Puutarhavuosi 2025

Minun puutarhavuoteni 2025 on alkanut selkeästi maaliskuussa. Sitä ennen ei ole juuri kuviakaan yhtään mistään. Maaliskuussa usein aloitin sisällä esikasvatukset ja alan kulkea puutarhassa eloa etsien. Pienet kasvien ja kukkien alut ilahduttavat kuten talventähdet.

Jouluruusut kukkiessaan näkyvät kyllä kauas. Ja ovat kaikkiin muihin pieniin maaliskuun kukkiin verrattuna kuin toiselta ajalta. Tai niinhän ne usein ovat. Nytkin tuo samainen kuvassa oleva jouluruusu on peittynyt pieneen lumeen kukkanuppuineen. 

Huhtikuussa alkaa usein hyllyt täyttyä sisällä uhkaavasti. Kotipihalla yhä kasvu tapahtuu pienin askelin, maan tasalla, vaikka väriä alkaakin jo olla. 

Kun olin tänä vuonna huhtikuussa Alankomaissa, piti tietenkin käydä Keukenhofissa. Siellä ei ollut vaatimatonta, vaikka näiden kuvien lisäksi siellä on alueita, joissa on muitakin kasveja kuin tulppaaneja. Uskoisin, että tulen käymään vielä toisenkin kerran Keukehofissa jossain vaiheessa.

Toukokuussa on usein se aika vuodesta, kun ei voi yhtään tietää, miten kukkakevät sujuu. Meneekö se helteiden takia vuorokausien aikana hujauksessa vai jatkuuko kevät kesäkuulle saakka. Toukokuun kuvia on ihana selailla. Ja aina silloin huomaa ja muistaa, miten paljon tosiaan tapahtuu aina lyhyiden viikkojen aikana. Kuvissa ei tule esiin oikein se, että meidän jossain kukkapenkeissä on Tulip Fire - hometauti, joten osa tulppaaneista on jäänyt kitukasvuisiksi tai niitä ei tullut ollenkaan. Osa kuitenkin kukki. 

Kesäkuun alussa luulin vielä ihan oikeasti, että helteitä ei ehkä tulekaan, kun alkukesä oli aika viileähkö. Kuvissa näkyy helposti kaikenlaisia projekteja, kun kesäkuun alussa on aina kamalasti tekemistä puutarhassa.

Eka kuva on kesäkuun alusta, kun lemmikit kukkivat ja toinen kuva ihan kesäkuun lopusta, kun pionit kukkivat ja kaikki kasvit ovat suuria. 

Heinäkuussa oli niitä helteitäkin. Toki myös vesisateita ja takkisäitä. Meillä on puutarha auki vesisateisena päivänä Avoimissa Puutarhoissa. Ihmeen paljon ehti ihmisiä vierailla myös sateella. Jostain syystä sain päähäni vesisateiden tauottua ja helteiden alettua tehdä uutta kukkapenkkiä, jonka kastelu olikin vähän rasittavaa, kun samalla mustarastaat kävivät pikkutaimia noukkimassa ylös. Kaikki ei ole aina puutarhassa tiptop. Eka kuva on heinäkuulta avoimien puutarhojen päivänä ja toinen heinäkuun lopulla, kun on ollut hommat enemmän tai vähemmän kesken.

Elokuussa alkoivatkin työt loman jälkeen ja oli paljon muutakin tekemistä. Puutarhalle se tarkoittaa aina vähemmän aikaa. Puutarhassa saatiin viettää taas elokuussa juhlia hyvällä säällä ja myös puutarhavieraita kävi elokuussa. Elokuun loppuvaiheessa ihmettelin tokassa kuvassa olevaa korkeaa keijuängelmää, joka kukki yli 1,5 kuukautta ihan kunnolla. 

Syykuussa puutarhassa jatkui mm. punahattujen kukinta. Myös paljon muutakin oli kukassa: ruusuja, hortenisioita ja kaikkia muita. Myös uusia kukkijoita oli esim syyskrookukset sekä syyskimikit. Syyskuussa oli jokin sellainen ilma vapaapäivänä, että yllätin itseni ja tein jotain inhokkihommia huvikseni pois alta. Sellaisesta tulee kuitenkin hyvä mieli lopulta.

Lokakuussa iski neuloosi todenteolla, joka oli kuitenkin alkanut jo syyskkuussa. Teitä on monia, jotka neulovat aina, minulla se tekee sellaisia kovia iskuja silloin tällöin. Nyt iski neuloosi tosi kovaa, jopa villapaitojen verran. Puutarhassa lähinnä kuvailin huivia. Samanlaisen huvin, eri väreissä vain, neuloin myös lokakuussa joululahjaksi äidilleni. Kerrankin olin ajoissa. 

Lokakuun puolivälissä öinen kuura sitten kuorutti puutarhaa ja alkoi vaivuttaa puutarhaa todenteolla unten maille. 

