tiistai 25. heinäkuuta 2017

Ajan käyttö

Olen tässä muutamia päiviä pohtinut ajan käyttöä puutarhassa. Ihan tavallinen ja odotettukin kysymys: " Kuinka kauan sinulla menee aikaa puutarhaa hoitaessa?" Ja hurjan vaikea vastata. En oikein osaa sanoa mitään täsmällistä vastausta.

Hyötykasvien ja kesäkukkien kastelu vie aika vähän aikaa, jos vain sen muistaa. Nurmikon leikkuuta on myös vaikea laskea, sillä se ei rasita huhtikuussa, mutta kyllä jossain vaiheessa kesää siitä tulee rasite.

Kasvimaa heinäkuun puolivälin paikkeilla.
Jos on suurempi projekti meneillään, on aikaa vähän vaikea laskea enää tunneissa, vaan se ehkä lasketaan muutoin esim. viikon projekti, koko kesän projekti. Nyt ei ole suuria projekteja työn alla, joten tässähän kokee tekevänsä hyvin vähän. Itse en juuri koristeita tee puutarhaan, alla olevassa kuvassa on ostettu Villistä Pihasta pari vuotta sitten Avoimissa Puutarhoissa.


Suunnittelua on vaikea mitata. Jos seisoo keskellä puutarhaa ja päässä surisee, onko sekin hommaa vai ei? Ja varsinkaan silloin, jos ei toteuta niitä suunnitelmia.


Kunnossa pitäminen toki vie aikaa. Rikkaruohosavotta odottaisi taas. Kivituhkaa on hyvä kitkeä säännöllisesti, samoin kuin nurmikkoa leikata. Onneksi kivituhkaa tarvitsee huoltaa harvemmin kuin nurmikkoa leikata. Kukkapenkkejä meillä on rajallisesti. Mutta ryteikköjen raivaus tulevaisuudessa tulee ehkä vaatimaan myös konevoimia.

Laventeli ja tummalehtinen komeamaksaruoho
Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että aikaa vähintään menisi tämän puutarhan huoltotoimenpiteisiin noin 10tuntia/kuussa kasvukauden kuukausina, jos siihen ei lasketa mahdollisia projekteja. Eikä lasketa kastelua eikä nurmikon leikkuuta. On kuitenkin niitä puutarhapäiviä, jolloin aikaa saa menemään yhden päivän aikana lähes tuon 10 tuntia, joten on täysin mahdoton sanoa, kuinka monta tuntia puutarhaa harrastaa.

Seuraava pieni projekti on minua odottanut jo vaikka kuinka kauan. Yhden käytävän ja sen laitamilla olevien alueiden kunnostaminen. Siinä tulee menemään joko vain tunteja tai ikä ja terveys.

Onko kukaan ikinä laittanut ylös puutarhassa vietettyjä työtunteja?

22 kommenttia:

  1. No huh, ei todellakaan! Eikä mitään hajua. Koska teen töitä kotoa, käyn pihalla pätkissä aina kun tulee sopiva hetki pitää tauko tai tarvitsee ajatella ulkoilmassa, tai ei muuten vain kestä istua sisällä ;-) Laske niitä pätkiä sitten, mutta yhtä vaikea on laskea noita puuhia ja ajatteluhetkiä ja projekteja sun muuta. En ole edes laskenut, kauanko menee siihen, että leikkaan koko pihani nurmikon. Se ei ole relevanttia!
    Ihanaa, että saat viettää leppoisamman kesän ilman isoja projekteja tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea on tosiaan laskea. Joskus olen saanut ihan laskettuakin, kun muistan monelta menin ulos ja monelta lopetin. Mutta vaikea sitä on mitään keskiarvoja laskea.

      Minä olen jopa laskenut kuinka kauan suurin piirtein menee nurmikon leikkuussa. Johtuu tästä aikataulutetusta elämäntilanteesta.. mutta jos kesken leikkuun alkaa sataa vettä tai huomaakin jonkin muun asian, menee homma vähän sinne päin.

      Saattaa pergolat rakentua vielä tänä vuonna. Tai sitten ensi vuonna..

      Poista
  2. En oo miettinä tuota assiita, se on varmaan pohinnan paikka jos aikoo on rajallisesti! Miullakin ois kitkuhommia kuhan ilima sallii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka aikaa on rajallisesti joskus, on sitä vaikea laskea. Tilanne vaihtuu viikottain.

