Kohti arkea

Viikonloppuna kevät vain jatkui. Lauantaina Kevätmessuilla sai pikkaisen esimakua keväästä ja kesästä. Onneksi siellä oli yleiskoristelualue ja blogikylä. Ihana Satu Kukkaiselämästä oli myös paikalla.

Jos messuilla kadotti suuntavaistonsa, oli sateenvarjot hyvä maamerkki.

Nämä kehykset tuoksuivat. Tai hyasintit niissä tuoksuivat.

Kekkilällä oli kauniisti laitettu messuja varten oma osasto. Peikonpähkinäpensas on minun taidoilleni hankala kuvattava, mutta siinä kuvassa se peikonpähkinä on. Taustalla Kekkilän puutarhuri.

Ostoksissa suosin eniten kotimaisia perennoja. Kotimaisia taimistoja ei messuilla ole mitenkään runsain mitoin. Kevätmessuilla ostin Tommolan tilalta. Lahden Pihapiiri-messuille 22.-24.4. on tulossa vähintään yksi kotimainen taimisto, perennataimisto Ekman, jolta olen ostanut hyviä taimia.

Eilen kotona pääsin tekemään kaikkea konkreettista ja myös suunnitelmia. Suunnitelmat pitävät sisällään mm. kasvimaan perustamista laatikoihin, joka vaatii etäisyyksien laskemista ennen kuin ryhdyn hommiin. Vähän olisin jo purkanut, mutta maa entisten istutuslaatikoiden sisällä olikin vielä jäässä. Minulle ei ole luvattu tehdä uusia istutuslaatikoita, vaan opettaa akkuporekoneen käyttö. Opettajaksi lupautui lapseni 8v.

Perennapenkkien siivoaminen oli taas kivaa löytöretkeilyä. Syksynä haravoin niihin lehtiä. Ehkä ne lehdet auttoivat pakkasten tullen, sillä mm. jouluruusuista kaksi on tekemässä nuppuja. Se on yksi enemmän kuin viime keväänä.

Aurinkoinen sää herätti myös lentelevät hyönteiset. Näin sitruunaperhosen. Kuvailin kimalaisia työssään.

 

Krookukset loppuivat selvästi kesken. Oli jotenkin herttaista seurata, miten kimalainen yritti kiivetä sinivuokoon, sinivuokko taipui ja kippasi kiipeilijän pois. Pitäisi olla tällä paikalla selvästi enemmän krookuksia. Nuo kimalaiset eivät näyttäneet siltä, että olisivat vielä olleet ihan parhaimmassa kunnossa.

 



Talventähtiä on 10 mukulasta ilmestynyt tasan kaksi. Ne loistavat kyllä kauas.

Ihanaa oli aloittaa pihatyöt lähes lumettomalla pihalla. Tänään sulaa varmasti se loppukin pieni luminen neliön puolikas.

Loistavaa viikkoa!

Kohti unelmia

En osaa nyt pysytellä blogista pois. Pitää raportoida tänne kaikkea sitä, mitä perhe ei ehkä ymmärrä.

Eilen en nähnyt mielestäni merkkiäkään istuttamistani kerrotuista puistolumikelloista. Tänään näin jo ikkunasta valkovihreää siinä, missä eilen en nähnyt mitään. Ehkä joku ruskea lehti peitti eilen näkymää. En tiedä, onko tämä ainoa siitä 10 kpl joukosta, jotka istutin. Jokainen kukkiva lumikello on kuitenkin aina plussaa.

Eilen ei kuitenkaan ollut merkkiäkään keltaisesta. Ja tänään oli esillä yksi talventähti, vieressä puskee mullasta toinen. Muista 8 kappaleesta ei ole tietoakaan. Mutta nämäkin ovat niin alttiita kuivumisille, että olen jo iloinen noista 2 kpl:sta.

Innostuin puutarhasta noin 5 vuotta sitten. Lainasin perennakirjoja ja ihastuin ihan hurjasti sinivaleunikkoon. Luin, että sen kasvatus on vaativaa, joten ajattelin, että se ei siis sovi minun pihaani tai puutarhaani. Eilen tajusin Suvikumpua lukiessani, että minä olen istuttanut viime vuonna sinivaleunikoita pihaan. Ja jos oikein tulkitsen, tässä se on herännyt henkiin. Ja toinen kappale toisessa penkissä. Ehkä yksi kolmesta on kadonnut talven aikana, mutta minulla on mahdollisuus nähdä omassa pihassani kesällä sinivaleunikko! Siis toivottavasti kukkivana.

 

Myös ruusuherukka sekä viime vuonna istutettu rusokirsikka näyttävät olevan hengissä. Nämä tuntuvat ihan unelmien täyttymyksiltä, sillä olen arkaillut aika paljon puiden istuttamisia. Minulla on nyt vaikka miten paljon ideoita puutarhaan. Sellaisia, joiden toteuttamiseen en jostain syystä ollut aiemmin valmis.

 

Kuvassa ruusuherukan oksa

Samalla tuntuu ihmeelliseltä, että myös jossain muissa elämänalueilla otan askelia kohti pitkäaikaisia haaveita. On tästä keski-ikäistymisestä siis jotain hyötyä. Ehkä vihdoin uskaltaa kaataa sisältään jotain kummia esteitä haaveiden tieltä.

 

Muille ei ehkä sinivaleunikon alku edusta juuri mitään, minulle se edustaa juuri tänään vaikka mitä.

Kevät edistyy

Tänään on lumet sulaneet vauhdilla pihaltamme. Päivä alkanut sateella, päivällä ollut lämmintä ja lähes aurinkoista ja tuulista. Illalla on taas satanut. Päivän valo on ollut myös sellainen, että kameran linssin läpi näytti taas värikkäämmältä. Ihan hetkessä on kai myös sipulikukkien viherrys lisääntynyt.

On pakko laittaa lähes samanlaisia kuvia taas urakalla. Sinivuokkojen viereen ovat tulossa ensimmäiset krookukset. Näissä nämä värisävyt sopivat yhteen.

Sinivuokkokimppukin raottelee kukkiaan.

Kovin värikästä ei ole kaukaa katsottuna, ellei osaa laittaa silmiään tiettyihin kohtiin ja etsi oikein katsellaan sinisyyttä. Sillä kyllä sitä kuivunutta heinää on ihan riittämiin.

Lumikelloja on nyt taas hieman enemmän. Olen joskus kai suunnitellut tai vahingossa laittanut lumikellon sipuleita purppurakeijunkukkien lähelle. Ovat lähellä hukkua tuonne.

Pitää varovasti kurkkia lehtien sekaan, ettei siellä kasva enempää näitä pikkuisia. Osin on maa routainen ja osittain lehdetkin jäässä.

Uusi penkki on vasta viime vuonna perustettu, joten siellä ei vielä ole paikkaan, mihin hävitä. Vaikka nyt tänä vuonna tarkoituksella laitoin kaikkiin kukkapenkkeihin lehtiä (ellei niihin valmiiksi jo tippunut lehtiä), madoille ravintoa. Alla oleva kuva kyllä samalla muistuttaa, että tänä vuonna voisin ottaa ajoissa nuo jouluvalot pois puusta (joka kasvaa lähellä tätä lumikelloa). On nimittäin aika tylsää keskeyttää vuoden eka ruohikonleikkuu siihen, kun ajaa johdon yli. Olen sen tehnyt jo kaksi kertaa. Nyt olisi aika oppia virheistään.

Onneksi on kevät, eikä joulu.