torstai 20. heinäkuuta 2017

Puolivarjoa ja varjoa

Kävin työkaverini pihalla vähän aikaa sitten. Mietimme yhdessä kasvivalintoja heidän pihaansa. Meidän pihalla oli tarpeen pitkät housut, vaikka lyhythihaisella paidalla pärjäsi. Heidän pihallaan melkein sulin niissä vaatteissa. Aurinko porotti, puiden tuomaa varjoa ei ollut. Tuulta ei juuri ollut. Taas erittäin selvää oli, miten meidän piha on aurinkoisellakin ilmalla hieman viileä ja helteelläkin löytyy jokin varjoinen alue. Kun taas työkaverini kertoi pihansa olevan pätsi kuumilla ilmoilla. Tässä ehkä yksi syy, miksi olen kaivannut lämpöä. Ja myös ruusuista Mustialan ruusu näyttäisi kaipaavan hetken kuivaa ilmaa.


Meillä ei kai tällä pihalla ole yhtään paikkaa, johon aurinko paahtaisi koko päivän (siis silloin kun sattuu paistamaan). Silti on monia kasveja, jotka meillä kasvavat, vaikka ne monta kertaa istutetaan aurinkoon. Liljat ilmaisevat liian vähäisen valon alkamalla kasvamaan vinoon kohti aurinkoa, silloin niitä voi siirtää. Puolivarjon käsitys tällä pihalla on vähän erilainen kuin jollain toisella pihalla.

Tässä penkissä omenapuu luo varjoa aika monelle kasville, eikä tämä penkki ole muutenkaan koko ajan auringossa. Kuvassa näkyy jättipoimulehteä, pioni DoTell:n kukka, törmäkukkaa ja tädykettä. Kasvaa tuolla myös metsämansikkaa, jota aina riivin välillä vähemmäksi. Saniainen taustalla.


Samassa penkissä on myös toisessa paikassa kurjenpolvi Orion, joka pioni Karl Rosenfieldin kanssa tekee väriä toiselle puolelle penkkiä.


Toisessa penkissä on taas aika tiivistä varjoa. Aurinko paistaa hitusen penkin joihinkin osiin alkukesän jälkeen, kun viereinen hevoskastanja ja muut puut saavat lehtensä kunnolla auki. Penkkiin heijastuu ikkunasta ajoittain valoa, mutta penkki on aika varjoinen. Tässä maa on aika juurakkoista ja paljon kuivempaa kuin takapihalla. Silti vanha pionin juurakko (nimi ei tiedossa) on tässä viihtynyt.


Samassa penkissä kasvaa kuunliljaa, tummalehtistä syyskimikkiä (joka tekee jo nyt kukka-aihiota), varjoliljaa. Myös tässä penkissä kasvaa matalia kasveja ja sitkeästi puuta pitkin myös kärhö, joka saa vähän enemmän valoa korkeammalla. Tässä penkissä siis kasvaa rusotuomipihlaja, jota en tajunnut kuvata, vaikka sen oksia ja lehtiä kuvassa näkyykin. Tummakurjenpolvi on lopettanut kukintansa ja on vähän rötyinen nyt.


Viime kesänä luulin, että tämä pioni, joka kasvaa puolivarjossa myös toisen penkin rusotuomipihlajan varjossa, on jotenkin eri värinen varjosta ja nuoruudesta johtuen. Tänä kesänä tulinkin nimilappusekaannusmietteisiin, sillä näin ainakin lähes saman näköisen pionin Villissä Pihassa. Sen pionin nimeä en kyllä enää muista.


Tässä kuvassa näkyy rusotuomipihlajaa, jonka juurella kasvaa yläpuolen pioni. Tässä kuvassa se kukkapenkki on taustalla ja tässä etualalla on puutarhan lämpimin penkki, jossa kukkii lähes auringossa pari sormustinkukkaa ja pioneja. Siinä penkissä on kaikkea muutakin. Kuten nyt aukeamassa olevat LollyPop-liljat.


