torstai 23. toukokuuta 2019

Tulppaaneja illalla

En löytänyt vieläkään kunnollisia muistiinpanojani tulppaaneista, joita viime vuonna istutin (tai siis mihin), mutta tänään muistin, että ostin viime hetkillä ison kasan valkoisia korkeita tulppaaneja, joita ripottelin eri penkkeihin, ajatuksella, että ne loisivat näihin penkkieni sekoitustulppaanien joukkoon yhtenäisyyttä.



Nyt ne kaikki valkoiset, korkeat tulppaanit kukkivat. Niitä taisi olla 50-60 kappaletta yhteensä, mutta ripoteltuna eri penkkeihin ja penkkeihin siten, että ovat eri värikimaroiden joukossa.


Tämä on minulle ennen kuulumatonta. Ostan kerralla monta kymmentä tulppaania SAMAA lajiketta.


Toki viime syksynäkin upotin entisten joukkoon useita pussillisia tulppaania, jotka eivät olleet samaa lajiketta kuin muut. Aikaisemmista pussillisista saattaa kukkia monet useita vuosia, joskus taas tapahtuu taantumisia ja vain muutama kukkii uudestaan. Tai sitten ei yhtään. Alhaalla Brown Sugar - tulppaaneita pari kappaletta jäljellä noin kahdestakymmenestä.


Kun taas tämä Monte Negro onkin hämmästykseni tehnyt muutamia sivusipuleita. Näitä pitää muistaa irrotella toisistaan sitten vähän myöhemmin.


Aika menee nyt sellaista vauhtia, että en oikein pysy perässä. Nämä korkeat ja suuret valkoiset tulppaanit eivät olleet viikonloppuna mitenkään edes herättämässä huomiota ja nyt näiden rinnalla jo laukkapallerot alkavat pullistua ja joissain jopa näkyy lilaa.


Alla oleva kuva on otettu ihan hetki sitten (matalimmat Princess Ireneä), siis kolme päivää sitten ja kuvassa on nuppuja niissä kohdissa, kun nyt on kukkia.


Jos haluaisi postata ilman viivettä, tulisi pari postausta päivässä ja pitäisi kaikki muut hommat jättää tekemättä. Niin lujaa menee tämä toukokuu. Ehkä nämä vähän viileämmät säät tropiikkisään jälkeen taas pitävät tulppaanit kukassa kauemmin. Tulppaanien lisäksi kukkii vielä muitakin sipulikukkia. Viimeiset hyasintit ja koiranhampaat.


Tässä kuvassa on parin päivän takaa Huis ten Bosch- tulppaani. Tähän ei taltioitunut säätyyppi. Aurinko paistoi, vettä satoi ja kaukana jyrisi. Oli pakko olla hetki pihalla haistelemassa sadetta, kunnes taivas tummeni. Onneksi menin sisälle, koska olisin ehkä saanut rytmihäiriöitä ulkona, kun hetken päästä ukkonen jyrähti suoraan katumme päällä. Meillä ei tapahtunut mitään, mutta muutamalta naapurilta hajosi laitteita ylivirran takia. Suusta pääsi pikkuinen huudahdus, kun salama tuli samaan aikaan kuin valtava jyrähdys.


Kun on ollut aurinkoa ja vettä, alkaakin meillä joka vuotinen jumppa, ruohonleikkuu. Sitä hommaa ajatellessa saattaa välillä huokailuttaa. Toivon, että homma alkaisi pikkuhiljaa siirtyä jälkikasvulle. Mutta ei voi antaa sitä hommaa ihan vielä, sillä lapset eivät tiedä, mitä kohtia nurmikolla pitää vielä hetken väistellä ruohonleikkurin kanssa.

12 kommenttia:

  1. Oi että, ihanaa tulppaaniloistoa! Mahti-idea laittaa valkoisia korkeita sekaan sinne sun tänne. Niistä tulee todella kaunis ripaus, kuon kuorrutus, noihin sekoituksiin. Brown Sugar on oikea herkku. ja tuo Monte Negro! Täydellinen, täyteläinen punainen väri. Jos vielä tekee sivusipuleitakin, jotka kukkivat, meni se minulla nyt heti ostoslistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monte Negron sivusipulit, siis kukkivat sivusipulit, olivat todellinen ylläri. Luulin, että tulppaani olisi jopa voinut taantua.
      Joskus syksyisin voi saada ideoita, jotka talvella lähes unohtuvat. Siksi hämmästyin aluksi, kun valkoiset tulppaanit tuntuivat nousevan joka penkkiin samaan aikaan.

      Poista
  2. Viime kesällä ja lämmöllä on ollut vaikutusta, minullakin on nyt tulppaaneja jotka kukkivat runsaammin kuin vuosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säällä on vaikutusta tosiaan. Aion nyt tästä oppineena siirtää muutaman tulppaanin kuivempaan penkkiin.

      Poista
  3. Kaunista väri-ilottelua! 'Monte Negro' on ihana ja jos vielä tekee kukkivia sivusipuleitakin, niin pakko laittaa mieleen syksyä varten. Ukkonen ihan kohdalla on aika hurjaa. Meillä on vain satanut päivä toisensa jälkeen. Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutin Monte Negrot syksyllä 17 ja nyt sivusipulit kukkivat. Hyvin positiivinen yllätys.
      Teille voisi tulla poutaa ja jonnekin muualle sateita.

      Poista
  4. Valkoisten tulppujen lisääminen muiden sekaan on onnistunut ratkaisu. Pitääpä kopioida idea. Tämän kevään tulppaanien kukinta on yllättänyt ja sekoittanut minut. Istutustietoni eivät tunnu pitävän lainkaan paikkaansa, kun mullasta nousee tulppuja, joita ei ole pariin vuoteen näkynyt. Ei haittaa, kaikki kaunis on tervetullutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joidenkin yksilöiden kanssa ollut ihmeissäni, olisin joistain lajeista ollut varma, että koko sipuli on mädäntynyt. Kun tulppaanin lehtiä on joka tapauksessa iso kasa, ei huomaa aina niitä kukattomia yksilöitä.

      Valkoinen väri käy lähes kaikkien sekoitusten kanssa. Tuli vähän vaihtelua.

      Poista
  5. Pidän myös kovasti värien sekoittelusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pystyn todella huonosti tekemään kasvirivejä tai pysymään vain yhdessä lajissa tai värissä.

      Poista