perjantai 27. kesäkuuta 2014

Luontoa

Vaihteeksi kuvia lähijärveltä, jossa ei uinut lapseni lisäksi kuin sorsia.



Vastavaloon.


Luulen, että näillä oli juuri poikasväritys muuttumassa aikuisen väritykseksi. Vähän läikikkäitä päitä oli muutamilla urhoilla.

Lumpeita kuvasin vastavaloon. Syksyllä menen varmasti kuvauskurssille, nyt ei pitäisi olla esteitä. Olisi niin paljon opittavaa.



Ja pian kuvien oton jälkeen alkoikin sataa rakeita. Siis r a k e i t a kesäkuun 27. päivä. Päätin, että en valita lomalla kesäsäistä. Alan valmistautumaan kuitenkin niukkaan satoon. Toisaalta tuleepahan nähtyä ihan kunnolla, että mihin sitä kasvihuonetta Suomessa oikein tarvitseekaan.

En ole tänä kesälomalla saanut vielä nauttia uimavalvojan roolista kuin pieniä hetkiä kerrallaan. On pitänyt keksiä muuta tekemistä, kun piha on rakentamisen vuoksi kaaoksessa ja lapsille ei oikein siellä ole tekemistä. Onneksi eväsretket luonnossa ovat huippuja. Tässä kuva Pirunpesältä Hollolasta.


Meillä ollut vaihtelevaa säätä ja satunnaisia (mutta ajoittain rankkoja) sadekuuroja parina viime päivänä. Alkuviikosta satoi ihan urakalla. Kaivoin silloin pihaan muutamaan kohtaan aika syviä kuoppia ja tutkin, jääkö vesi sinne vai valuuko pois. Ja löysin siis tältä meidän varsin saviselta ja paikoin hyvin kostealta pihalta kohtia, joihin pääsee todennäköisesti vähintään pioneja. Ja vähän jotain muutakin.

4 kommenttia:

  1. Todella kauniit kuvat ja etenkin tuo toinen kuvasi on todella upea. ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvaa ottaessa oli aika kiire, kun sorsat kuitenkin tekivät vain sellaisen nopean poistumisen paikalta.

      Poista
  2. Ihanat lummekuvat! Jep, ei paljon rannalle viitsi näillä keleillä mennä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän porukkaa rannalla oli tänäänkin. Talvella pilkkijöitäkin on enemmän.

      Poista