Vinossa tai kierteellä

Tänä vuonna jotkut kasvit eivät kasva suorassa. Ostin viime vuonna kaitaängelmän siementaimen. Laitoin se pienen reppanan paikkaan, joka taisi olla vähän liian ahdas tai varjoinen. Joten nyt se kasvaa kierteellä. Pitää miettiä tälle joku toinen paikka. Tuossa se oli kyllä suojassa siltä, etten kitke sitä vahingossa. Vieläkin vähän mietin, että jääkö tämä puutarhaan vai ei. Paikka ei ainakaan ollut se oikea.

Tänä vuonna ostin ensimmäiset jaloritarinkannukset. Kuvattavaa löytyy vain vinossa kasvavasta Black Nightistä, ostin ja istutin sen nuppuvaiheessa. Vahvat, intensiiviset värit vain joskus puhuttelevat. Vaikka ne vaaleammat ritarinkannuksetkin ovat hienoja, vasta tämä väri sykähdytti kokeilemaan jollain ritarinkannuksella omassakin puutarhassa.

Pihallani on myös hempeitä värejä, mutta en tosiaan aina itsekään tiedä, mikä logiikka pistää ostamaan ja mitä ja milloinkin. Mutta näin (ontuvalla logiikalla) sitä vain uusia kasveja saapuu.

Tänään, tässä ja nyt

Meillä on tämä päivä, tämä hetki. Tuleva ja mennyt ovat vain mielissämme. Näin lohdutti eräs viisas, lempeä ja kiltti nainen läheisiään, silloin kun taisteli vielä itse.

Tänään olen yrittänyt itse painaa sen neuvon tärkeänä mieleeni. Pysähtyä ja katsoa ympärilleni ja nähdä sen, mitä ei aina pysähdy katsomaan. Vaikka ajoittain vähän sumuisesti.

Vaikka mieli palaa menneeseen, muistoihin. Ilmeisiin ja eleisiin, jotka elävät enää mielessä.
Vaikka tänäänkin mieleen on tullut epäreiluuden tunne siitä, että elämää tuhoavia asioita on olemassa.

Vielä pitää odottaa hetki, että aivot tajuavat, että jotain on muuttunut, kaikkea ei voi korjata ja parantaa. Hyvästit tuntuvat silmissä. Ja en voi kuvitellakaan sitä vaikeutta, joka kaikkein läheisimmillä.

Mieleen painetut muistot voivat kuitenkin pitää elossa sen, joka on jo mennyttä.

Tämänhetkisen lempinäkymäni (kuva yläpuolella) halusin tallentaa mieleeni ja kuviin. Jos aistit eivät ole valppaina havainnoimaan joka päivä, ei synny myöskään muistoja mieliin.

Kärsivällisyyttä opettelemassa

Joudun opettelemaan kärsivällisyyttä kasvien kanssa. Varsinkin pionien ja uusien kärhöjen kukintaa saatan joutua odottamaan kauankin. Nyt kukkii kärhö Piilu.

Ja luultavasti siksi, että siinä oli nuput jo ostohetkellä. En ikinä raaski leikata niitä heti matalaksi kasvattelemaan juuria. Haluan nähdä kukinnan. Ja usein seuraavana vuonna kärhö ei sitten kasvakaan kovin loisteliaasti. Tosin en aina saa kaikille kärhöille tehtyä niiden vaatimia maanparannustöitä. Ja joutuvat välillä asustelemaan vähän huonoissakin olosuhteissa. Sentään ihan pienenä köynnöksenä lahjaksi saatu (muutama vuosi sitten) madame Julia Correvon on tänä vuonna kasvattanut kunnolla pituutta ja tekee nuppuja. Toisaalta hänen korkeutensa on vasta viime ja tänä vuonna saanut kunnon ravinteita ja multaa ympärilleen.

Viime aikoina olen nähnyt taas niin paljon niin hienoja kärhöjä, että mielessä köynnösluettelo vain kasvaa ja lisää kärsivällisyyden opettelua tulee olemaan myös jatkossa, kunhan ensin valmistuu ne kaikki uudet istutusalueet, jotka myös ovat vasta mielessä ja kuvitelmissa. Harmi, että budjetti ja aika eivät anna kaiken tapahtua nyt heti. Ja harmi, että en ole luonteeltani Duracel-pupu, vaan nautin myös vain ihan olemisesta. Sillä yhdistelmällä ei kaikki sitten tapahdukaan niin nopeasti.

Mutta onpahan suunnitelmia varastossa. Ja samalla voi todeta, että eihän tässä oikeasti mikään kiirekään ole.