Elokuussa olen viimeeksi tänne kirjoittanut. Tuntuu, että talvi ja kaikki muu elämässä nielaisivat minut kokonaan. Välillä olen käynyt lukemassa teidän muiden kirjoituksia. Välillä olen niitä kommentoinut. Joskus olen vain lukenut pikaisesti jonkin palasen kännykällä, mutta en ole kirjautunut kommentoidakseni. Minulla ei ole kuviakaan omastakaan puutarhastani ollenkaan syyskuun alun jälkeen. Sieltäkin vain pari kuvaa.
Eilen kuvasin jo aiemmin esiin tulleet lumikellot kameralla. Aiemmin otin vain pikaisen kännykkäräpsyn. Onneksi kuvasin eilen myös vierellä melkein lumessa kukkivan talventähden, sillä viime yönä satoi pikkasen lisää lunta. Ensi viikolle on kovat toiveet sille, että lumet lähtisivät taas ajotieltä sekä kukkapenkin kulmalta.
Pikkasen huokasen nyt syvään ja alan kuunnella puutarhainnon heräämistä. Olen viimeiset noin 9 vuotta ollut enemmän tai vähemmän kaikissa täydennyskoulutusjutuissa. Nyt tänä keväänä saan taas pari täydennyskoulutusrutistusta päätökseen, joista toinen on vaatinut tämän talven aikana suuren ponnistuksen ja muutama hermonsäiekin on ehkä katkennut. Olen nyt vannonut, että ihan heti en vastaavaan lähde. Kapasiteettini on ollut vähän kovilla viime kuukaudet.
Nyt kuitenkin huomaan, että energiaa alkaa taas (flunssan jälkeen) virrata. Osa energioista tulee menemään nyt puutarhaseuran juttuihin. Osa energioista ehkä näkyy siinä, että blogi olisi vähän aktiviisempi.
Täytyy varmaan alkaa kaivella viime vuoden muistiinpanoja esille, että muistaisi, mitä sipulikukkia onkaan tullut hommattua. Ennen kuin Suomessa kukkii tulppaanit, minun olisi tarkoituksena (jos ei sairastumisia tule) mennä käymään Keukenhofissa. Sitä odotan innolla. Vaikka pelkääkin vielä, että jokin noro tai influenssa vielä tulee ja kaataa.
Niin kauan, kun omassa puutarhassa on kukkapenkit vielä lumen alla, ei pysty kamalasti mitään ihmeellistä tekemään. Mutta se tilanne voi muuttua todella nopeasti.
