusiksi.

      Poista