sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Sateinen puutarhapäivä, osa 1

Olen ihan poikki puutarhapäivästä. Osa kuvista ihan surkeita, kun huolimattomasti käsivaralla kuvaa sateenvarjon kanssa. Olen kuitenkin hyvin onnellinen päivästä. Oli ainakin tasainen valo kuvaamiseen. ;)

Tänään Päijät-Hämeen vuoro. Aloitin sateisen Avoimet puutarhat Hollolasta, Maijan ja Taiston pihasta. (nimeä klikkaamalla pääsee heidän profiiliinsa) Sateenvarjo piti lähes heti virittää auki ja sateisella teemalla menikin koko päivä. Kuvissa on näköjään vähän autoa/ihmisten selkää.

Vesiaihetta ja rinnettä. Koristeita ja kasveja.


Voi, kun unikot viihtyisivät meillä. Tälläistä räiskyvää haaveilen. Ihan kuin leppäkerttuja.


Suurempi vesiaihe, jossa asuu vesiliskoja.



Kivikkoisia alueita ei montaa ollut.


Osa pihasta oli niittyä, jonne oli tehty polku viereisen joen rantaan, jonne tontti päätyi. Kävin myös pihan näköalapaikalla, josta näkyi hyvin rinnepihaa alaspäin.

Lahdessa kävin kahdella kaupunkipihalla. Pihat näyttivät vähän pienemmiltä kuin meidän 1100 neliön pihamme. On kiva käydä monenlaisilla pihoilla, suurilla ja pienillä. Pienet ovat lähellä oman pihan realiteetteja. Suuremmilla pihoilla taas näkee uskomattomia perennapenkkejä, maisemia ja myös sen työmäärän, mitä ylläpitämiseen menee aikaa. Ajatukset eivät ole ihan jäsentyneet tästä kaikesta, säästän huomiseksi osan. Vielä kahdelta pienemmältä pihalta muutamia kuvia. Pienillä pihoilla etupihat olivat molemmissa ihan pikkuiset ja piti vain luottaa portin pielessä liehuvaan keltaiseen Avoimet Puutarhat-viiriin ja kävellä rohkeammin takapihalle.

Marjan puutarhassa oli hedelmäpuiden lomassa kasvihuone ja perennapenkkejä ja monissa ruukuissa pelargoneja muita arempia kasveja. Kasvihuoneessa tomaatit olivat pikkasen paremmassa kasvussa kuin omani. Kuvissa hieman valotus ja epätarkkuusongelmia.




Pyhälässä oli terassin ympärille rakentunut muualta kaivetusta ylijäämämaasta kohopenkki, jonka seinämät olivat tiiltä. Tuossa kasvoi mm. suklaakirsikka perennojen lisäksi.



Katse kiinnittyi myös vaalean ja tumman yhdistelmään.


Huomaan taas, että kuvia olisi saanut olla paaljon enemmän. Tässä kuitenkin tämänkertaisia kuvia tältä päivältä. Jotain ideoita omaan käyttöön on sekä kirjoitettuna, että osa kuvien muodossa. Huomenna pitää vielä purkaa muita kuvia Kanta-Hämeen puolelta.

Kuvat eivät kerro koko totuutta pihoista, ovat jotain sellaista, joka juuri sillä hetkellä on tuntunut tärkeältä ikuistaa.

9 kommenttia:

  1. Upeita pihoja! Se haitta siinä on, että kun avaa oman puutarhansa, ei pääse vierailemaan muissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin harmi. Onneksi kuitenkin teitä on, jotka avaatte omat pihanne.

      Poista
  2. Kivoja pihoja. Kiitos kuvavierailusta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kuvista, niiiin kiva päästä itse vierailemiensa pihojen lisäksi kurkistamaan kuvien muodossa myös muualle. Kaunista. Onneksi pieni sade ei haitannut, onneksi ei tullut kaatamalla. Niin ja tosiaan oli hyvä kuvausilma !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoittain, varsinki matkan varrella, tuli myös kaatamalla vettä. Kivaa, että viihdyit kuvakierroksella.

      Poista
  4. Nämä kuvat antoivat jo näkymiä erilaisiin puutarhoihin. Vähän nyt harmittaa, että itsellä tullut missään käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä päiviä tulee toivottavasti lisääkin. Ja onneksi joissain kaupungeissa on omiakin tapahtumia. Loviisassa olisi viikonloppuna Ruusujen hurmaa tapahtuma. http://www.visitloviisa.fi/fi/koe/ruusujenhurmaaloviisassa

      Poista
  5. Hienoja kuvia. Mun uudelta palstaltani löytyy yllättäen melkoisia kivenmurikoita ja aion tehdä yhteen nurkkaan niistä pienen kivipuutarhan. Sain virikettä kuvistasi. Kiitos! terv. LV

    VastaaPoista