Syyskuisia yllätyksiä

 Olin jo valmis hyvästelemään lämmön tältä vuodelta. Työt ovat pitäneet sisällä ne muutamat tämän viikon lämpimät hetket. Mutta eilen ehdin ihanilla lämpöhetkillä kotiin ja näin amiraaleja punahatuissa. Tuntui niin hienolta. 

Kaikki ulkona vietetyt hetken ovat eilen liikuttaneet jostain syystä erityisesti. Vaikka tiedän, että ulkona kukkii vielä kauan, on silti kasvukauden hyvästely aina joskus hieman haikeaa. Eilen tuntui siltä, että ihan vielä ei tarvitse siirtyä yli puolen vuoden paleluun. Pystyy vielä istuskelemaan puutarhassa hetken ja vain seurailla pölyttäjien lentoa. 

Pallohortensia, punahatut ja keltatörmäkukat ovat jaksaneet kukkia kauan. Toki punahatut eivät olleet tänä vuonna mitenkään ajoissa, silti niitä jaksaa onneksi avautua koko ajan lisää. 

On perennoja, jotka kukkivat hetken. Ja sitten välillä yllätyksiä. Tänä vuonna yksi yllätys on ollut kurjenpolvi Wargave Pink. Tässä se kukkii kesäkuun lopussa, taustalla pioni Coral Sunset.

Heinäkuun helteillä sama kurjenpolvi kukkapenkin oikeassa reunassa, jo vyörymässä nurmikolle.

Alhaalla sama kasvi elokuun lopussa, hieman lisää korkeutta kasvaneena. Sen vuoksi vähän kaatuneena ja myös ruskeata löytyy jo joukosta. Joskushan voisi leikata jonkin perennan alas ja odottaa sen uutta nousua. Minä en vain oikein ikinä jaksa tehdä sellaista. Ellei sellainen tapahdu vähän vahingossa. Kuten tämäkin kurjenpolvi on retkahtanut aika lailla nurmikon päälle. Täytyy samalla kertoa tässä omasta laiskuudesta: tekisi aina hirveästi mieli vaan ruohonleikkurilla jyrätä retkottavat kasvit pois alta. En vain sitten raaski. Ja nurmikko ajaessa toisella jalalla koetan pitää kasveja pois leikkurin terän alta ja jotenkin huiskia menemään nurmikkoa sieltä alta pois. Näiden takia koen, että jumpissa tasapainoharjoituksia tarvitsee myös harrastajapuutarhuri. Ei mene yhdellä jalalla kehonhallintaharjoitukset hukkaan. Suosittelen siis tasapainotreenejä, niin ei tupsahtele kumolleen nurmikkoa leikatessa.

Tässä sama kasvi tänään.

Taustalla näkyykin ehkä, että David Austin -ruusu 'Princess Alexandra of Kent' (Ausmerchant) on alkanut kukkia uudestaan. Siinä on hyvin nuppuja, toki jokin elukka tuota ruusua varmasti tykkää syödä. Lehdet ovat reikäiset ja jokin nuppu oli poikki. 

Kukkapenkki, jossa nämä kasvit majailevat on nimeltään Keinupenkki. Kuvasta varmasti arvaa, mistä nimi tulee. Tämä penkki on todella lähellä tontin rajaa, siksi taustalle uhkaa tulla kaikkea muutakin. Toivon, että meidän ja naapurin välinen aita vähän kasvaa ja omat pikkupuskat penkin takana myös tuovat tulevaisuudessa rajausta sille. Ruusu on pinkki pallo keinun vieressä ja sen edessä vihreän ruskea kasa on kurjenpolvea. 

Myös keijuängelmä on kukkinut kauan. Se on korkea. Ja aika ajoin tuulisten säiden jälkeen nostelen sitä pystyyn. Se on muutaman kerran sotkeutunut joihin matalampiin perennoihin ja jäänyt tuulilla jumiin niihin. Ihan kuin minä jään joskus puutarhassa jumiin nutturastani puiden oksiin. Se on sitten ikävää, jäädä päästään jumiin. Keijuängelmääkin aina vapauttelen taas jumeistaan, vaikka se alkaakin olla aika keltainen lehdistään ja voi olla, että ei pian enää kumartelujen jälkeen nouse. Keijuängelmää on vain hurjan haastava kuvata. Elokuun lopulla kukkien vieressä on kuitenkin jo ruskeaa melko paljon. En ole tutkinut, että onko tuolla siemeniä myös. Heinäkuun alkupuolelta kuitenkin tämä avasi ensimmäiset nuppunsa. Ei siis ihan lyhyt tämänkään kukintakausi ole. 

Mukavaa syyskuun jatkoa. Seuraavaksi minä kyttään tontin tammenherkkutattien kehittymistä. Jos ne olisivat pian korjuukokoisia, ennen kuin kukaan vahingossa tallaa niitä.