Luukku 14

Geraniumien suku on laaja. Olen keräillyt vähän vahingossa kurjenpolvia omaan puutarhaan. Olen ostanut niitä vähän kuin sikaa säkissä. En ole tajunnut katsoa kasvukorkeuksiakaan. Onneksi osa on löytänyt ihan vahingossa oikeita paikkoja. Joitain yksilöitä täytyy tosin joskus siirtää ja joitain yksilöitä on joskus luonto vähän kurittanut.

Ihan ensimmäiseksi aloitti viime vuonna matalat lajikkeet, joista Geranium Max Frei on matala tiivis puskamainen. Tehnyt toisen tai kolmen vuoden jälkeen muutamia siementaimiakin. Se aloittaa parilla kukalla, kukkii jossain vaiheessa koko pienen "puskansa" mitalta ja tekee satunnaisia kukkia myös syksyllä. Kuvassa taustalla Ohotanmarunaa ja sen taustalla nyppykurjenpolvea. Kuva kesäkuun 2016 alusta.

Tämän jälkeen melkein heti aloitti joku todennäköisesti nyppykurjenpolvi. Lehdet samettisemman tuntuiset, korkeampi kuin äskeinen. Kasvaa väljän puskamaisesti. Kuvattu yhdessä morsiusleinikin kanssa.

Vaaleanpunainen lajike (nimi jossain hyvässä tallessa) hakee vielä paikkaansa. On melko matala ja kasvaa rennosti. Ohessa lehtolaukkojen kanssa.

Kirkkaamman aniliini ja korkea ja rento Geranium Patricia voi retkahtaa helposti maata myöten, ellei se ota jostain kasveista tukea.

Nyppykurjenpolvi, jossa on erittäin samettiset lehdet ja on aika tiivis puskamainen kasvi, kasvaa minulla parissa eri kohdassa. Osa sen kukista on tosi matalalla, kuten tässä pienen neilikan rinnalla.

Osa sen kukista on jo useamman kymmenen sentin korkeudella.

Mutta se ei pituudellaan mahda mitään Geranium Orionille, joka kasvaa väljän rennosti. Ilman tukea se vaatii laajaan alueen ympärilleen, kasvaa retkottaa pitkin maata. Minulla se kasvaa kärhötuen keskellä, joten parhaimmillaan korkeimmat kukat ovat reippaasti yli metrissä.

Valkoinen lajike Alba kärsi selvästi viime talvesta. Se oli hyvin vaatimaton kukinnaltaan viime kesänä, mutta joinakin kesänä on ollut kesäkuussa upea ilmestys. Se jää aika matalaksi. Kuvassa etualalla Greanium Alba heinäkuulta 2015.  

Kurjenpolvia on minulla vielä ainakin yksi uusi, jonka kukintaa en ole vielä nähnyt. Toivottavasti se selviää tämän talven.

Luukku 13

Hyvää Lucian päivää sitä viettäville. Tässä pimeydessä valoa tarvitaankin.

Kesällä valoa löytyy ihan eri tavalla. Minun päiviäni valaisee auringon lisäksi kasvit. Joka vuosi olen lisännyt joitain pioneja, osa ostettuja, osa jakotaimia. Kukinnat vaihtelevat vuosittain. Mutta jo odottaminen on ihanaa.

Aikaisia pioneja voisi hommata lisää. Aikaisin pionini on todennäköisesti tarhapioni. Tänä vuonna nuppu oli suuri jo toukokuun lopussa.

Kesäkuun puolivälissä tämä tarhapioni loisti.

Samaan aikaan oli kiinanpioneissa alustavaa nupputilannetta. Jotkut nuput kyllä kuivahtivat. Jo viikon kuluttua oli ihanan lupaavia nuppuja niissä, jotka myös aloittivat kukinnan.

Kiinanpioneista lisää myöhemmin.

Luukku 12

Kesäkuu 2016 on joiltain osin aikainen lämpimän toukokuun vuoksi. Yksi kesäkuun alun puutarhuroinnin tähtihetkiä oli ehdottomasti tämän puutarhan ensimmäisen sinvaleunikon kukkiminen. Sitä olen kuvannut edestä ja takaa. Tästä ei taida löytyä sellaisia kukkakuvia, joita en olisi aikaisemmin blogissa julkaissut. Sattumalta ukkolaukkoja kasvaa tuossa vieressä.

Nuppu

Kukka

Ukkolaukat avautuneempana

Nuppurykelmän avauduttua.

Kuvattuna 20.6.

Siemenkotia ja viimeinen haalistuneempi kukka kesäkuun lopulla.

Siemenkodat

Jo vähän tuuleentumassa elokuussa.

Toiveissa on lisää sinivaleunikoita seuraavina kesinä. Tätä asiaa on edesautettu monella eri tavalla.

Tähän perään annan liukastumisvaroituksen. Itse liukastuin kiviportailla perjantai-iltana talkoista tullessani. Satutin itseäni sen verran, että sain selkään kunnon ruhjeita ja turvotusta. Nyt olen viime aikoina kehittänyt oman kävelytyylin, joka näyttää hiihtämiseltä ilman suksia vastatuuleen. Olisi ollut ainekset pahempaankin onnettomuuteen. Pitäkää huolta itsestänne!