Ystävänpäivä ja suunnitelmia

Sydämiä.

Oikein ihanaa ystävänpäivää!

Voiko myös puutarhaa kutsua ystäväksi?  Ainakin ystävältä välillä se puutarha tuntuu. Joskus tosin harrastukselta ja ehkä tiettyinä päivinä on aistittavissa jonkinlaista työleirin makua. Joskus se työleiri on kyllä ihan itse aiheutettu ja haluttu.

Puutarhan myötä on myös tullut hienoa sosiaalista kanssakäymistä. Arvostan tätä paljon, vaikka viime kuukausien aikana olen harmillisen vähän ehtinyt olemaan blogistaniassa ja on yhä mielessä, että on monia ihania blogeja, jotka pitäisi ehtiä lisätä omaan blogiluetteloon.

Blogini on minulle kuitenkin ollut koko ajan myös ja varsinkin päiväkirja. Nyt tähän päiväkirjaan pitää laittaa muutamia ajatuksia ylös ihan itseä varten. Ajatukset voivat taas kuukausien kuluessa muuttua, mutta sittenpähän muuttuvat.

Tämä penkki saa keväällä valoa, mutta läheinen hevoskastanja tekee tästä myöhemmin varjopenkin. Joten tähän pitäisi tai voisi laittaa kasan aikaisten narsissien sipuleita.  Kuvassa sirot valkoiset Thalia-narsissit. Näiden taakse voisi laittaa muita narsisseja ja näitä pieniä suloisia Thalioita voisi lisäillä vähän runsaammalla kädellä laajemmallekin.

Hyasintteja pitäisi muistaa laittaa sinne tänne lisää. Niistä nauttivat myös kimalaiset. Pölyttäjät ovat tärkeitä puutarhalle.

Kuvassa suloinen pikku palloesikko on ihan yksinäinen. Näille voisin muistaa ostaa kavereita ja muistaa myös laittaa ne kukkapenkkien etualalle, sillä eihän niitä keskeltä penkkiä oikein näe.

Myös risukasan (jota joskus myös orapihlaja-aidan reuhkaksi kutsutaan) ja sipulikukkien väliin mahtuisi narsisseja, mielellään vähän korkeampia, jotta ne näkyisivät jonnekin. Ja ne voisivat vaikka olla myöhäisempiä narskuja, jotta sipulikukkien kukintaa olisi pikkaisen kauemmin. Väreistä ei ole kovin montaa vaihtoehtoa. Mietin sitä enemmän taas syksymmällä.

Myös pieniä, matalia tulppaaneja voisi ripotella sinne tänne. Ihan vain muutamia kourallisia. Ne ovat mukavia vaikka esikoiden kanssa.  Ja loistaapa tuo ohotanmarunakin tuossa edessä kauniisti.

Tähän omenapuupenkkiin on kuitenkin tulossa muutoksia, toivottavasti ne sipulit ovat yhä maan alla hengissä. Tähän tulee värisävyihin tulppaanien muodossa hempeää ja tummaa. Ehkä yhtä aikaa tai peräkkäin. Omenapuu tuskin jaksaa kukkia samalla tavalla tulevana keväänä. Tähän hätään en kyllä enää muista mitä kaikkea muuta sinne multaan upotin, kun ne muistiinpanot ovat tuolla kahden metrin päässä, aivan liian kaukana.

Seuraavaksi voisin alkaa miettiä ja haaveilemaan uuden pikkupuun paikkaa. Ja jonkin uuden pionin paikkaa ja parin muunkin uuden perennan laatua ja paikkaa. Ja voisi kai alkaa jo suunnittelemaan tomaatteja ja perennakylvöjä. Ja jonkinlainen kylvösuunnitelma lavakauluksiin pitäisi myös laatia.

Sellainen ystävä se puutarha on. Sitä voi suunnitella, siitä voi haaveilla, sitä voi muistella ja siitä saa otettua kuvia, jotta voi palata menneisiin tunnelmiin. Kuvien kautta saa vielä vähän voimakkaamman muistikuvan auringosta iholla, tuulesta kasvoilla, tuoksuista ja äänistä. Joskus puutarhan katsominen alentaa verenpainetta (kotiloiden katsomien saattaa kyllä nostaa verenpainetta). Joskus jopa on tyytyväinen tekemäänsä työn jälkeen. Joskus erittäin tyytyväinen sellaiseen, mitä ei suunnitellut, mikä vain tapahtui tai puutarha ihan itse järjesti.