lauantai 28. toukokuuta 2016

Kotipuutarhan bloggaajatapahtuma

Olin tänään Marketanpuistossa Kotipuutarha-lehden bloggaajatapahtumassa. Hyvin puutarhapainoitteinen päivä, kun päivään mahtui kaksi taimien ostomahdollisuutta ja vielä päälle bloggaajatapahtuma puutarha-aiheista.

Marketanpuisto Espoossa on hieno alueena ja auki ihan ilmaisena puistona. Eilen ja tänään siellä oli kaikille avoimet kevätmarkkinat, josta siis ostin niitä taimia. Ja niitä, joita en ostanut, saatan hieman ikävöidä.



Kiitos Pihan alkemialle, että kerroit tämän kasvin nimen. Tiedän seuraavaksi etsiä isotähtihyasinttia.


Kotipuutarhalehden bloggaajatapahtumassa oli hulevedet, vesi ja kastelu teemana. Sattui ihan ihan sopivaan saumaan, kun mietimme omaan pihaan osan huleveden hyödyntämistä. Mukana olivat myös Rudus, Tikkurila, Puutarha Tahvoset, Kekkilä sekä Marketanpuiston taustavoimia.

Satuin istumaan vähän liian kaukana, jotta kuuluvuus olisi ollut aina ihan täydellinen.


Ja taustahälyä tuli ajoittain katon alla majailevasta naakkaperheestä. Aika kovaa ääntä poikaset pitivät emon vieraillessa. Hauskaa kuitenkin samalla todeta, kuinka luonto on lähellä.


Ruduksen uutuusharkkoja tuijottelin ja niissä oli nyt koristeena 60 vuotta täyttävän Puutarha Tahvosten lahjoittamat lakat.


Seuraava ponnistus saattaakin olla säilyttää lakka hengissä. Edellisen lahjoituksen kanssa kun onnistuin juuri ja juuri. Ekat 10 senttiä ruusuherukkaa säilyivät hengissä.

Kiitos muille bloggajille mukavasta seurasta. Jossain vaiheessa jollain porukalla todettiin, että puutarhassakaan ei tarvitse kaikkien osata kaikkea tai haluta tehdä kaikkea.

12 kommenttia:

  1. Hauska bloggaajatapahtuma, en tiennytkään että se oli eilen Marketanpuistossa. Oli mukavat markkinat, kiva päästä kurkkaamaan kerralla useamman taimiston tarjontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinat olivat kyllä mukavat. Ja oli kiva tapahtuma sen jälkeenkin.

      Poista
  2. Hei taas! Kiitos eilisestä. Lisään blogisi lukulistalleni.

    VastaaPoista
  3. Nyt harmittaa, että vaikka tuli monen kanssa juteltua, nimet ja blogit jäi tsekkaamatta. Kiva oli kuitenkin tavata.
    Aika haasteen heittivät antamalla lakan meikäläiselle. Saapa nähdä, kuinka akan - tai pikemminkin lakan käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin itsekin voinut parilta ihmiseltä käydä kysymässä blogin nimeä. Aina näistä viisastuu jälkikäteen.
      Lakka kyllä vähän teettää haastetta. Ihan positiivista toki.

      Poista
  4. Kiits seurasta, oli todella mukava tutustua ja saada blogille kasvot.

    VastaaPoista
  5. No voi, olisi ollut mukava nähdä sinut kun olimme samassa paikassa! En tiennyt tuollaisesta tapahtumasta. Minä niin tykkään tuosta marketanpuistosta. Siskoni asuu siinä vieressä niin tulee usein käveltyä siellä. Lakka on varmaan vaikea kasvatettava? Mutta kiva kokeilla. Teitkö muuten löytöjä siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan ollut hienoa tavata. Vielä jonain kertana jossain tavataan.

      Ostin Marketanpuistosta hillitysti, koska oli jo ollut aamulla toisilla taimipäivillä. Joten tuo budjettipuoli alkoi olla vähän rajallinen.

      Ostin vain tumman salkoruusun ja himalajanjalkalehden. Aikaisemmin ostinkin sitten vähän sekalaisesti mm. vuortenjumalankukan, vanhaa valkoista syysleimua, syysvuokon ja pari muuta.

      Poista
  6. Olipa kiva kun saatiin kutsuvieraslista niin saa ajan kanssa tutustua kaikkiin läsnäolijoihin :) oli niin mukava päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan lista oli hyvä, en olisi muuten ehkä kaikkien blogeihin löytänyt.

      Poista