Perjantain puuhat

Kummallista. Usein työviikon jälkeen minulla on perjantaikooma. Todella väsynyt, seisahtunut olo, jolloin tietää kaikkensa antaneensa ja kaipaa vain pitkiä yöunia, jotka voisivat alkaa hyvin aikaisin illalla. Luulee juosseensa maratonin, vaikka ei ole liikkunutkaan tarpeeksi. Tänään oli kummallisesti vain vähän väsynyt, joten osa illasta menikin pihatöissä ja kuuntelemassa samalla lintujen mekkalointia. Ihania ääniä, vaikka taisivat kertoa reviiritaistoista tai vastaavista.

Jo ikkunasta katsoessani ihmettelin, että mitä punaista näkyy kukkapenkissä. Hyvä, etten slaagia saanut, kun huomasin tulppaanin kukan olevan jo näin värikäs.

Nyt saisi kaikki tämän alueen rusakot pysyä pois. Olen nähnyt meidänkin pihalla niin ison rusakon, että olisin voinut luulla kengurun poikaseksi. Olen yrittänyt hämätä niitä ja heitellä metsään omenapuusta leikattuja oksia, tarpeeksi kauaksi kukkapenkeistäni.

Sama kukkapenkki illalla toisesta kuvakulmasta. Luulin siirtäneeni tuosta penkistä useat sipulikasvit pois, kun päätin vaihtaa penkin happaman kasveille sopivammaksi viime syksynä. (Alennusmyynneistä tosin jouduin kai tuonne kaivamaan pari laukkaa lisää.)  Näköjään aika monta sipulia jäi kaivamatta pois.

Moni on kertonut myös valkovuokkojenkin kukkivan. Omalla pihalla en ole nähnyt alkujakaan, kunnes tänään lähes astuin niiden päälle.

Nupussa yhä, sammaleisilla kohdilla. Hyvä suojaväri vielä tässä vaiheessa.

Vaikka välillä satoi rakeita, oli vanhassa toppatakissa tarpeeksi lämmintä ja raikasta puuhailla perjantain kunniaksi. Huomenna pääsen pihapiirimessuille ja haaveena on saada ideoita pihaa ajatellen ja jotain kasvejakin ehkä.

Vaikka meillä onkin suuremmat linjat vuorossa tänä kesänä ja periaatteessa kaikki tarmo pitäisi suunnata niihin hommiin, en näköjään kestä, etten saa istuttaa keväällä jotain uutta. Ja kun uudet penkit ovat vasta suunnitteluasteella, vanhojen penkkien tilasta (mahtuuko niihin mitään) en vielä saa tolkkua, on tänään  alkanut viritä pieni sivuprojekti (joka on kuitenkin ollut suunnitteilla mielessäni vähän kauemmin). Tosin koko piha taitaa olla täynnä niitä sivuprojekteja. Joskus aiemmin tein kohopenkkikokeiluja kasvimaata ajatellen, kesyttääkseni tiukkaa savimaata. Kasvimaainnostus laantui, joten kohopenkit olivat pari vuotta aivan kuin rikkaruohottuneita hautakumpuja. Nyt kävin niiden kimppuun ja muutan ne johonkin toiseen muotoon. Kuten kukkapenkeiksi jollain pikkupuulla.

Saa nähdä, mihin tämä sivuprojekti johtaa. Kun ensin on pakkomielle istuttamisesta, ei mitään kokonaisajatusta (älkää kertoko puolisolle) ja homma on vähän niin kuin vaiheessa. Samalla kun touhuaa ja repii rikkaruohoja tai niiden juuria (prkl:n elämänlanka), poimii jänniin paikkoihin kääriytyneitä lehtokotiloita, on hyvä aikaa miettiä ja tehdä suunnitelmia. Joskus vain näiden vitsauksien äärellä tulee miettineeksi, onko tässä mitään järkeä. Näin keväällä olen kuitenkin optimistinen, että tänä kesänä taistelen kaikelle tarmolla sekä elämänlankaa että kotiloita vastaan sekä nujerran ne. Ja on ihan hyvä idea istuttaa uusia kasveja lähelle näitä uhkaavia tuholaisia. Tänä keväänä en ole vielä kertaakaan miettinyt pihan asvaltointia, joten ihan hyvinhän tässä sujuu.

