sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Suunnitelmia kasvukaudelle

Tänä vuonna teen hieman poikkeavan listan itseäni varten. Postauksen kuvitus on viime kasvukaudelta.

Tänäkin vuonna saan luvan itseltäni täyttää alakerran ikkunalaudan kaikilla esikasvatuksillani, vaikka olen toukokuussa niiden kanssa joka vuosi ihan pulassa. Nyt yritän ottaa muutaman pistokkaan hengissä säilyneistä pelargoneista kaverilleni. Eli olen saanut säilytetty hengissä jo tähän saakka pelargonioita, kaikki 6kpl. Yhtään syksyllä otettua pistokasta en kyllä saanut pysymään hengissä edes kuukautta. Juuri tällä hetkellä on kova ikävä esikoita, onneksi kaupoista saa niitä jo nyt.


Tomaattien suhteen ei tarvitse ostaa yhtään siementä. Viime vuotisia on tallella. Täytyy vain muistaa, että satoa ei kannata kamalasti toivoa (kun muistaa viime kesän ja on ilman kasvihuonetta), mutta tomaattiharrastuksessani ei olekaan ollut ikinä kyse sadosta, vaan lähinnä siitä kasvatuksen ilosta. Sillä pikkuinen tomaattihautomoni on kovin vetoinen ja viileä, jos ilmatkin ovat tuuliset ja viileät.


Kaikki kasvimaasuunnitelmat on hyvä tehdä siten, että on varautunut sääoloihin, joita ei voi tilata. Tällä kokemuksella ja lehtokotilovitsauksella yritän ottaa kasvimaaharrastuksen vain harrastuksena ja menettää vähän vähemmän hermoja kotilojen takia.

Kesällä meillä tulee olemaan juhlat. Joskus aikaisemmin elämässäni ajattelin, että miltä puutarhassa voisi näyttää, jos keskellä kesää olisi siellä juhlat. Nyt näillä ajallis-taloudellisilla resursseilla joudun vähän muuttamaan mielikuviani realistiseen suuntaan. Eli mennään sillä puutarhalla, mikä meillä on. Tämän hetkisillä ajallis-taloudellis-voimavara-resursseilla suuri suuntaiset pihan laitot toisivat liikaa painetta ja hermojen kiristelyä ja sitä en halua juhlasuunnittelulta.

Muistan myös pitkin kasvukautta, että en osaa oikein toimia yksivuotisten ruukkukukkien kanssa, joten en niitä myöskään ryhdy tänäkään vuonna hamstraamaan. Edes juhlien takia. Ehdin ne nimittäin saada hengiltä muuten moneen kertaan. Padallinen kesäkukkia riittää taivasalle ja muutama ruukku sateensuojaan.


Jos panostan joihinkin, niin panostan perennoihin, puihin tai pensaisiin. Niiden kanssa on ollut vähän paremmat onnistumiset vuosien myötä. Olen myös yllättäen innostunut usein perennoista, joita en olisi halunnut paria vuotta aiemmin mistään hinnasta pihaani. Kuten nämä vaaleanpunaiset angervot. (Lajikenimi on nyt liian hyvässä tallessa.) Nyt nautin noista hattaroista ja niiden helppoudesta.


Muistan taas sen, että puutarhaharrastus on ikään kuin matka, jossa matkan teko on tärkeämpää kuin perille pääsy. Voisin tänä vuonna yrittää muistaa panostaa kesän alusta asti pihan siisteyteen: kitkemiseen sekä tavaroiden oikeille paikoille viemiseen. Sekin taitaa olla liikaa luvattu, mutta yrittää aina voi.

Joku meidän perheessä saattaa ottaa kuvan sotkuista ja jättää sen jälkeen sotkut samaan paikkaan pariksi päiväksi. Se joku taidan olla minä.
Muuten yritän muistaa nauttia tekemisestä. Nauttia puutarhasta myös ohimennen silloinkin, kun ei ole aikaa siellä oleilla. Kuljen kuitenkin joka päivä jossain määrin kukkapenkkien ohi tai näen niitä ikkunasta. Muistan myös pysähtyä aistimaan ja kokemaan kaikkea sitä, mitä puutarhaharrastus tuo mukanaan: erilaisia säitä, erilaisia kasveja, monia eläimiä.

Muistan taas kuvata ja nauttia siitä mitä näen. Oleilla vain, enkä ajatella puutarhaa työleirinä tai tietynlaisena paikkana. Muistan myös yrittää nähdä sen kauneuden enkä vain sitä, mille pitäisi tehdä jotain. Yritän myös nähdä alla olevasta kuvasta vain kirsikan kukat ja tulput enkä risukasa-aitaa taustalla.


Huomasin vahingossa nimittäin itsestäni pienen negatiivisuuden pulpahtavan pintaan. Viime syksynä istutetuista sipuleista kaikki eivät silloin oikein sykähdyttäneet. Kun luin listan kuukausi sitten, eivät ne silloinkaan oikein sykähdyttäneet. Melkein lähdin jossittelemaan mennyttä. Piti ottaa ryhtiliike ja muistaa, että tulevaan syksyyn voin vaikuttaa, en enää menneeseen.


