Olen herännyt tänään liian aikaisin ja avasin toukokuun valokuvakansion koneelta. Kuvia katsoessa tuli taas melkein epäuskoinen olo, voiko tämän pimeän ja värittömän ajan jälkeen todellakin alkaa taas värikäs, valoisa ja kukkatykityksen aika.
Minä pidän kovasti esikoista toukokuussa. Joidenkin esikoiden runsastumista saa odottaa, jotkin ovat jo hyvinkin näyttäviä.
Pidän pörräävistä pölyttäjistä. On ihanaa huomata, että pölyttäjiä on yhä olemassa. Tässä pölytetään hapankirsikkaa.
Pidän kukkivista puista. Silloin on kukkia ylhäällä ja alhaalla.
Ja tulppaaneista ja muista sipulikukista sekä nousevista perennoista.
Myös muut kukkivat toukokuun perennat ovat kuin suuri ihme. Miten jotkin kasvit ovatkin heti valmiit kukkimaan, vaikka maa ei ole ollut kovinkaan lämmin kovinkaan kauan.
Kun tulppaanien määrä vähenee, on aina lupaus jostain uudesta kukkivasta.
Olen jo jonkin verran miettinyt tulevaa kevättä. Työlistaa ei tarvitse juuri tehdä, sillä on selvää, että voi jatkaa siitä, mihin viime syksynä jäin. Sen sijaan mieltä kutkuttaa uudet istutusalueet. Niihin latautuu kovia odotuksia, vaikkakin tiedän, että istutusalueet eivät ole vielä parhaimmillaan heti seuraavana vuonna. Nykyisin osaan jo varautua siihen, että ensimmäinen kevät ja kesä uuden istutusalueen luomisen jälkeen menee täydentäessä, pohtiessa ja muuttaessa.
Helmikuussa onkin hyvä suunnata katse toukokuuhun. Huomasitko toukokuun kuvia selatessasi, miten valtava muutos juuri siinä kuussa tapahtuu. Alussa kasvusto on vielä hyvinkin matalaa ja harvaa kun taas lopussa ollaan jo lähestulkoon kesässä.
VastaaPoistaToukokuussa tosiaan tapahtuu valtavasti. Ensin kukkii vain matalalla ja ainoastaan kukkapenkeissä on vihreää, kunnes joka paikassa alkaa vihertää ja olla väriä. Toukokuussa joskus näkee jo päivässä muutoksia vihreyden määrässä.
PoistaKevään odotus on niin ihanaa, kohta ovat nuo mainitsemasi asiat totta. Uusien alueiden suunnittelu on todella mukavaa, vaikkakin kasvuun menee aikansa. Toisaalta on todella jännittävää odottaa kevättä, silloin näkee miten viime vuonna perustetut uudet alueet ovat selvinneet talvesta ja toivoo näkevänsä uusia kasveja näillä alueilla. Hyvää viikonloppua ja kevään odotusta!
VastaaPoistaOn aina ihanaa keväällä tutkia kukkapenkkejä. Pimein jakso on taas lähes kohta selätetty ja se tuntuu tuovan kevättä lähemmäksi. Uusia alueita odotan innolla taas.
PoistaUuden kevään odotus ja toukokuun huikea muodonmuutos ovat niitä asioita, joilla puutarhuri jaksaa kahlata yli näiden harmaiden viikkojen ja kylmien kuukausien. Ihanaa, kun sinulla on jo uusia suunnitelmia ja uusien istutusalueiden täydentämistä! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaHarmaita viikkoja tosiaan. Suunnitelmia on, vaikka niitä ei varta vasten tekisikään.
PoistaMukavaa alkavaa viikkoa!
Oi ihana toukokuu💚
VastaaPoistaToukokuu on tosiaan ihana.
PoistaKukkia ylhäällä ja alhaalla, mikä ihana ajatus! Toukokuuta odotellessa...
VastaaPoistaKun kukkia on alhaalla ja ylhäällä, tulee hymy väkisin.
PoistaIhanat toukokuun tunnelmat <3 Mahtava esikkopuska ensimmäisessä kuvassa! Voi että, kukkisivatpa meidän kaikki luumupuut vihdoin tänä keväänä, niin olisi meilläkin kukkia ylhäällä ja alhaalla! Toki tontin rajalla olevat pihlajat sekä naapurien omenapuut kukkivat ja tuovat ainakin kukkivaa taustaa, jos omat luumut eivät vielä innostu ajatuksesta. Ollapa jo toukokuu! Tai edes huhtikuu...
VastaaPoistaToivotaan runsasta luumupuiden kukintaa.
PoistaOsa esikoista ovat meillä kovin runsaita ja kukkaisia.
Kevättä kohti mennään kohisten. Helmikuu on nopea kuukausi ja maaliskuu on jo selvästi kevätkuukausi.
VastaaPoistaTotta, kohta on eka kevätkuukausi. Ainakin valoa on maaliskuussa jo hurjan paljon enemmän.
PoistaIhanat kevätkuvat! Kohta kevät on täällä..
VastaaPoistaKohta tosiaan on kevät.
PoistaToukokuu on kyllä upeaa aikaa!
VastaaPoistaToukokuu on aina yksi kasviräjähdys vain.
PoistaTäytyy sanoa, että en voi edes ymmärtää tuota peuravitsausta. En tiedä, pystyisinkö suojaamaab mitenkään puutarhaani peuroilta, jos täällä niitä liikkuisi. Tiedän, että noin 20km oikeaan suuntaan täältä, voisi peuravaara olla ihan todellinen. Olet sitkeä, kun jaksat suojata rakkaita kasveja peuratuhoilta.
VastaaPoista