Kohta vararikossa

Meidän pihalla näkee parhaimmillaan 4 eri oravaa. Vuosien varrella ovat vain pulsikistuneet talvisin. Ovat nimittäin tosi kovia syömään pikkulintujen talipalloja ja siemeniä. Näistä ryöväyksistä suivaantuneena mieheni päätti, että lintulauta ei enää roiku puussa vaan on metalliputken päässä. Yritin kyllä muistuttaa, että ei se ole ennenkään oravia estänyt. Ei kuunnellut.

Kyllähän siellä orava, jos toinenkin käy yhä ryöstöretkillä.
Ei hypi puusta laudalle, vaan ihan omin pikkujaloin ottaa kovat vauhdit ja kiipeää putkea pitkin.
Ensin tutkitaan ja mitataan haaste ja otetaan vauhtia.

.

Juostaan ylös.

Tyhjennetään lintulauta joko poskiin tai tiputtelemalla jyvät ja pähkinät maahan.

Ja lihotaan. Ja ollaan tyytyväisiä talon emännästä, joka ei tajua näitä ruokavarkauksia.

Jos metsästä hiipii kettu, on oravia aika vähän näkösällä. Tämä kuva otettu lokakuun alussa, oli meidän takaovea haistelemassa. Oiskohan sisään tullut, jos ovi olisi ollut auki. Autotallissa on jo tämä kyseinen tyyppi käynyt. Olen hänet täällä ennenkin jo esitellyt. Nyt ei ole vähään aikaan kettua näkynyt, on varmaan jo mennyt jonkun naapurin sisälle tekeytymään lemmikkieläimeksi. Sen verran vähän tajuaa ihmisiä varoa.