Puolivarjossakin kasvaa kaikkea, aurinkopaikkoja joutuu vähän metsästämään. Puolivarjon käsite on minulla kuitenkin melko väljä.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Loman loppu

Minun tämän vuoden kesäloma on nyt ohi. Aamulla aloitan arjen, kun muu perhe vielä lomailee. Tai osaksi sitä on tietysti muuta kuin arkea, koska muu perhe elää loma-aikaa. Voi tehdä tiukkaa vuorokausirytmin kanssa. En olekaan niin aamuvirkku, mitä joskus nuorempana. En toisaalta myöskään iltavirkku, jotta iltaisin jaksaisin tehdä juuri mitään. Viimeisen lomaviikon aikana en ole tehnyt juuri mitään puutarhassa. Ehtiihän sitä.

Puutarhan pitkässä penkissä tapahtuu muutoksia tänä vuonna hitaasti. Sinivaleunikoiden kausi on pidempi, kun on viileää. Vaikka en minä nyt lämmöstäkään voisi pahastua, sillä on ollut välillä aika kylmäkin suorastaan. Itse asiassa saisi jo tulla kokonainen viikko lämpöä putkeen.


Tämä penkki, missä sinivaleunikot kasvavat on kohopenkki, johon aurinko paistaa aamupäivästä noin klo 15 asti iltapäivällä. Sen jälkeen penkin kasvit saavat satunnaisia auringon pilkahduksia. Työpäivinä näen kasvit siis varjossa. Olen siis vasta nyt alkanut miettiä, että varjossahan näkyy valkoinen kaikkein parhaiten. Penkissä on myös valkoista, mutta ei kovin suuria määriä. (Paitsi kanadanvuokkoa, jota pitää rajoittaa.)


Takana kasvaa villisti orapihlaja-aita (en ikinä itse istuttaisi omaan pihaan piikkien takia, jos saisin päättää). Sen seassa joko meidän talon tai naapurin edelliset omistajat ovat joko tarkoituksella tai vahingossa antaneet Valamon ruusun olla rauhassa. Se kasvaa aidan sisällä. On kuulkaas melko piikikäs kombo. Näiden viereen olen epätoivoisesti siirtänyt kukkapenkistä vadelmaa, jotka haluaisivat yhä kasvaa kukkapenkissä, eivätkä missään muualla.


Penkin kulmassa kasvaa sinikuunlilja ja sen edessä peittokurjenpolvi, jonka hajua inhoan. Kätevä kasvi peittämään nopeasti jotain alaa, johon ei vielä tiedä, mitä laittaa kasvamaan. Sekaan on hyvä sujauttaa kasa etanarakeita, sillä kotilot pitävät tiheässä ja varjoisassa makuupaikassaan. Kuten myös tietysti kuunliljan piiloissa myös.

Toisaalla tätä penkkiä kukkii tuoksuvia kasveja. Harjaneilikka ja pioni.


Harjaneilikat olen yrittänyt pitää valkoisina tässä penkissä, kun vieressä on keltaista ja punaista muissa kasveissa. Kesäesikko kukkii nyt, kuvan oikeassa yläkulmassa. Kesäesikon vieressä näkyy keltavaleunikko, joka ahkerasta valvomisesta huolimatta lähes ehti taas siementää. Keltavaleunikkoa on minulla jo liikaa ja joka vuosi sitä kuritan ja annan halukkaille. Vasemmassa alakulmassa on myös neilikkaa ja näkyy hieman valkoista kurjenpolvea.


Tämän pioni ei ole ihan niin pahan näköinen sateista huolimatta, miltä se jo uhkasi näyttää. Sen seurana kurottelee hujoppiakileijat.


Hyvästelen tässä samalla kesälomani, mutta en kesää. Näytän samalla kuvan kirpputorilta ostetusta aurinkotuolista, joka vaeltelee auringon mukana pitkin puutarhaa. Jos ei kohta kunnolla lämpene, menen tuohon makaamaan makuupussissa naama kohti solariumlamppua, jotta saa pienen hien pintaan.


On meillä oikeasti parina päivänä tänä kesänä ollut melkein kuuma.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Omenapuupenkissä

Tähän aikaa ei näköjään onnistu postaus ilman pioneja. Omenapuupenkissä kukkii pioni Do Tell, hempeä vuokkokukkainen laji.


Tämä piiloutuu helposti toiselta puolta kukkapenkkiä kurkkiessa, sillä viereiset tähtiputket kasvavat tähän aikaan joka päivä.


