maanantai 30. toukokuuta 2016

Mustia ruusuja

Tässä eräänä iltana puolisoni katsoi ikkunasta ja kysyi, että kasvaako meillä kukkapenkissä mustia ruusuja.


Siellä kasvavat tummat Paul Scherer tulppaanit, valkoiset Silver Moneyt, morsiusleinikki ja unelmatädyke. Nyt on siis yksi kasvi, jonka puolisokin huomaa. Kysyin kyllä kiltisti luvan, että saanko käyttää tuota otsikkona. Puolisoa on itseään vähän myös huvittanut oma tietämys kasveista.


Tämän penkin lomasta näkyy viereisen penkin valkoinen patjarikko, joka toistaa kuitenkin vaaleaa keveyttä.


Nämä musta-valkoiset yhdistelmät ovat niin dramaattiset, että pikkasen harmittaa, että samassa penkissä on juuri nyt myös väriä. Vaikka toki olen iloinen kaikista Iiriksistä, joiden kukkivat, sillä niitä en ole osannut laittaa aikaisemmin juuri aurinkoon. Näiden paikalle olisi niin hyvin sopinut vain juuri nyt valkoiset iirikset.


Toisessa penkissä tämän pihan vanhin pioni poksahtaa kohta auki. Olen ajatellut tämän ehkä olevan tarhapioni. Viime vuosina on kukkinut aina kesäkuussa, usein vielä juhannuksen jälkeen.


Lähes joka vuosi on tullut joku harmittava kylmä jakso kesälle. Sitä en nyt toivo. Mutta jos koko kesä on lämmin, ei meillä ole varmaan mitään kukassa enää heinäkuun jälkeen.

8 kommenttia:

  1. Tosi aikaisin, minäkin huomasin yhden tarhakurjenmiekan avautuvan kukan tänään! Ja yksi pikkukurjenmiekka oli mennyt ohi jo poissa ollessani, harmi vain.
    Oi että miten ihana on tuo tumma tulppaani ja morsiusleinikki! Hihii sun puolisoa, hyvä naurun aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aikaisia kukkijoita kyllä. Eikä vuodet mitenkään ennusta seuraavaa vuotta.
      Varmaan vielä kesän edetessä tulee muitakin ihan uusia kasveja vastaan perheenjäsenille..

      Poista
  2. Dramaattisen värinen istutus, erittäin kaunis. Ostin viikonlopun taimitoreilta valkoisen siperiankurjenmiekan. Se kyllä kävisi tuohon, saksankurjenmiekka kyllä ehkä kukkisi aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään myös dramaattisista kohdista. En ehkä kestäisi koko pihaa näin dramaattisena.
      Tässä penkissä kyllä värimaailmaa alkaa mennä sinisemmäksi ja kirjavammaksi vähän myöhemmin. Eri vuosina kasvit ovat kukassa niin eri aikoihin, että minä en oikein osaa ennustaa näitä.

      Poista
  3. Mustan ja valkoisen kaunis liitto. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään. Osittain suunniteltu, osittain sattumaa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Minustakin tuossa on sellaista jännää tyyliä. Tai draamaa.

      Poista