Sateinen puutarhapäivä, osa 2

Olin eilen ihan kierroksilla kaikesta näkemästä, matkaa kertyi reilu 200km. Väsytti kovasti, mutta uni ei oikein tullut. Eilinen sadepäivä on meillä jatkunut toisena sädepäivänä putkeen, joten ihan hyvä purkaa kuvia nyt. Olen kuullut huhua, että heinäkuussa alkaisi taas tuntua kesältä ilmojenkin puolesta. Vaikka eilen sää oli sateinen, olen onnellinen, että pysyin tiukasti suunnitelmassani, sillä puutarhoissa näytti aivan kesältä.

Tänään tulee kuvakertomusta kahdesta puutarhasta Kanta-Hämeestä. Ensimmäisenä ajoin Ruusunmekkoon, josta on myös oma blogi. Ruusunmekossakin oli satanut koko päivän. Maalaistalon pihalla oli puutarhainnostus vallannut ja omistaja kertoikin, että laajentaa ei enää oikein voi. Korkeuserot ja kasvillisuus pihalla tekivät sen, että kaikkea ei nähnyt kerralla. Koristeina paljon vanhoja työkaluja, sahoja puunkannoissa. Huvimajaa, pussauskoppia ja kasvihuoneita.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyi kuitenkin tähän kärhötukeen.

Polkuja pitkin kannatti kulkea. Sillä näidenkin pensaiden takaa löytyi taas jotain uutta.

En muistanut kysyä, että ehtiikö omistajat myös rentoutua näissä mukavan näköisissä paikoissa.

Aika valmiilta näytti myös tämän kesän uusin kasvihuone. Ihan kuin olisi ollut tuossa jo kauan.

Myynnissä oli taimia, perennojen ja pelargonien.


Lammilta suuntasin Hämeenlinnaan ottamaan ystävän kyytiin ja tähdättiin Hattulaan kello 16 alkavalle kierrokselle. Nimittäin Mikkolan puutarhaan (tai oikeammin puistoon), josta myös blogiakin kirjoitetaan. Onneksi oli aikaa ja onneksi menimme opastettuun kierrokseen. Muuten ei ehkä olisi ymmärtänyt kävellä myös metsässä. Oli myös hieno kuulla, miten ja miksi joku alue oli saanut alkunsa. Ihailen sitä, että myös tekemään ryhtymällä, ilman etukäteissuunnitelmia, tulee näin upeaa jälkeä. Silmää toki varmasti on, kuten tietoa, innostusta ja raakaa työtä. Pihalle oli luotu myös sopiva pienilmasto, joten harvinaisuuksiakin löytyy paljon. Tylsää ei ollut.

Oli myös niin rehevää, että olisi ehkä kannattanu tässä vaiheessa olla goretex-housut saappaiden lisäksi.

Yksityiskohtia, värejä, koristeita, altaita. (Mikä kasvi olikaan tämä etualan purppurainen?)

 Patsaita ja niiden yksityiskohtia.

Piilopaikkoja uima-altaan vierellä. (Kuvat kannattaa ehkä klikata suuremmiksi.)

Näkymiä ja uusia kauniita värejä, muotoja ja kasveja. Kirjovaahteraa en ennen ole nähnytkään. (Toki on paljon muutakin, jota näin ensimmäistä kertaa. Paljon myös sellaista, johon en osannut nyt kiinnittää huomiota.)

Metsässäkin lintuja.

Jossain vaiheessa luuli jo, että on nähnyt paljon. Ja kappas uutta tuli vain eteen. Katse maahan ja toteamus, että kaivonkansikin on koristeltu. Onneksi oli ystävä mukana, jolle voi  huudella, että näitkö jo tämän ja mentiikö me jo tästä? Miksi en äsken huomannut tätä.

Lämpimät teet juotiin tämän näkymän äärellä.

Uima-altaan synnystäkin kuuli hienon tarinan. Olin kyllä hieman kateellinen. Vaikka minuakin olisi lapsena pitänyt viedä joka päivä uimaan (ei viety), ei minua varten tilattu kaivuria kaivamaan pihaan uima-allasta. Nyt allasalue on pienentynnyt ja myös työnmäärästä kuuli todellisuutta. Tätä kuvaa voi kuitenkin ihailla talvella, kun on ihan varma, että valkoisuus ei lopu ikinä, Suomessa ei ole mitään hienoa. Sateesta huolimatta tai siitä johtuen värit olivat mahtavat.

Ystävä (ei puutarhahurahtunut) nauroi, kun raahasin autoon ostamaani kuusta. Samoin lapsia nauratti kotona, kun auto olikin täynnä kasveja. (Ehdin myös pioniostoksille Pioniin ja piironkiin ennen Kanta-Hämeen puolelle ajamista.)

Kiitos ihan kaikille puutarhansa avainneille ihmisille! On ihanaa, että tällainen päivä on. Kiitos myös Puutarhaliitolle tämän perinteen aloittamisesta ja jatkamisesta!

Samalla omia pieniä räpellyksiä (siis pihalla) katsoessaan vahvistuu hyvinkin noviisi olo. Toisaalta taas tulee intoa ja ideoita. Näkee erilaisia tyylejä ja voi todeta, että omalla tyylillä kannattaa mennä jatkossakin. Tehdä sen, mitä milloinkin kykenee ja tehdä sitten joskus jotain muuta. Jos olisin blogia pystyyn pistäessäni reilut kaksi vuotta sitten tajunnut minkälaisia puutarhoja oikeasti toisten bloggaajien takaa löytyy, olisi kynnys varmasti kasvanut liian suureksi edes pistää blogia pystyyn. Onneksi en ajatellut asiaa sen kummemin.

Viime vuonna vielä Avoimissa Puutarhoissa ujostelin esittäytyä, nyt en enää. Nyt uskalsin jo esittäytyäkin. Ehkä vuosien kuluttua uskaltaa itsekin avata rikkaruohotaivaansa.

Tarinan eka osa Klik.