sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappuna

Meillä satoi eilisen päivän. Illalla oli pieni aavistus tästä päivästä, kun aurinkokin pilkahti. Tiistaina pidin jopa toppatakkiakin päällä.

Tänään kuvasin skilloja. Nämä ovat kaikkein lämpimimmässä paikassa, joten suuremmat tulppaanitkin uskaltavat tuoda nuppujaan kohti valoa.


Valkovuokkoja kukkii siellä täällä pihaa ja kukkapenkkejä.


Ja minä olen aika väsynyt. Lähinnä kaikesta ihanasta ulkoilmasta ja tekemisestä. Vietin aurinkoista aikaa lähinnä omalla pihalla, mitä lapsen kanssa aamulla käytiin leikkikentällä. Ruokaa syötiin ulkona ja kaikki nauttivat siitä, kun oli lämmin ja aurinko paistoi. Perhosia lenteli, linnut lauloivat ja ihan vähän tuoksahti kanankakka.


Ja paljon tekemistä vielä riittää tällekin toukokuulle. Hommat ovat vähän vaiheessa vielä. Tai ainahan ne ovat.

Oi, ihana toukokuu!

4 kommenttia:

  1. kanankakan tuoksu on olennainen osa kevättä. Sulla on laatikot hienossa vaiheeessa jo nyt. Minä ajattelin kylvää huomenna osan pinaateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätin itseni kylvöillä. Nimittäin näytti sääennusteet sellaisilta, että ihan sama oli kylvää nyt tai parin päivän päästä.

      Poista
  2. Väsymys tosiaan vaivaa, kun ulkona ei tahdo lopettaa ajoissa, nälkäkin ehtii olla monta tuntia ennen kuin pystyy itsensä sieltä sisälle kampeamaan. Ihanat kukat ja viljelylaatikot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes tiedä, kuinka monta tuntia sitä oikeasti tuli puuhailtua. Herätyskello oli aamulla taas julma.

      Poista