Toisessa kohtaa samaa penkkiä on kohta kukassa Karl Rosenfield. Epäilen, että Karlia minulla on myös toisaalla aika varjoisessa kohdassa, vanhasta pihasta saatuna jakotaimena. Tämä yksilö on kukkinut yhdellä varrella jo pari kertaa, tuuheutuminen ei ole ollut kovin nopeaa.


Samaan omenapuupenkkiin tuli myös siirrettyä ryteiköstä löydetty kituvaa syreeniä. Ei mitään hajua, mitä lajia tämä mahtaa edustaa, kun tällä pihalla ei kasva yhtään syreeniä. Samassa ryppäässä oli kolme vartta ja ne varret letitin siirron yhteydessä.


Koreatörmäkukka on suloinen ja näissä on lähes aina joku pölyttäjä. Olen nyt löytänyt useampaa erilaista törmäkukkaa viime aikoina ja muutaman olen ostanutkin. Täytyy vain odottaa niiden kukintaa. Aina välillä iskee joku tällainen yhtäkkinen keräilyfiilis, vaikka alun perin en ole mitään kasvia tarkoituksella alkanutkaan keräillä. Tässä kuvassa koreatörmäkukka yhdessä kurjenpolven ja tädykkeen kanssa.


Silti huomaan usein ostavani helpommin saman lajin variaatioita kuin ihan samaa kasvia useammassa eri potissa. Toisaalta ihailen ihmisten penkeissä laajoja saman lajin kasvustoja. Minusta omat penkit tuntuvat sellaiseen liian pieniltä. Kokeilen ja testailen eri kasveja. Tänä vuonna on ollut henkiin heräämisiä. Luulin, että unikko Royal Wedding hävisi täysin. Nyt se ilmestyi takaisin yhden kukan voimin, maahan laonneena.


Joka kuitenkin taisi saada sateista pahasti tarpeekseen. Vai voiko unikoissa olla jokin tauti?  Katjalta sain vihjeen, että idänunikkoa voisi jakaa juurenpätkistä. Täytyy harkita, että kokeilisiko myös tämän tarhaidänunikon kanssa samaa keinoa. Olisiko syksy hyvä aika?


torstai 13. heinäkuuta 2017

Vierailu Villissä Pihassa

Kävin maanantaina vierailulla Villissä Pihassa. Pioniaika oli käsillä. Villissä Pihassa on pioneja kasvateltu vuosia ja niitä myös on hankittu sinne lisää vuosittain.


Puutarhassa on rinnettä ja tätä kivimuuria ihailen. Olen käynyt täällä ennenkin, nyt avoimet ovet sattuivat sopivasti ajomatkan lomaan.


Tunnelma on näin suuressa puutarhassa ihana. Kasvien lomaan voi todellakin piiloutua. Lapsi suunnitteli, kuinka kivaa olisi leikkiä piilosta täällä.


Korkeuseroja voi olla vaikea hahmottaa, mutta taustalla näkyvä vihreä on peltomaisemaa aika kaukana alhaalla.


Näin suureen puutarhaan mahtuu myös vesiaihe, jonka koko ei ihan tule kuvassa oikeuksiin. Puro virtaa kasvien lomasta tänne. Villissä pihassa kasvaa muitakin kasveja kuin pioneja.


On se ihanaa, kun pääsee toisten puutarhoja katsomaan.


Kuitenkin livenä monet asiat näkee eri lailla. Saa kasvivinkkejä, uusia ideoita. On myös oikein mukavaa puhua puutarhoista ja kasveista. Jostain syystä oma perhe ei aina jaksa puhua minun kanssani kasveista.


Kiitos Sannalle, että pidit puutarhan avoinna.

Vielä ehtii nauttia avoimista ovista puutarhoihin.

