perjantai 28. elokuuta 2015

Sateen jälkeen

Vaikka sateen jälkeen näyttääkin hieman kaatuilevalta tai suttuiselta



olen minä riemuissani. Vihdoin kannattaa aloittaa istutuspuuhat, kun maa on kosteaa.

Talvella (valitan, että käytän tuota sanaa kesällä) näen joskus puutarhapainajaisia. Niihin liittyy se, että kaikki kasvit ovat kuolleet talven aikana tai kesä ei ikinä tulekaan. Tänään meinasi syödessä tulla valvepainajainen, kun kuulin, että miehen työkaverin pihaan oli (kai ostomullan mukana) ilmestynyt juuri äsken iso kasa etanoita, jotka erehdyttävästi muistuttivat espanjan siruetanoita. Samalla paikkakunnalla. Ääk.

Tiedän, että maailmassa monia suurempiakin huolia ja huolenaiheita, mutta puutarhan näkökulmasta en millään haluaisi niitä ryökäleitä meille. Tiedän, mitä painajaisia näen ensi talvena.

Sitä ennen omalla pihalla kasvaa tomaatteja siellä täällä, siellä minne heinäkuussa laitoin omaa kompostimultaa. Kasvakoot rauhassa, tuskin nämä yksilöt ovat enää ensi kesänä hengissä. Tai jos ovat, niin lyön rahoiksi pakkasen kestävällä tomaattilajikkeella.


Iloa, painajaisia tai äkkirikastumista odotellessa toivottelen hyvää viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Voi apua mikä painajainen. Toivottavasti ne ovat jotakin muuta laatua.

    VastaaPoista
  2. Olivatpa nuo mullan mukana olevat etanat mitä tahansa, toivottavasti eivät kuitenkaan rantaudu sinun puutarhaasi.

    VastaaPoista
  3. Huh, karmea painajainen.
    Kävin torstaina lähikaupassa ja siellä oli iso mainos kotiloita, jotka olivat tarjouksesta. Piti käydä pakastealtaassa tutkimassa kotilopakkausta. Pikkaisen olivat isompia, kuin minun kesän mittaan etiikkaan marinoimani. Mutta kyllä ne meidän puutarhan suurimmat aika lähellä kaupan myynti kokoa jo alkavat olla. Eipä tehnyt mieli ostaa ja herkutella. Olkoon miten suurta gourmeeta tahansa, minun lautaselleni eivät päädy. Ihan riittävästi saan kotiloiden kanssa puuhastella pihamaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus myös katsonut pakastekotiloita, ihan puistattaa. Sen verran itsekin saan tarpeeksi noista pihalla mönkivistä kotiloista.

      Poista