Marraskuu oli tänä vuonna pitkä. Kesti lähes jouluun saakka. Siitä pimeydestä puutarhassa saatte kuva, kun laitette silmät kiinni. Ei mitään näkemistä, kun mitään ei näe. Hannesmyräkkä toi meille nyt ihan oikeasti kylmyyttä ja lunta. Puutarhaan jäi monia ruukkuja, osan olisi voinut talvettaa. Mutta en talvettanut. Juuri parhaillaan meillä sataa lisää lunta. Joulukuu on lopuillaan ja minun mielessäni alkaa kevätkausi. Riippuu toki, mistä puhutaan. Puhuin puolisolle, että suuritöistä neulomusten aloittaminen on näin kevätkaudella riskialtista, jotain voi jäädä kesken. Puoliso ihmetteli, että mistä kevätkaudesta oikein höpisen joulukuun lopulla. Sitten taas puutarhaan liittyvä kevätkausi alkaa minun mielestäni vasta maaliskuussa. Tai huhtikuussa. 

Yritän koota vielä itselleni muistiin tänne lukemani kirjat vuonna 2025. Nyt olen paljon neuloessa myös kuunnellut kirjoja. Paperikirjoja olen varmasti lukenut ennätysvähän tänä vuonna. Vielä on pari vuorokautta aikaa lukea. Ehtii vielä saada ainakin yhden kirjan luettujen kasaan. 

Oikein ihanaa loppuvuotta 2025 ja onnellista vuotta 2026!

Puutarhaa syksyllä

 Blogin päivittäminen on minulla hidasta syksyisin. Syyskuun lopulla oli vielä ihania, melkein lämpimpiä säitä. Silloin otin joitain kuvia keinupenkistä, jolloin mm. syyskrookset (tai mitkä ne lienevätkin oikeasti) olivat kukassa. 

Tässä niistä vielä lähempää kuvaa. Vieressä Austin-ruusu Princess Alexandra of Kent toisella kukintakierroksella.

Samassa penkissä on muitakin kukkijoita ja Mustilan taimipäiviltä ostin myös ruosteisen kestokukan, joka näytti aivan punahatulta. Se ei ihan tässä kuvassa kunnolla erotu.

Neuloin keinussa auringossa huivia 27.9. 

Sain syyskuussa neuloosin, joka on aika vakava tänä syksynä. Neulotuttaa aika lailla, ideoita on paljon. Tiedän vain, että jossain vaiheessa talvea (viimeistään kevättalvella) tämä neuloosi voi loppua kuin seinään. Sen vuoksi otin ensimmäistä kertaa käyttöön neulevihon, johon merkkailen tietoja ylös sitä mukaan, kun neulon tai seuraan ohjetta. Jotta voin päästä keskeneräisen työn äärelle uudestaan esim. kuukausien tauon jälkeen. 

Tänään sitten kuvailin huivia, enkä tarennut enää istua keinussa. 

Tänään aamulla heräsin massiiviseen vesisateeseen, joka irrotteli puista myös lehtiä. Meillä on silti mahtavia ruskakohtia. Syyshortensia Wim´s Red ja tummalehtinen peruukkipensas ovat nyt yhdessä todella ruskaiset. 

Syyskimikki Brunette on kukkinut jo syyskuusta asti (kun joskus odottelen lokakuussa sen kukintaa vielä). Tässä kuvassa sen kukat eivät ole enää ihan yhtä pörheät ja sen kukkavarret ovat sotkussa ohikukkineiden lännenkimikin kukkavanojen kanssa. Taustalla äskeiset ruskavärit Wim´s Redistä. 

Keinupenkissä kukkii syysvuokkoja.

Näiden nimiä en pysty enää jäljitämään. Tämä on oikeasti korkea versio, on vain retkahtanunt maahan päin jo jonkin aikaa sitten. 

Komeamaksaruoho Herbstfreude aloitti kukinnan elokuussa ja väri on vain parantunut syyskuussa ja lokakuussa. 

Samassa penkissä punahattuja on vielä hyvin kukassa. Samassa kuvassa on myös se rautainen ikikukka. Jos näette sen kukan tuolla yläoikealla. 

Monessa penkissä on yhtä aikaa ihan pirteältä näyttäviä kasveja sekä aika lailla kaikkensa antaneita kasveja. Ei ole enää kesä. Ei sitten millään.

Toisaalla taas on väriä ja muotoja näkyvillä ihan mukavasti. Vielä alakuvan kasvien sekaan olisi tarkoitus istuttaa kukkasipuleita. Niitä on vielä jonkin verran istuttamatta. Tänä vuonna ostin todella maltillisen määrän tulppaanien sipuleita entiseen verrattuna, syynä se ikävä Tulip Fire - tauti. 

Vielä olisi tarkoitus laittaa oman maan ylijäämäpurkki taimia valeistutukseen talveksi ja tehdä muutamia vastaavia puuhia. Sitten alan luovuttaa suosiolla tältä kaudelta puutarhapuuhien suhteen. 