Vinkkinä siis: Hämeenlinnan lähellä, Hattulassa, on puutarha avoinna viikonloppuna la ja su klo 11-17  Pikkuisen kasvikeitaan yhteydessä. Puutarha on siis sama, jossa olen joskus vieraillut avoimissa puutarhoissa ja nyt tosiaan siellä on myös oma taimisto.  Blogi on ollut hiljainen taimiston avaamisen jälkeen.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Paluu kotiin

Ei tarvitse olla montaa päivää pois kotoa, kun eron huomaa, siis koska oli ollut lämmintäkin. Olin kotoa pois pe-ma. Maanantaina kotiin ajettiin Villi Pihan kautta. Villissä Pihassa taisin päästä hieman jäljille mysteeripionini kanssa. Tässä voisi olla jotain samaa kuin kiinanpioni Barbarassa. Unohdin vain siellä nuuhkia Barbaraa. Kuitenkaan en ole varma ja tämä voikin olla jokin ihan muu.



Tai sitten se on jokin toinen. Tämän pionin juurakko on tullut mökiltä. Alkuperäisen pionin on istuttanut puolisoni isänisänäiti. Todennäköisesti tämä on pioni Sarah Bernhardt.


Tämä taas ei käyttäydy kuten nimilapun Shirley Templen pitäisi, joten tämä on jokin muu valkoinen pioni.


Kerrankin raaskin myös tästä kerätä sisään kukan.


Törmänkukat ovat myös avautuneet. Tähtiputket ovat melkein auki ja kurjenpolvi Orion yrittää taas korkeusennätystä.


Kurjenpolvi Orion kasvaa meillä köynnöstuen sisällä, jotta se viipota pitkin maata. Silloin se kilpailee tähtiputken kanssa korkeudesta.


Joskus onnistuu vuodesta toiseen joidenkin värien kanssa. Pidän yhä kovasti Ohotanmarunasta ja siitä, minkälaisen rauhallisen värin se tekee yhdessä matalan ja tiiviin kurjenpolvi Max Freyn kanssa.


Toisaalla taas olen vähän nieleskellyt. Keltalaukka ei kukkinut viime vuonna. Punainen neilikka onkin vähän pahasti keltavaleunikon edessä.


Ja vieressä taas on hempeitä sävyjä. Toisina vuosina taas kukinnat menevät eri tavoin. Ehkä tämän värisekamelskan kanssa pärjää. Välillä voi sitten kääntää pään paikkaan, jossa on vähemmän väriä.


Nyt puutarhassa alkaa olla sopivasti kukintaa. Pian jatkavat muut pionit, kärhöt kasvattavat varsiaan ja nuppujaan. Uusia pieniä projekteja on työn alla. Tove Jansson pääse jossain vaiheessa maahan. Kunhan tämä kannon vierestä olen saanut tuon kaiken heinän kitkettyä. Tämä kohta on meidän pihatien ja naapurin aidan välissä. Olen täältä tänään jo raivannut ison kasan kaikkea pieniä puun alkuja ja viereisen, hieman villiintyneen, Valamon ruusun juurivesoja. Senkin puskan sisältä sai lähtöpasseja pari muuta pikkuista puun alkua. Tuon Valamon ruusun jälkeen vasta ryteikkö alkaakin. Huoh. Luotan siihen, että löydän tuota kitkiessä jonkin hyvä kuopan ruusulle. Jos en löydä, muuta suunnitelmaa.


Toisaalla taas Valamon ruusu on jo kukassa.


Nyt vasta huomaa paremmin, että meidänkin puutarhassa on vähemmän pörisijöitä. Muutamia ahkeria pölyttäjiä on töissä koko ajan, mutta usein näissä ruusuissa käy kuhina. Nyt on sellaisia hetkiä, kun ruusuissa on ihan hiljaista.

Kotoa lähdin tosiaan perjantaina vähän huolissani, sillä viikonlopuksi oli luvattu vain +5 astetta (heinäkuussa!) lämmintä yhden yön muutamaksi tunniksi. Kylmä oli kai ollut, sillä parissa kasvissa oli vähän jotain jälkeä. Ulkona kasvavat surkeat basilikat olivat saaneet laikkuja. Mutta muuten oli kasvua jopa tullut moneen kasviin lisää, sillä päivälämmöt olivat vihdoin kohdallaan. Jopa kesäkurpitsassa on nyt kukkia auki. Rikkaruohoista elämänlanka/karhunköynnös oli suorastaan ryöpsähtänyt.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Poks

Sanoi ensimmäinen avautunut kiinanpioni etupihan lämpimimmässä penkissä. Tai siis ei sanonut, eikä poksahtanut. Avautui hitaasti ja varovaisesti. Sateiden lomassa. Tuulessa ja viileydessä. Sellainen on tänä vuonna heinäkuun alku.


