perjantai 14. elokuuta 2015

Elokuun sekalaisia

Sekalaisia kukkivia omasta puutarhasta. Joillakin penkeillä yritän pitää jotain teemaa, mutta sitten niihin penkkeihin voi ilmestyä jotain kontrastia, joka joskus jää rikkomaan tunnelmaa, joskus saa siirron. Tässä eräässä etupihan penkissä on ihmeen paljon vaaleanpunaista, vaikkakin myös ruskeaa.


Taustalla näkyy, kuinka tumma hevoskastanja voi olla.

Lähellä purppuralaukat kukkivat nyt täysin tummina. Jännä vuosi, on jo elokuun puoliväli ja laukkoja kukassa. Näiden vieressä on purppurakeijunkukkien hentoja kukkavanoja ja toisessa kohtaa taas ihan hujoppeja lilahtavia syysleimuja.
 

Lilja Dimension on myös tumma. Keväällä ja viime vuonna halusin tummaa. Nämä kasvavat rusokirsikan vieressä ja näiden takana onkin varjoon jäävä saniaissoppi. Dimensiot ovat tulleet tänne Amsterdamin lentokentältä, jossa ne olivat kyllä aika kalliita, mutta pitäähän sitä Hollannista jotain kukkivaa tuliaista itselleen tuoda, kun muuten ei oikein ehtinyt siellä puutarhamyymälöihin.


Pieni tumma tuo kivaa kontrastia, vaikka onkin kuvassa erittäin sekavan näköistä. Meksikonhanhikki on mielestäni vaikea kuvattava tummuudessaan. Tässä yhdessä harjaneilikoiden kanssa. Taustalla kurjenpolvi Alba lopettelee kukintaa ja punatähkät tuolla seassa aloittavat jossain vaiheessa kukintaa ja tähtilaukat ovat jääneet kaikkien muiden kasvavien jalkoihin. Punatähkät ovat olleet tuossa penkissä kai jo kolmatta vuotta, ja nyt vasta aikovat kukkia. En tiedä, tulevatko ne millään sopimaan tuohon penkkiin, mutta en tiedä uskaltaako niitä siirtääkään, jos ne taas jurottavat kukkimatta seuraavat kolme vuotta.


Nyt kuitenkin huokailen enemmän kaiken romanttisen, rennon ja jopa pastillivärien perään. Kummallista. Kaunopunahattu Magnus taitaa jäädä näin vaalean haalean vaaleanpunaiseksi ja olen sitä mieltä, että tämä väri on nyt täydellinen.


Onneksi eri mielialoille on erilaista katseltavaa ja eri vuosille tai eri päiville eri lempikohde. Mutta selkeästi on vielä monia eri kasveja ja teemoja, joita voisi vielä toteuttaa. Jotain sekavuutta voisi vielä myöhemmin karsia ja selkeyttää penkkejä. Tai sitten jätän jotain hyvin sekalaisia ja sekavia paikkoja.

2 kommenttia:

  1. Ihania!! Hieno tuliainen tuo tumma lilja. Matkamuisto. Minulla myös hennon vaaleanpunainen -kausi. Sinun pitää hommata joku pieni vaaleanpunainen, itsekin tahtoisin taas taimistolle kääk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä tuliaisia voi ostaa itselle puutarhaan ja samalla toivon, että eivät talven aikana kupsahtele. Jotain pientä haluaisin ja voisin hommatakin. Nyt alkoi taas arki ja arjen muut hankinnat, joten taimialet tulevat juuri sopivaan saumaan.

      Poista