Etupihan lumeton tai lähes lumeton kausi, osa 2

Etupihalla tapahtuu eri penkeissä kaikkea myös kevään ja alkukesän jälkeen. Mutta vähemmän tulee kuitenkin kuvattua tulppaanikauden jälkeen.

Pioneja on useampia, tarkoitus olisi, että kiinanpioneja ja muitakin löytyisi vähän joka puolelta pihaa pikkuhiljaa. Ei olisi vain yhtä pionipenkkiä, vaan pionit olisivat osana kukkapenkkejä. Osa on vielä niin nuoria taimia, että ei tiedä, miten niiden kukinnan käy.

Päivänkakkaroita ovat vähän ravinteikkaassa etupihalla ihan luonnostaan.

Etupihan liljat ovat vaaleanpunaisia, taustalla kukkii vaaleanpunainen ruusu, jonka nimi on just nyt kadoksissa. Myskivalva ei pysy millään pystyssä.

Elokuussa taas aloittivat kärhöt. Vähän myöhässä. Tässä madame Julia Correvon. Sen istutin ihan väärällä tavalla väärään paikkaan ihan minikokoisena. Kesti jotenkin hengissä kolme vuotta, joka vuosi kasvoi ihan pikkasen enemmän. Viime kesänä se kasvoi kunnolla puuta pitkin ja teki myös kukkia. Toivottavasti alkuvuoden kovat pakkaset eivät tappaneet sitä.

 

Kuvista myös selvisi, että se oli elokuu, kun pesin ikkunoita (eli vastahan ne pesin). Nimittäin seuraavat kuvat ovat otettu toisen kerroksen (meillä on pieni talo ja toisen kerroksen ikkunatkaan eivät ole kovin korkealla) ikkunasta. Sään vuoksi kuvissa turhan paljon varjon ja valon sotkua, mutta tuota ikkunaa en ihan turhan päiten jaksa availla. 

Puu on matalahko (kerran kärsinyt vahinkoa) rusotuomipihlaja ja siinä kasvaa edellä esitelty kärhö. Sen alle tein viime vuonna uutta varjoisaa penkkiä, koska ei tuossa nurmikaan oikein kasva. Ensi kesänä pitää vielä sitä täydentää.

 

Ylhäältä kuvattuna saa korkealle kasvavat ruusumalvatkin samaan kuvaan matalampien syysleimujen kanssa.

Ja lähimpänä tietä toisen rusotuomipihlajan ympärille kasattu kukkapenkki, joka tulee varmaan näkemään vielä muutamia kasvisiirtoja.

 

Syyskuussa etupihalla alkaa olla jo yksipuolisempaa kukintaa. Kärhö jatkoi, syysleimut lopahtivat, ruusumalva sinnitteli muutamalla kukalla. Yksi syysvuokko aloitteli, samoin syysasteri ja syyskimikkiä jännäilin, että ehtiikö kukkia.

 

Lokakuussa sitten kuvailin vain syysasteria ja syyskimikkiä. Tai siltä ihan tuntui.

 

Marraskuussa olikin sitten ollut jo yksi pakkasjakso, joka tappoi syysvuokot ja muut. Mutta asteri vielä sinnitteli, kunnes jäi lumikuorman alle hetkeksi ja taisi lopettaa kukkimisen pian tämän jälkeen.

Etupihalla tapahtui kyllä muutakin heinäkuusta marraskuuhun. Jostain syystä kesällä tulee paljon vähemmän otettu pienistä kasveista kuvia kuin huhtikuussa.

 

Onneksi huomenna alkaa helmikuu ja minun (itselleni tehty lupaus) sokeriton 4 viikon kausi loppuu. Ja taas yksi kuukausi on talvesta selvitty.

 

Seuraava vuodenaika on Kevät.



Etupihan lumeton tai lähes lumeton kausi, osa 1

Meillä on etupiha ja takapiha vähän eri vyöhykkeillä. Tai siis siltä tuntuu. Vaikka etupihalla on suhteellisen paljon puita ja sen takia vähän varjoinen paikoin, on se keväällä nopeammin sulava kuin takapiha. Etupiha on vähän korkeammalla kuin takapiha, aurinko käy sinne kuitenkin paremmin. Tietyt kohdat kukkapenkeistä sulavat nopeammin ja näitä kohtia olen yrittänyt aina kuvata ja painaa mieleen, jotta saan niihin paikkoihin aikaisimmat kukat. Etupihan läpi tai ohi myös kävelen joka ikinen päivä. Takapihalle ei tule mentyä läheskään niin usein.

Etupihan kukinnan aloitti viime keväänä jo maaliskuussa lumikellot. Nämä olivat tässä vaiheessa 14.3.

Huhtikuussa aloitin tihrustamaan muitakin kukinnan merkkejä. Ja jo huhtikuun alussa, 8. huhtikuuta, oli näin auki ensimmäiset pihan sinivuokot. Näin ne ensimmäisen kerran lähes auki jo pari päivää aikaisemmin. Taisin vähän pyörtyä. Siis onnesta.

