Ihan pian

alkaa loma, nimittäin. Aivan olen sen tarpeessa. Univelkainen ja aivot lyövät tyhjää. Ei tosin niin tyhjää, etteikö paria kuvaa jaksaisi ottaa. Lapsia hoitamassa oli kova marjastaja sukulainen, joka iltaisin huvitteli keräämällä pihallamme lehtokotiloita. Ei ihan kukkapenkkejä uskaltanut tonkia, joten siellä niitä kotiloita vielä riittää minunkin lomapuuhiksi. Kuten kaikenlaista rikkaruohoa ja muuta pikkunäpräämistä. Ei ole ihan kyllä  herneetkään vielä kylvetty ym.

Nyt kuitenkin pihalla kukkii vielä vihonviimeiset kaksi kappaletta tulppaania. Ihan alkaa olla värikin haalistumaan päin, mutta sopii hyvin aloittelevan peittokurjenpolven väriin. Tässä tulppaani blue parrot, muka. Jotenkin ei ihan näytä siltä, miltä piti. Taustalla väärässä paikassa olevaa vadelmaakin ja elämänlankaa. No, kunhan on vihreääkin.

Peittokurjenpolvi on näyttävä runsaudessaan, mutta sitä nätimpi minusta on verikurjenpolvi Geranium sanguineum "max Frey" taustanaan Ohotanmaruna. Nämä kaksi ovat tänä keväänä ostettuja.

Sen lisäksi kaipaan selvästi sellaista väriä, joka loistaa kauas. Onneksi keltainen toistuu pihalla sekä keltavaleunikossa ja toisessa kohtaa keltakurjenmiekassa ja ikean tuolissa.

Ja pian alkaa lilja-aika, josta toivon myös hempeitä, että vahvoja värejä. Ja tältä pionilta odotan puhkeamista kukkaan. Tämä on vähän huonona, kai viime vuotiset kaivaukseni eivät oikein olleet ihan parhaita tälle. Ja kuivuus ehkä alkukesästä yhteensä ruskisti tätä. Nyt viileät ilmat antavat odottaa kukkaan puhkeamista. Alan uskoa tämän olevan juhannuspioni, niin usein juhannuksen maissa on kukkinut. Mutta enhän minä näistä oikeasti kyllä mitään tajua. Pari uutta pionia nimittäin maahan laitoin syksyllä. Riemuitsin niiden aluista, kukkia ei vain näy yhdenkään nupun verran. Ehkä sitten ensi vuonna.

Ei mene aina putkeen, mutta onpa hyvä syy hankkia pari uutta. Jos edes joku kukkisi.