      Poista
  3. Kesä ilman isompia projekteja panee miettimään tälläistä :) Minulla on sama tilanne kuin Sailalla, työn äärestäkin tulee helposti pistäydyttyä puutarhassa, usein pistäytymiset saattavat venähtää kun käsi ihan huomaamatta tarttuu johonkin puuhaan. En edes halua laskea puutarhassa viettämääni aikaa, se ei ole työtä vaan nautinto. Nurmikon leikkaamisen otan rutiinina ja ajattelen sitä ihanaa tunnetta kun voin hetkeksi heittäytyä aurinkotuoliin ihailemaan siistiä pihaa ja työni tuloksia. Jos jokin puuha alkaa kyllästyttää siirryn vaihteeksi toiseen, sillä aina löytyy tekemistä, se onkin puutarhuroinnin viehätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun harrastus on omassa pihassa, on vaikea laskeakin tunteja samoin kuin esim kuntosalikäynneistä.

      Onneksi puutarhasss voi tehdä monipuolisesti asioita.

      Poista
  4. En enkä aio, koska puutarhassa vietetty aika on kuin laittaisi rahaa pankkiin :) Arkisin en ehdi ollenkaan, viikonloppuna enemmän. Odotan tervettä ja reipasta eläkeikää, jolloin olisi aikaa. Onpas makea tuo kastelukannukoriste! Voimia uuteen projektiin, pakota perhe töihin kanssasi jos onnistuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahaa pankkiin. Hyvä vertaus.
      Ennen sitä reipasta eläkeikää on onneksi monia ihania puutarhahetkiä vielä tulossa.

      Se pikkuprojekti on sen takia kai viivästynyt, kun kunnon visio ei ole vielä syttynyt. Ehkä se visio syntyy sitten tehdessä.

      Poista
  5. Itse en ole laskenut/halua laskea puutarhaan uppoavia tunteja. Puutarhanhoito on harrastus ja teen sitä omasta halustani ja nautinnosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastukseen uppoavia tunteja on vaikea laskea. Onneksi kukaan muukaan ei tunnu tunteja laskevan.

      Poista
  6. Eipä ole tullut koskaan laskettua työtunteja. Joskus olen miettinyt montako litraa olen valuttanut HIKEÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikin laskea hikilitran mitalla puutarhatöitä. :D

      Poista
  7. Mielenkiintoista pohdintaa. Jossain brittiblogissa olen nähnyt sellaisen laskurin, johon siis bloggaaja itse kirjaa viikon "puutarhatunnit" ja laskee ne myös kumulatiivisesti yhteen vuoden alusta. Muistaakseni tämä luku on ollut ihan hurja. Puutarhassa käy kyllä helposti niin, että aika hurahtaa ohi todella nopeasti :)
    Ennen kastelujärjestelmän hankkimista mulla meni joka päivä kasvihuoneessa kasteluun varmaan 10-15 minuuttia, siitähän tulee jo yhteensä hyvä määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Briteissä ulkotyö- kausi on vielä pidempi kuin Suomessa. Suomessakin saa kunnon esikasvattajat myös varmasti hyvät tunnit täyteen jo alkuvuodesta. Välillä tuolla puutarhassa ei edes katso kelloa. Usein minun on pakko olla myös tietoinen ajan kulusta, tuon jälkikasvun vuoksi.

      Poista
  8. Heh, sama asia on käynyt myös mielessäni...mutta en halua laskea tunteja, niitä tulisi paljon, ainakin haaveilu/suunnitelma tunteja :) Pelkistä "pakollisista" töistäkin tulee roimasti tunteja kesää kohden. Tässä kun mietin, niin edellinen perkausprojekti vei n. 5 tuntia, tosin kahden päivän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon kitkemisurakka vie tunteja. Onneksi monista pakollisista hommista pitää, eikä ne tunnu rankoilta. Ellei ole kiire jostain muista syistä.

      Poista
  9. Lindas fotos, Gostei! Beijo e tudo de bom.

    VastaaPoista
  10. En ole minäkään laskenut, mutta kyllähän siellä aika tovit herkästi vierähtää, etenkin juuri näiden isompien projektien parissa. Kesäistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan kesäistä viikonlopoua myös säiden puolesta.

      Projektit kyllä vievät välillä sekä aikaa että hikeä.

      Poista
  11. En uskalla edes laskea tunteja, joita tämän pihan ja puutarhan hoitaminen vaatii. Rikkaruohoja, niitä riittää kitkettäväksi paljon ja aina. Tuntuu, että aika ei riitä edes kaikkeen huoltamiseen ja samalla pitäisi rakentaa uutta eli raivata ryteikköjä. Joten teen, mitä ehdin ja lopuilta suljen silmäni, jotta ei iske stressi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa saisi uppoamaan aika hurjasti, jos kaikko ryteiköt raivaisi tästäkin pihasta. Kaikkeen ei aika riitä.

      Stressiä kannattaa välttää. Hyvä on osata sulkea silmät.

      Poista