Kaikesta voi siis oppia ja nyt otin opikseni sen, että jos vain mahdollista, niin syksyllä voisin ostaa enemmän niitä sipuleita, jotka sykähdyttävät pelkästään ajatuksena. Sen lisäksi aina voi hommata random-kasveja, ei ikinä tiedä, mikä yllättää positiivisesti.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Huhtikuu vuonna 2017

Sain haasteen Nilalta blogista Lappalainen etelässä. Haasteessa kuuluu kertoa huhtikuusta.

1. Tee postaus ja kerro, mistä haasteen sait.

2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sieluasi voimakkaimmin.

3. Laita haaste kiertämään.


Minun huhtikuussani on ailahtelevia säitä. Joko kokonaan sula tai osittain sula pihamaa. Olen kuitenkin oppinut, että toppavaatteita ei kannata vielä huhtikuussa pestä ja pistää kaappiin, sillä niitä kaivetaan muuten vielä monta kertaa esiin.

Huhtikuussa on näkyvissä pieniä aikaisia kukkia. Usein huhtikuun alussa olen joka päivä tietoinen, että kukkiiko 8 vai 12 lumikelloa juuri tänään. Eli varsinaista kukkatykitystä ei vielä ole. Usein jo nupuillaan olevat lasketaan kukkiviksi.


Joskus puutarhassa ollessa saa nähdä, kuinka jokin kasvi avautuu silmissä.



Tärkeä asia huhtikuussa on valo. Valoa on paljon, mutta ei vielä niin paljon, että nukkumiseni häiriintyisi (kuten aina toukokuussa käy).


Sipulikukkien ihmettelyn lisäksi on ihanaa, kun perennat alkavat kukkia tai tehdä uutta kasvustoa. Vaikka säät sahaavat ja ilma on ailahteleva. Kasvun voiman näkeminen on ihmeellistä.


Vaikka huhtikuussa ruskea ja kuolleen näköinen maa on kaikkea muuta kuin kaunis ja ilmassa voi tuoksua muta ja pari muutakin inhaa tuoksua. On niissä juuri valon ja kevään takia myös latautunut paljon toivoa ja iloa. Koko kasvukausi on edessä. Ensimmäiset lentelevät hyönteiset sykähdyttävät joka kerta. Näitä pörriäisiä varten pitää joka vuosi laittaa pussi tai pari lisää krookuksia.


Huhtikuuhun ei ole enää montaa kuukautta. Huhtikuun kuvia selaillessani huomasin kuvia viime huhtikuusta ilmakasveistani. Tässä he ovat pieninä uudessa kodissaan.


Ja tässä he ovat nyt.. Punertava ei ole enää punertava ja molemmat ovat kasvaneet. Ilmankos alkaa koti olla ahdas.


Haasteen saa napata mukaansa se, joka haluaa. Kevätkuvia on aina hauska katsella talvella. Ikävä tosin kevättä tulee.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Kevätjuttuja vuodelta 2017

Olen ollut kovin vähän blogistaniassa viime aikoina. Ainakin pari kuukautta on mennyt muissa merkeissä. En usko, että vieläkään tulen olemaan kovin tiivisti koneen ääressä näissä merkeissä. Onneksi blogistania ei karkaa minnekään. Odotan kuitenkin kovasti taas valoa. Ja toivottavasti kesällä olisi myös lämpöä.

Tulevalle kesälle en ole tehnyt juuri mitään toiveita tai suunnitelmia. Toki toivon, että talvi ei tapa kasveja. Ja haluan nähdä monia puutarhan kasveja. Vaalea jouluruusu oli jo marraskuussa nupulla. Toivottavasti se kukkii kovasti taas ensi keväänä. Ja tulevan vapun aikana saisi olla vähemmän lunta.


Tumman Douple Ellenin näkemistä odotan myös paljon. Se kukkikin viime vuonna tavattoman kauan.


Ensimmäisten tulppaanien avautumisen odottaminen on joka vuosi yhtä jännittävää.


Ja kun tulppaanitykitys alkaa, se on uskomatonta.


Pionien odottaminen alkaa jo keväällä. On joka vuosi pakko tarkkailla pionien punaisia alkuja.


Joskus on vaikea näin talvella muistaa, kuinka paljon kukkia toukokuussa voi ollakaan.


Kevään tullessa saattaa mieleen hiipiä muita toiveita. Tai jopa saatan suunnitella enemmän tulevaa kasvukautta. Puutarhan talvilevon aikana olen tähän mennessä unohtanut jo kaikki istutetut sipulit. Onneksi olen kirjannut ne ylös. Olen myös saanut pari sisäkasvia sen verran surkean näköisiksi, että olen saattanut tuottaa kompostoriin lisää täytettä. Tähän mennessä talvi on siis sujunut kuten muinakin vuosina muistin ja sisäkasvien kunnon kanssa.