Hyvin optimistista viikonloppua!

Viikon alku

Satuinpa näkemään tämän kevään ensimmäisen pölyttäjän tänään puuhissaan. En ole sattunut sopivina aurinkoisina päivinä muutoin oikeille paikoille. Laittoi tämän viikon mukavaan alkuun, siis aurinko ja pölyttäjä.

Tässä pölyttäjä (kimalainen?) krookus Vanguardin kimpussa.

Joka toinen terälehti on valkoinen ja joka toinen vaalean haalean lila.

Supussa ollessa näyttävät minusta enemmän hattivateilta.

On ihanaa nähdä, että pölyttäjiä on jo. Tai ainakin se yksi uurastaja.

Ensimmäisissä pienissä kasvitieteellisissä tulppaaneissa on jo nuppuja. Olen koko ajan hämmästellyt, miten tämä kevät onkin näin pitkällä. Johtuu varmasti siitä, että koko huhtikuun alku on ollut niin poikkeuksellista menoa itsellä, että ei perässä pysy. Ja on vielä myös muistoja mielessä yhdestä keväästä, jolloin lunta vain riitti ja riitti ja..

Tulpun sipuli on joutunut tai päässyt koholle tehdyn kukkapenkin reunuskivien viereen. Siinä kai lämmintä on enemmän kuin vähän kauempana kukkapenkissä.

Jossain vaiheessa yritän uskaltaa siirtää pihassa olevia sinivuokkoja siltä varalta, että inspiraatio jossain vaiheessa iskee ja niiden nykyinen paikka voi joutua mylläyksen uhriksi. Viikon sinivuokkokuva.

Oikein keväistä viikkoa, oli sää mikä tahansa!

Tunnelmasta toiseen

Eilen illalla ehdin vähän nauttia auringosta pihalla. Kasvitkin kääntyivät viimeisten säteiden puoleen. Olisin ollut oikein rentoutunut näissä maisemissa, ellei esikoiseni sisäinen kello olisi ollut ihan väärässä ajassa, puhelin äänettömällä ja itselle jo aikamoinen huoli. Onneksi verkosto toimii ja lapsen sai kaverin kautta kiinni.

Esikoinen tajusi itsekin, että joku ollut huolissaan, kun puhelimessa oli parikymmentä puhelua. Ei saanut saarnaa. Samalla viikolla sama kävi kuopukselle. Kuopus oli onneksi vain puoli tuntia myöhässä, luuli kyllä olevansa ajoissa. Esikoisen sisäinen kello heitti yli kaksi tuntia. Valoisan ajan huono puoli, lapsilla kestää tottua siihen, että valoisasta ajasta huolimatta kotiintuloajat ovat olemassa.

Ehdin kuitenkin ilahtua juuri avautuneista kevätkurjenmiekoista Katharine Hodgkineista. Harmittelin kylläkin, miksi en istuttanut niitä voimakkaamman värisiä tavallisempia, koska ajattelin hempeämpien pastillien olevan itselleni liian valjuja.

Onneksi olin väärässä. Kyllä nämä(kin) ovat ihania. Toki lisääkin voisi olla kaikenlaisia kevätkurjenmiekkoja. Teen nyt jo muistiinpanoja ensi syksyä varten kaikesta siitä, mitä nyt kaipaan enemmän. (Lista alkaa olla pitkähkö.)

Kun esikoinen oli eilen löytynyt, ehdin vielä vähän fiilistellä eilen aurinkoisissa tunnelmissa.

Ja huomata, että ihan aikaisimmat krookukset ja ihan aikaisimmat puistolumikellot alkavat olla pian kukikkaan tiensä päässä tältä keväältä. Onneksi krookuksia ja lumikelloja riittää vielä. Aikaisia ja myöhäisiä, auringossa ja vähän varjoisammassa. Saan nauttia kauemmin kukkivista.

Tänään tunnelmat pihalla olivatkin pikkaisen toisenlaiset. Lapsilla säilyi ajantaju, mutta silti meinasi järkytys iskeä.

Onneksi tuo lumi suli pois. Ei tarvitse vielä tehdä reklamaatiota keväästä.