Ja tämän jälkeen tuntui maan tasalla olevan jo niin paljon tapahtumia, että ei asiaa taas oikein voi uskoakaan. Kuten ensimmäiset esikon kukat.

Ensimmäiset krookukset.

Ensimmäiset kurjenmiekat

Kuun lopulla jännitin ensimmäisen pienen kasvitieteellisen tulppaanin ponnistelua.

Huhtikuun lopulla satoi lunta ja sitten huomasikin taas, kuinka pientä kaikki väri onkaan.

Toukokuussa ei enää näy oikein etupihan ja takapihan eroa kukinnassa tai toukokuun loppuun mennessä erot ovat tasoittuneet, takapihakin alkaa olla lämmin kylmästä savimaasta huolimatta. Eri kukkapenkeissä yritän vähän miettiä isojen tulppaanien kanssa värejä. Etupihalla ei ole ihan niin räiskyvää. Haaleammatkin värit näkyvät, kun kukkapenkit ovat lähellä. Pienet tulppaanit ovat silti kiva pitää etupihalla, kun takapihan savimaa voi olla vielä märkä. Näitä pieniä  on kiva ihailla läheltä kuivemmalla etupihalla.

Ja varsinkin, kun niiden seuraksi nousee lisää esikoita ja kirjopikarililjoja.

Toukokuu oli niin viileä, että suurien tulppaanien kukinta ei ollutkaan hetkessä ohi. Toukokuussa oli tällaista kukintaa 25.5.

Ja pari päivää myöhemmin tulppaanitykitys.

Kesäkuussa kaikki alkaa olla jo vallattomampaa. Näen kuvissa enemmän myös rikkaruohoja. Onneksi myös muita perennoja. Tulppaanikausi alkoi loppua kunnolla vasta kesäkuussa. Kun usein kesäkuun alku on tulppaanien loppu.

Etupihalla kasvavat tämän pihan alkuperäisiä pioneja, eivät ole kiinanpioneja, vaan kukkivat hivenen aikaisemmin. Niiden nuput ovat joka vuosi tarkan katselun kohde. Harmi, että katseen voima ei riitä kukkien avautumiseen.

Onneksi lämpö kuitenkin auttaa, tai aika.

Samalla tapahtuu myös matalammalla tasolla. Kanadanvuokot ovat kauniita, vaikka niiden leviämistä täytyykin katsoa tarkasti.

Jatkan etupihan kukkatarinaa vähän myöhemmin.

Tammikuun muuttuva maisema

Vuodenajat joskus hämäävät. On välillä vaikea tunnistaa reittiä, kun maisema muuttuu. Huomaan tämän joka vuosi. Minua hämää, kun kaikki on vain valkoista ja lumikasoja kerääntyy risteyksiin.

Kun tammikuu vaihtui, meillä oli vain vähän lunta. Toinen päivä tammikuuta oli pakkasta ja lähes lumetonta.

Viikon kuluttua lunta oli hitunen enemmän ja muistin, mitä kaikkea oli unohtanut maahan.

Maruna pilkisti vielä lumen seasta.

Pieniä väriläikkiä näkyi vielä. Kuten keijunkukan lehtiä.

Ja eilen lunta oli jo sen verran, että yksityiskohtia ei maasta erota enää. Tuonne jonnekin lumen alle tosiaan taisi jäädä pari ruukkua.

Yksityiskohtien löytämiseen maasta pitänee palata taas vähän keväämmällä.

Alppikärhön elämä

Alppikärhö Cecile on asunut tässä pihassa noin 3 vuotta. Osa kuvista on jo ennen julkaistuja.

Nupuilla huhtikuussa 24.4. Vanha puinen tuki on tässä vaiheessa ollut luultavasti jo alhaalta laho minun sitä tajuamatta.

Toukokuussa nuput suurenivat. Kuvassa 23.5. on mukana myös yöperhonen.

Viimeinen päivä toukokuuta nuput alkoivat pikkasen avautuakin.

Kesäkuussa tuki romahti ja melkein pääsi itku. Onneksi kärhö ei vahingoittunut kovin paljon ja sain uuden kärhötelineen. 19.6 osa kukista alkoi olla jo tiensä päässä.

Alppikärhö kasvoi tuuheammaksi kesän aikana ja toinen, vaimeampi, kukinta alkoi syksymmällä. Nuppuja oli 20.9.

Kukkia 27.9 erikseen

 

ja yhdessä Aljonushkan kanssa.

 



 

Kukkia riitti vähän vielä lokakuuhun. Tässä oli 3.10.2015

 

 

Alppikärhö 17.10.2015 ennen pientä pakkasjaksoa.

 

 

Ja alppikärhö tänään 2.1.2016.

 

 

Välillä kesällä mietin, että enkö ikinä keksi kuvaamista kuin samoista kasveista aina vain. Onneksi olen kuvannut samojakin kasveja läpi kesän. Eri suosikit eri aikoina ja eri vuosina ja eri valoissa.