Lajikenimeä ei ole tiedossa. Tämä on jakotaimi mieheni veljen pihasta, jossa hänen vaimonsa ja anoppinsa kaivoi näitä ylös, kun tekivät vain lehtiä. Lannoittivat ja nostivat oikeaan korkeuteen. Tuoksu on ruusuinen tällä pionilla. Jos joku osaa arvailla lajiketta, olisi hauska tietää.

Vieressä kasvaa mm. hajulaukka. Joillakin kasveilla alkaa olla ahdasta.


Niiden seurana kasvaa mm. tällainen akileija, jolla on väritys hempeän vastavärinen. Ei ole minun suosikkivärejä, mutta kasvakoot.


Puutarhassa kukkii joissain penkeissä enemmän ja joissain vähemmän. Nuppuvaihe on ajoittain tuskastuttavan pitkä. Eilen ja tänään podin jo vähän sellaista Plääh-oloa. Eli oma puutarha kyllästyttää ja se on niin jo nähty. Ei mitään nähtävää. Ei kommentoitavaa. Mutta sitten meillä kävi koputtelemassa pari eksynyttä ihmistä (isoäiti ja lapsenlapsi) ja saattelin heidät oikealle reitille takapihan kautta. Päiväni piristys oli tämän isoäidin spontaani: "Onpa kaunis puutarha täällä."


Sinivaleunikoista kyllä ilahdun ihan joka päivä.


Vaikka yksi kukka ei ole kovin pitkäikäinen, on yhdessä varressa aina useampi nuppu.


Olen ollut tosi huono kurjenmiekkojen kasvattamisessa. Tämän olen nyt saanut kukkimaan. Kasvatin tätä liian syvässä. Enkä enää muista, mistä penkistä olen tätä siirtänyt. Joten muistiinpanojen etsiminen tämän nimen löytämiseksi voi olla hieman aikaa vievää hommaa. Taustalla kukkii keltavaleunikot.


Tähkäesikot ovat nyt vielä paremmin avautuneet. Ne ovat kyllä monessa paikassa väriläikkiä. Niin erikoinen tuo väritys. Pian aloittavat kukinnan taustalla näkyvät neilikat, sitten vasta väriä riittääkin. Punatähkäkin virittelee nuppua, vaikka näistä pari on ollut hyvin syötyjä. Ovat oikein pienten lehtokotiloiden aamu- ja iltapalalistalla.


Omenapuupenkki alkaa olla kovin sinisen ja liilan sävyissä. Sinne tulee kohta vähän muitakin sävyjä. Huomasin juuri, että minulle on vähän liikaa, jos ihan kaikki kasvit vierekkäin ovat samaa sävyä. Pitää olla vähän jotain, mikä sitä harmoniaa rikkoo, jotta kasvit erottaa toisistaan. Tässä kuvassa esimerkki siitä, että jotain eri väriä saisi olla välissä.


Nämä kylmät ja viileät ilmat alkavat käydä kohta kukkaron päälle. Onneksi sentään osa löydöistä ovat olleet kirppikseltä (aurinkotuoli, hah) tai alesta. Viikonlopun avoimien ruusuloisto teki kyllä sen, että pian alettava ryteikön raivaukseen, sillä en voinut olla ostamatta ruusua, joka oli koristeltu alennuslapulla. Siksi viileät ilmat käyvät kukkarolle, koska silloin minun tulee käytyä enemmän sisätiloissa (taimimyymälät lasketaan sisätiloiksi). Tämän Tove Jansson (maksoi siis 6e) takia joudun raivaamaan pienen ryteikön. Onpa joku syy nyt ryhtyä hommaan, jota olen menestyksekkäästi vältellyt tässä pari vuotta. Ehkä raivaan ensin vain ruusun mentävän aukon.


Oletteko huomanneet, että tuo puutarha on jonkinlainen ikiliikuttaja? Vaikka olisi kyllästynyt koko hommaan, löytää itsensä kiskomassa tai repimässä tai vähintään kastelemasta tai kitkemästä tai tekemästä listoja mielessä, että mitä kaikkea voisi tehdäkään.