perjantai 27. heinäkuuta 2012

Huhtikuusta heinäkuuhun

Huhtikuusta lähdettiin tästä, pienestä postin kautta tulleesta taimesta, joka on tässä jo kasvanutkin vähän sisätiloissa.


Ja vihdoin on niitä kukkiakin heinäkuun lopulla. Esikasvatettu verenpisara Blue Sarah. Kuvassa siniset juuri auenneita kukkia ja violettiin vivahtava ja jonkun aikaa kukkinut. Kaunis, mutta kestääköhän kärsivällisyys tällaistä esikasvatusta sitten joka vuosi. Se onkin eri asia.. Keijunmekosta tytär kyllä sanoi, että kotona, pienestä kasvatettu on kauniimpi kuin taimikaupassa samanlainen viikko sitten nähty.


2 kommenttia:

  1. Hienon verenpisaran olet onnistunut kasvattamaan ! Esikasvatus tosiaan kasvattaa myös kärsivällisyyttä ;) Toisaalta on ihanaa seurata kasvua. Mäkin mietin samaa, kasvatanko ensi keväänä tomaattia ym. siemenistä vai haenko taimimyymälästä taimet toukokuun lopulla, joissa on raakileita valmiina. Saas nähdä kuinka käy kevään koittaessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Jotkut taimet voi olla ihan kiitollisia esikasvatettavia. Joissakin taas huomasin, että olisi vähän enemmän pitänyt aiheeseen perehtyä.

    VastaaPoista