Syyskuisia yllätyksiä

 Olin jo valmis hyvästelemään lämmön tältä vuodelta. Työt ovat pitäneet sisällä ne muutamat tämän viikon lämpimät hetket. Mutta eilen ehdin ihanilla lämpöhetkillä kotiin ja näin amiraaleja punahatuissa. Tuntui niin hienolta. 

Kaikki ulkona vietetyt hetken ovat eilen liikuttaneet jostain syystä erityisesti. Vaikka tiedän, että ulkona kukkii vielä kauan, on silti kasvukauden hyvästely aina joskus hieman haikeaa. Eilen tuntui siltä, että ihan vielä ei tarvitse siirtyä yli puolen vuoden paleluun. Pystyy vielä istuskelemaan puutarhassa hetken ja vain seurailla pölyttäjien lentoa. 

Pallohortensia, punahatut ja keltatörmäkukat ovat jaksaneet kukkia kauan. Toki punahatut eivät olleet tänä vuonna mitenkään ajoissa, silti niitä jaksaa onneksi avautua koko ajan lisää. 

On perennoja, jotka kukkivat hetken. Ja sitten välillä yllätyksiä. Tänä vuonna yksi yllätys on ollut kurjenpolvi Wargave Pink. Tässä se kukkii kesäkuun lopussa, taustalla pioni Coral Sunset.

Heinäkuun helteillä sama kurjenpolvi kukkapenkin oikeassa reunassa, jo vyörymässä nurmikolle.

Alhaalla sama kasvi elokuun lopussa, hieman lisää korkeutta kasvaneena. Sen vuoksi vähän kaatuneena ja myös ruskeata löytyy jo joukosta. Joskushan voisi leikata jonkin perennan alas ja odottaa sen uutta nousua. Minä en vain oikein ikinä jaksa tehdä sellaista. Ellei sellainen tapahdu vähän vahingossa. Kuten tämäkin kurjenpolvi on retkahtanut aika lailla nurmikon päälle. Täytyy samalla kertoa tässä omasta laiskuudesta: tekisi aina hirveästi mieli vaan ruohonleikkurilla jyrätä retkottavat kasvit pois alta. En vain sitten raaski. Ja nurmikko ajaessa toisella jalalla koetan pitää kasveja pois leikkurin terän alta ja jotenkin huiskia menemään nurmikkoa sieltä alta pois. Näiden takia koen, että jumpissa tasapainoharjoituksia tarvitsee myös harrastajapuutarhuri. Ei mene yhdellä jalalla kehonhallintaharjoitukset hukkaan. Suosittelen siis tasapainotreenejä, niin ei tupsahtele kumolleen nurmikkoa leikatessa.

Tässä sama kasvi tänään.

Taustalla näkyykin ehkä, että David Austin -ruusu 'Princess Alexandra of Kent' (Ausmerchant) on alkanut kukkia uudestaan. Siinä on hyvin nuppuja, toki jokin elukka tuota ruusua varmasti tykkää syödä. Lehdet ovat reikäiset ja jokin nuppu oli poikki. 

Kukkapenkki, jossa nämä kasvit majailevat on nimeltään Keinupenkki. Kuvasta varmasti arvaa, mistä nimi tulee. Tämä penkki on todella lähellä tontin rajaa, siksi taustalle uhkaa tulla kaikkea muutakin. Toivon, että meidän ja naapurin välinen aita vähän kasvaa ja omat pikkupuskat penkin takana myös tuovat tulevaisuudessa rajausta sille. Ruusu on pinkki pallo keinun vieressä ja sen edessä vihreän ruskea kasa on kurjenpolvea. 

Myös keijuängelmä on kukkinut kauan. Se on korkea. Ja aika ajoin tuulisten säiden jälkeen nostelen sitä pystyyn. Se on muutaman kerran sotkeutunut joihin matalampiin perennoihin ja jäänyt tuulilla jumiin niihin. Ihan kuin minä jään joskus puutarhassa jumiin nutturastani puiden oksiin. Se on sitten ikävää, jäädä päästään jumiin. Keijuängelmääkin aina vapauttelen taas jumeistaan, vaikka se alkaakin olla aika keltainen lehdistään ja voi olla, että ei pian enää kumartelujen jälkeen nouse. Keijuängelmää on vain hurjan haastava kuvata. Elokuun lopulla kukkien vieressä on kuitenkin jo ruskeaa melko paljon. En ole tutkinut, että onko tuolla siemeniä myös. Heinäkuun alkupuolelta kuitenkin tämä avasi ensimmäiset nuppunsa. Ei siis ihan lyhyt tämänkään kukintakausi ole. 

Mukavaa syyskuun jatkoa. Seuraavaksi minä kyttään tontin tammenherkkutattien kehittymistä. Jos ne olisivat pian korjuukokoisia, ennen kuin kukaan vahingossa tallaa niitä.