Tunnelmia

Otin viikko sitten kuvia oman puutarhan kasveista. Lumeton maa, vesisateet, lämpöaallot saivat koko talven ajan päivittelemään talven tilaa. Olihan viime talvi ollut valtavan luminen.

Kuva maaliskuun ensimmäiseltä päivältä. Tämä on esimerkki meidän suurimmistä lumimääristä.

Viikko sitten oli selvää, että maailmalla tapahtuu jo vaikka mitä, korona ei päästä helpolla. Olinkin sen takia toisaalta ihan helpottunut, että minulla ei ollutkaan taloudellisesti mahdollista tehdä huhtikuussa puutarhareissua, jota aiemmin olin jo suunnitellut. (Tai en halunnut laittaa kaikkia rahoja kiinni reissuun, onneksi.)

Lumikellot ja talventähdet 8.3.

Tällä viikolla kalenterimme iltamenot ovat koko perheeltä muuttuneet. Ehdin viimeisen kuukauden aikana pitkästä aikaa käydä useassa kulttuuritapahtumassa, joista olen nyt kovin kiitollinen. Elämyksistä jäi paljon iloa mieleeni.

Vaalea jouluruusu 8.3. Vain yksi kukkavarsi syötynä.

Sain myös pitkän täydennyskoulutusurakan päätökseen juuri, kun Suomeenkin alkoi rantautua rajoituksia. Tämä sekä ajallisesti, taloudellisesti että henkisesti iso ponnistus tuli sittenkin maaliin viimeisillä hetkillä. Ei tarvitse enää myöhemmin täydennellä opiskeluja. Olen tästä hyvin kiitollinen.

Sama jouluruusu tänään. Jo useampi kukkavarsi poikki purtuna. Kukka kuitenkin tuossa maassa retkottaa.

Olen myös erittäin kiitollinen omasta puutarhasta. Minulla on jokin oma harrastus, joka on lähellä ja jossa voi olla myös ilman ulkopuolisia kontakteja.

Jopa minä näen, että nämä kaikki lumikellot eivät ole samaa lajiketta ja nämä ovat laitettu viime syksynä ihan samasta lumikellopussista maahan. 

Olin tehnyt päätöksen talven aikana, että tulevana kesänä en laita tomaatteja kasvamaan (turhauttavaa hommaa avomaalla), ja mietin, laitanko muutenkin viljelylaatikoihin vain kukkia vai jaksanko esikasvatusrumbaa. Nyt parin päivän sisällä ajatukset ovat muuttuneet. Kylvän kohta sittenkin tomaatteja ja yrttejä ja nappasin kaupasta myös pari siemenpussia (entisiäkin on). Ei ole tietoa, kuinka kauaksi aikaa meidän iltamenot loppuvat, joten nythän tässä on aikaa näperrellä. Tomaateissa on jotain lohdullista, vaikka sato-odotukset pyrinkin pitämään vain unelmina.

Sentään 2018 avomaallakin kypsyi tomaatteja.

Ja kieltämättä minulla on huolta tämän hetkisestä tilanteesta (yksi vanhemmistani asuu ulkomailla ja toinen yrittää päästä parhaillaan ulkomaan lomareissulta takaisin kotiin). Ja tätä huolta tekee kummasti vähemmäksi se, että on jotain tekemistä.

Takapiha 1.3., satunnainen lumisade.

Vaikka omissa viljelylaatikoissa ei omavaraisuutta voi tavoitella, tuo minulle lohtua, että voin kasvattaa jotain itse. Uskon, että meiltä suomalaisilta ei ruoka lopu (eikä vessapaperi). Ruoka vain voi joiltain osin yksinkertaistua, koska niin monessa maassa on erilaisia rajoituksia. Onneksi myös meillä on myös paljon kotimaista ruokatuotantoa.

Takapiha tänään, tämän talven norminäkymä.

Kun lapsilta yhtäkkiä loppuu lähes kaikki aktiviteetti, meidän aikuisten seura kelpaa taas eri tavalla. Tästä poikkeustilanteesta toivon, että on myös hyötyä tartuttaa jotain kasvikiinnostusta meidän junioriinkin, joka sai juuri koulusta läksyksi tarkkailla herneeversojen kasvua. Vihdoin hänelle tuli koulusta kasveihin liittyvä kasvattamistehtävä.

Talventähtikin melkein auki 8.3. 

Tämä poikkeustilanne tulee taas rauhoittumaan jossain vaiheessa. Tämä kuitenkin jättää jälkensä. Osa jäljistä tulevat olemaan todella ikäviä (terveys ja talous), eikä niitä kukaan halua. Olen itse samalla kuitenkin huomannut omien ajatusten liikkuvan monissa eri tasoissa. Aivoni tekevät omaa kriisityötään. Arvoni saavat selkeämpiä linjauksia. Toivon, että kiltteys, kunnioitus ja empatia toisia ihmisiä ja maapalloa kohtaan tulevat jatkossa olemaan vahvempia voimavaroja meille kaikille.